fbpx
Testit

Little Dot MK II -putkikuulokevahvistin ja -esivahvistin testissä

Little Dot MK II on nimensä mukainen, koko vahvistimen naamataulu häviää yhden CD-levykotelon taakse. MK isompi -malleissa perusrakenne on sama, mutta komponentteja on vaihdettu parempilaatuisiin ja kuori on näyttäävmpi. Massaa on MK II:ssakin kuitenkin 2,5 kg, ei uskoisi parille kämmenelle mahtuvasta laitteesta. Yleinen tuntumakin on kuin työkalussa, siisti ja vankka. Ylimääräistä kimmellystä ei ole, mutta eipä ole juuri hintaakaan.

Sen lisäksi, että Little Dot toimii kuulokevahvistimena, siinä on myös RCA-annot, joiden taso säätyy volumenupin mukaan. Sitä voi siis käyttää esivahvistimena. Erillinen esivahvistin saattaa olla paremmalta kuulostava ratkaisu kuin ohjelmalähteen äänenvoimakkuussäädön käyttäminen. Aktiivikaiuttimet tai päätevahvistin voivat siis hyvinkin hyötyä tästä pienestä ja yksinkertaisesta putkikoneesta.

”Little Dot MK II sopeutuu
niin edulliseen ja kevyeen
kuin hyvinkin kovan luokan
laitteistoon.”

Yksinkertainen tekniikka

Lähes kaikissa putkipäätevahvistimissa on muuntaja sovittamassa putkien antoimpedanssin ja kaiuttimen impedanssin toisiinsa. Mutta se muuntaja on kallis, painava ja vaikuttaa erittäin paljon lopputulokseen. Kuulokkeiden impedanssi, joka vaihtelee mallista riippuen muutamasta kymmenestä muutamaan sataan ohmiin, on paljon helpompi OTL-vahvistimelle kuin kaiuttimien muutaman ohmin kaiutinkuorma.

OTL, Output Transformer-Less eli ilman päätemuuntajia toimiva kytkentä, on Little Dot:n juju. Hyvinkin yksinkertaisella rakenteella saadaan riittävästi vahvistusta ja erittäin hyvä äänenlaatu.

Yksi putki etuasteessa, toinen pääteasteessa. Halpa vaihtaa, jos onnistuu kuluttamaan loppuun. Todennäköisesti kiinnostus tube rollingiin herää aikaisemmin.

Little Dotissa on vain kaksi putkea kanavaa kohti, yksi etuasteessa ja toinen hoitamassa päätevahvistuksen. Tube rolling, äänensävyn hienosäätö putkia vaihtamalla, käy siis halvalla. Jos toki 6JI ja 6N6-putkia ei ehkä lähikaupassa ole ihan yhtä hyvää valikoimaa kuin yleisimpiä putkimalleja. Toisaalta, valmistajan kotisivuilta löytyy vinkkejä muidenkin putkien käyttöön.

Koska kuulokkeiden herkkyydet vaihtelevat hyvin paljon, Little Dot varautuu tähän tarjoamalla mahdollisuuden muuttaa vahvistusta. Minimivahvistus, gain, on kolminkertainen ja maksimi kymmenkertainen.

Vahvistuksen määrä muutetaan vaihtamalla dippien paikkaa piirilevyllä. Dippeihin pääsy vaatii etu- ja takalevystä pohjan kiinnitysruuvien irroituksen. Käyttöohjeessa on suuntaviivat sille, miten dipit kannattaa asettaa omien kuulokkeiden herkkyyden ja impedanssin mukaan, mutta ne ovat tosiaan vain suuntaviivat. Kannattaa kokeilla ihan sen mukaan, mikä omille kuulokkeille ja kuuloelimille tuntuu sopivimmalta.

Miellyttävä ja läpikuultava

Little Dotin mukana seuraa kolme varajumpperia pikkuosia hukkaavalle, adapteri pikkukuulokeplugille ja johto 3,5-millisestä pikkuplugista RCA-liittimiin. Kytkentä tietokoneeseen tai kannettavaan soittimeen ja mihin hyvänsä kuulokkeisiin sujuu siis ilman lisäkäyntiä kaupassa.

Kokeilin kuulokevahvistinta kolmella eri ohjelmalähteellä. Kytkin sen Macbook Pro:n kuulokeantoon, kannettavaan Colorfly-soittimeen ja lopuksi vielä Transporter-verkkosoittimeen.

