fbpx
Testit

Elac 301.2 ja SUB 2030 kaiuttimet testissä

Saksalaisinsinöörit ovat onnistuneet puristamaan vain noin litran kotelotilavuuteen ihan oikean hifikaiuttimen. Samassa kokoluokassa on toki tarjolla vaikka mitä vaihtoehtoja, mutta hyvin tyypillistä niille on erottelukyky, jolla ei tunnista Arvi Lindiä ja Matti Kyllöstä toisistaan ja äänensävy, josta saa enemmän kylmiä väreitä kuin pahimpien peruskouluopettajien muistelusta.

Samaa ei voi sanoa 301.2:sta. Se välittää musiikin tunnelman ja myös rytmin hyvin vahvana. Napero ei kuulosta yhtään pieneltä vaan ihmisääni toistuu hyvin luonnollisesti ja oikean kokoisena. Toisaalta ylimääräistä mahtipontisuutta tai paisuttelua ei ole, jos sellaista toivoisi saavansa. Yleissävyssä on merkille ominaista pientä ylimääräistä pirteyttä.

”Ihmisääni toistuu
hyvin luonnollisesti
ja oikean kokoisena”

Stereokuva maalataan suurpiirteisesti leveällä siveltimellä ja ääni leviää ilmavan avarana kaiuttimien ulkopuolellekin. Vaan näinpä käy jotakuinkin kaikilla pienikokoisilla kaiuttimilla.

Jos tämäkin miniatyyri on liian iso sisustukseen, on hyvää ääntä vaativalla enää yksi vaihtoehto: sahata reikiä seinään ja asentaa niihin upotettavaksi tarkoitettuja kaiuttimia. Paitsi tuleehan mieleen vielä yksi vaihtoehto. Oli kyseessä sitten stereojärjestelmä tai monikanavainen kotiteatteri, etukaiuttimet voi piilottaa akustisesti läpinäkyvän valkokankaan taakse (jonne saa myös paljon tehokasta akustointimateriaalia täysin näkymättömiin).

Kaiuttimen mukana on yksinkertainen ja toimiva seinäkiinnike. Kääntömahdollisuus on enemmän visuaalinen kuin ääneen vaikuttava.
Vain seinäruusuksi

Kaiuttimen sijoitus suhteessa lähimpiin seiniin vaikuttaa erittäin paljon sen äänensävyyn. Asia, joka täytyy huomioida jo suunnittelussa – ja toisaalta sitten kotona mietittäessä kaiuttimelle sopivaa paikkaa. 301.2 on suunniteltu toimimaan ihan seinässä kiinni (seinäkiinnikkeet toimitetaan kaiuttimen mukana, sirot jalustat saa lisähintaan). Jo muutama kymmenen senttiä irti kovasta pinnasta alkaa ohentaa sen ääntä ja puolen metrin päässä seinästä mieskuoro on muutunut poikakuoroksi.

Kun kaiutin saa riittävästi seinätukea yläbassoille, onnistuu myös subbarin sovitus järjestelmään parhaiten. Näin pieni kaiutin toistaa ihmisäänen luonnollisesti, mutta kaikki sitä matalampitaajuinen vaatii ehdottomasti lisäbasson tukea.

Maailman pienin subwoofer?

301.2-satelliittikaiutinta myydään erikseen pareittain ja kappaleittain, mutta se on myös osa Elac MicroMAGIC II -2.1-kaiutinjärjestelmää. Siinä parivaljakko saa tuekseen naisen käsilaukun kokoisen miniatyyrisubbarin. Joo, on niitä fyysisesti vieläkin pienempiä ”lisäbassoksi” kutsuttuja kapistuksia olemassa, mutta nythän puhuttiin oikeasti hifitasoisesta äänestä.

MicroMAGIC-subbarissa on vahvistimet myös pääkaiuttimille ja Bluetooth-vastaanotin.

MicroMAGIC:n subwooferissa on keskivertoa enemmän älyä. Ensinnäkin siinä on päätevahvistimet myös pääkaiuttimille. Pelkkä MicroMAGIC-kolmikko on siis ohjelmalähteen kanssa täysiverinen äänentoistojärjestelmä – muita vahvistimia ei tarvita. Subwoofer myös suodattaa hieman bassoja satelliittikaiuttimilta eli saa ne soimaan puhtaammin suurilla äänenvoimakkuuksilla.

Toinen asia on Bluetooth (A2DP) vastaanotin eli esimerkiksi suurella osalla nykyisiä puhelimia ja tietokoneita voi soitella musiikkiaan langattomasti MicroMAGICin kautta.

MicroSUB 2010 BT:ssä on kaksi 115-millistä bassoelementtiä. Vastakkainasettelu tuottaa ”sivuoireeksi” sen, että kotelo ei hievahda silloinkaan kun subbarista revitään kaikki irti.

Paras paikka minisubbarille on lattialla seinän vieressä. Silloin se saa eniten lisäpontta äänelleen ja kuulostaa mukavasti pikkukaiuttimien soundia tukevoittavalta.