AKG K601:llä Little Dot tarjosi mustemman pohjan, rauhallisemman ja miellyttävämmän sävyn kuin Colorfly – läpikuultavuuden kuitenkaan yhtään kärsimättä. Diskantti on hyvin puhdas ja kuulas: erittäin oleellinen asia, jos satut omistamaan kirkassointiset luurit. Basson taso on juuri oikea ja sävy ultrakuivasta sopivan mukavasti mehevään kallellaan. Kuivaksi miksatutkin asiat erottuvat ilman tunnetta hampaanjuuria puristavasta rutinasta ja kitinästä.

Putkiromantiikka, tässä on sitä juuri sen verran, että elämästä tulee piirun verran mukavampaa – ja miksi ihmeessä ei saisi tulla. Ero on kuin kulinaristissa ja analyytikossa. Kulinaristi näkee syödessään mielessään aterian raaka-aineet, niiden taitavan käsittelijän ja ateriaan liittyvän tunnelman, analyytikkon päässä vastaavasti vilistävät saman annoksen äärellä kalorit, glykeemiset indeksit ja prosentit.

Little Dot on myös esivahvistin päätevahvistimelle tai aktiivikaiuttimelle. Mekaanisessa toteutuksessa ei ole oiottu, mutta ei myöskään hienosteltu.

Jalka svengaa koko ajan, Little Dotin soundissa on jotain hyvin aitoa, puhdasta ja vilpitöntä. Herbie Hancockin Thrustissa on hyvin iskua ja vauhtia, eroa ultratarkasta on juuri sen verran, että tarina saa kertojasta vähän lisäjännitystä eikä latistu puhelinluettelon hokemiseksi.

K601 on helppo kuuloke, se kuulostaa kivalta melkein minkä hyvänsä perässä – jos toki parani kyllä oleellisesti Little Dotin seurassa. Sen sijaan Hifiman HE-400:n ääni menee väärän kuulokevahvistimen perässä aivan poskelleen, ei Little Dotiin kytkettynä. Vapautunutta dynamiikkaa ja driveä on erittäin hyvin ja ihan alin rekisteri herää oikeasti henkiin: EQ Libaun Ne Me Nah Wah Ya -remix jyrisee juuri kuten kuuluukin.

Toisaalta Sennheiser HD700:n ja Little Dotin yhdistelmä ei ollut aivan toimiva, sointi muuttui vähän turhan paksuksi. Nämä ovat aina systeemisidonnaisia asioita.

Helppo, hauska ja halpa

Little Dotin seurassa musiikki kulkee koko ajan erinomaisesti. Kuuntelusta tulee hyvälle mielelle, jalka vippaa. Toisaalta en suosittele näitä työpisteelle koska jatkuvasti nyökkivä pää tekee ruudun tuijotuksesta vaikeaa. Antakaa siis anteeksi omat kirjoitusvirheeni.

Edellämainitut kuunteluarviot olivat laitteista, joihin voi kytkeä kuulokkeet suoraan. Liittämällä Little Dot suoraan hyvän ohjelmalähteen perään, aukeaa vielä kokonaan uusi maailma. Transporterin seurassa saadaan huomattava annos lisää läpikuultavuutta sekä runsaasti lisää jyhkeyttä ja auktoriteettia bassopäähän. Äänitteen tunnelma välittyy highend-ohjelmalähteellä paljon vahvempana kuin kevyellä kalustolla.

Tosin sanoen Little Dot MK II sopeutuu niin edulliseen ja kevyeen kuin hyvinkin kovan luokan laitteistoon. Koska hintalappu on hyvin halpa, vahvistimen voi hankkia lähes kuka vain, mutta sen äänenlaadulliset rahkeet riittävät vastaavasti rankemmankin harrastajan tarpeisiin.

Joskus käy niin, että testin jälkeen on vaikea luopua testikoneesta. Näin nytkin, Little Dot MKII jää AudioVideo.fi:n vertailulaitteistoon. Tosin pienellä jipolla, tilasin maahantuojalta vielä toisenkin. Pääosan elämästään Little Dotit viettävät yöpöydillä, toinen minun ja toinen akka-kullan. Nyt molemmat voivat säätää äänenvoimakkuuden ilta-saippuaa katsottaessa juuri sopivaksi eikä kerettiläistä kaksien erilaisten kuulokkeiden rinnankytkentää läppärin kyljessä enää tarvita.