SUB 2030:n soundi on täyteläinen ja yllättävän ulottuva. Kaiutintasoisen liitännän jättö pois ei ansaitse aplodeja.
Täyteläistä seuraa

Alumiinkuoristen satelliittien tuhdimmaksi seuralaiseksi kyyditetty SUB 2030 on hieman turhan pieni pöytäliinan paikaksi, mutta riitää juuri ja juuri kookkaahkon altakasteluruukun ja vihrekasvin korokkeeksi. Kotelo on tukeva ja alaspäin osoittava jykevä kymppituumainen bassoelementti hyvin suojattu pahan maailman hyökkäyksiä vastaan. Erikoisuutena on USB-liitäntä, jonka kautta voidaan tuoda signaali langattomasti subbarille lisävarusteena saatavalla lähettimellä tai sitten hyödyntää sitä kannettavan soittimen virtalähteenä.

Lisä bassopäähän on lämmintä ja miellyttävää. Ulottuvuus on oikein riittävä kun ottaa huomioon järjestelmän pienen koon. Vain aivan matalimmat vahvahdukset jäävät puuttumaan. Tämä ei myöskään ole mikään pakettistereoiden pahvinen yhden nuotin kumisuttaja. Akustinenkin basso soi kauniin sävykkäästi. Toki akustisten instrumenttien kanssa pitää aina muistaa, että subwooferin sovitus on niiden kanssa paljon kriittisempää kuin sähköisesti tuotetun materiaalin.

SUB 2030 on aivan tuore malli. Se näkyy ehkä siinäkin, että kun uusimmista stereovahvistimista rupeaa löytymään erilliset liitännät subbareille, on kaiutintasoiset otot sitten jätetty itse subista pois. Kaikissa kotiteatterivahvistimissa erillinen subbarianto kyllä on, mutta stereolaitteistoon voi joutua valitsemaan esimerkiksi SUB 2040 -isoveljen, jossa on myös kaiutintasoinen kytkentämahdollisuus.

Tottapuhuen kaikken helpoimmin subbarin saakin sovitettua satelliitteihin juuri kotiteatterivahvistimella ja nostamalla jakotaajuuden hieman tyypillistä ylemmäksi, 100-120 hertsin nurkille.

Avaraäänisillä kaiuttimilla saadaan aikaan hyvin miellyttävä teatterisoundi.
Uskottava leffasetti

Juuri sillä, että bassokuormaa suodattaa kotiteatterivahvistimella pois pieniltä satelliiteilta, saadaan lisää puhdasta ääntä ja sovitus subbarin kanssa optimaaliseksi.

Leffaelämys on muutenkin erittäin vakuuttava. Viisi 301.2-pienokaista seinissä kiinni ovat huomaamattomia. Sen viimeisen häviämisen saa halutessaan tosiaan hoidettua akustisesti läpinäkyvällä valkokankaalla. Soundi sen sijaan täyttää koko huoneen ja on riittävän erotteleva poimimaan tunnelmaa luovat pienet yksityiskohdat esille.

SUB 2030:n äänenpainevarat ärsyttävät seinänaapuria eli riittävät varsin moneen käyttöön kunhan tila ei ole hillittömän suuri. Tavalliseen suomalaiseen kerrostalon olohuoneeseen painetta riittää mainiosti.

MicroMAGIC II on erinomainen tietokoneen äänentoistojärjestelmä, mutta toimii se olohuoneen ainoanakin äänilähteenä silloin kun pointtina on saada musiikki kuuluville ilman isoja investointeja tai isokokoista järjestelmää, jossa on erikseen vahvistimia ja ohjelmalähteitä.

301.2 ja SUB 2030 toimivat elokuvien lisäksi hyvin musiikilla etenkin silloin kun kuuntelija ei jumita sweetspotissa vaan musiikki on osana yleistä elämää. Säännöllisesti kuunteluhuoneen parhaalle paikalle istahtava löytää onnen todennäköisemmin jostain järeämmästä ja syvemmälle äänitteen detaljeihin vievästä kaiuttimesta.

Lyhyesti: Häviävän pienet satelliittikaiuttimet soivat huomattavasti kokoistaan suuremmin. Isompi subbari tuo kompaktista koostaan huolimatta huomattavan hyvin ulottuvuutta, ja sävykkäästi. MicroMAGIC on hieno taidonnäyte siitä, miten pieneen tilaan hifitoisto voidaan oikeasti pakata.
Hinnat
Elac 301.2: 593 euroa parilta
Elac SUB 2030: 629 euroa
Elac MicroMAGIC II: 1 599 euroa
LS-Stand -jalusta 301.2:lle 100 euroa pari hopeisena, 179 euroa kiiltävän mustana tai valkoisena.
Maahantuoja: Scanteknik Oy
Kirjoittaja

Kommentointi suljettu.

Share via
Copy link
Powered by Social Snap