Lyhyesti: Hyvin halpa, käsittämättömän hyvän kuuloinen ja sympaattinen kuuloke- ja esivahvistin.
Hinta: 160 euroa
Maahantuoja: Ideal Point Oy
Kirjoittaja

12 Comments

  1. Kiinnostaisi tietää millä
    Kiinnostaisi tietää millä gain-asetuksella kuuntelit Hifimanin HE-400:sia?

    • Samu Saurama

      Mikäköhän siellä Little
      Mikäköhän siellä Little Dotissa on vakiona… Sillä.

  2. Terve. Tuli pari kysymystä
    Terve. Tuli pari kysymystä mieleen tässä. Takana näkyy tarra ”220V”, pystyykö tuon laittamaan suoraan vaan seinään täällä suomessa? Minkälaiset piuhat tuossa tulee mukana tietokoneeseen kytkemiseen?

    En ole kovin perillä näistä asioista vielä, mutta suunnitelmissa olisi tämmöinen hankkia lähitulevaisuudessa.

    • Samu Saurama

      Kyllä minä laitoin ihan
      Kyllä minä laitoin ihan normaalisti töpselin seinään, mutta ehkä maahantuoja Ideal Point (www.idealpoint.fi) osaa antaa tarkempaa infoa. Muistelen, että mukana saattoi tullakin joku johto, mutta en ole yhtään varma. Tietokoneeseen saat kiinni 3,5mm miniplugi -> RCA-liittimet -johdolla. Tai sitte kytkemällä tietokoneeseen ulkoisen USB-DA-muuntimen ja Little Dotin siihen.

    • Käytännössä kaikki 220V
      Käytännössä kaikki 220V laitteet voi laittaa 230V verkkoon. Ei sitä jännitteen nosto uudistusta olisi muuten tehtykään.
      Laitteet on suunniteltu kestämään pienet vaihtelut, eli niissä on toleranssia sen verran että kestävät.
      Myöskään 50hz vs. 60hz erosta ei tarvitse välittää.

  3. Sain vihdoinkin hankittua
    Sain vihdoinkin hankittua tällaisen. Hankinta on ollut suunnitelmissa jo siitä lähtien kun luin tämän jutun viime vuoden puolella, ei pelkästään näiden ylistysten takia, vaan myöskin siksi että se sopii täydellisesti ”vastaanottohuoneen” äänentoistoon. 😀
    Mulla on keittiön nurkassa nojatuoli, vieressä isohko subbari joka toimii pöytänä tälle. LDmkII toimii esivahvistimena 2x50W tripath vahvistimelle joka on pelkkä piirilevy ilman koteloa tai mitään volume säätöä.

    Toki siinä nojatuolissa voi viihtyä kuulokkeilla musiikkia kuunnellenkin, mutta pääkäytöksi Little Dottylle tuli volume-nuppina oleminen. Jos siitä seuraa samalla jotain äänenlaadullisia parannuksiakin niin en pane pahakseni. Enkä sitä että vehjas näyttää todella tyylikkäältä. 🙂

    Hinnaksi postikuluineen ja tulli+ALV maksuineen koitui 162,61€. Laite oli uusi ja ostin EBAY:n kautta kiinasta.

  4. Ostin kyseisen laitteen tällä
    Ostin kyseisen laitteen tällä viikolla, toi uuden ulottuvuuden musiikin kuunteluun läppäri/tabletti/puhelin äänilähteenä. Paraneeko äänenlaatu lisäämällä laitteiden väliin da-muunnin niin paljon että olisi fiksu hankinta?

    • Samu Saurama

      No ei se läppärin sisäinen DA
      No ei se läppärin sisäinen DA-muunnin yleensä mikään loistava ole eli kannattaa ainakin kokeilla erillistä muunninta.

      • Olisiko jompikumpi
        Olisiko jompikumpi testaamistasi(nuforce air dac tai audioquest dragonfly) jitterbugilla sopivampi 🙂

        • Samu Saurama

          Minä en ole itse NuForcea
          Minä en ole itse NuForcea kuullut, en osaa sanoa siitä. Dragonfly on hintaisekseen loistava, mutta tietysti lisärahalla saa vielä lisää.

          • Tarvitseeko Jitterbugin
            Tarvitseeko Jitterbugin kaveriksi?

          • Samu Saurama

            Kyllä Jitterbugia kannattaa
            Kyllä Jitterbugia kannattaa kokeilla. Joko sen jujun keksii tai sitten tuntuu, että ihan sama.

Share via
Copy link
Powered by Social Snap