Pori Jazz 2016

Pori Jazz 2016

Se on täällä taas: keskikesä ja Pori Jazz. Esiintyjälistaus, mm. Snarky Puppy, Dweezil Zappa, John McLaughlin, Vieux Farka Touré ja Imelda May, saa nopeasti aikaan pavlovilaisen reaktion ja suoranaisen autuuden. Vielä kun koko festivaali tuntuu siltä kuin oleskelisi omassa olohuoneessaan, mitä nyt vain salaisen puutarhan keskellä luonnon helmassa... Voi pojat!

Pori Jazz tekee minut onnelliseksi: tajuttoman hyvää musiikkia kauniilla, monimuotoisella alueella, satoi tai paistoi. Penkkejä ja nurmikko istuskeltavaksi. Monta lavaa tutkailtavaksi. Musiikkia enemmän kuin yksi ihminen ehtii käsittelemään. Ohjelmaa ympäri Poria. On maagista kävellä kesäisen yön sylissä pitkän musiikintäytteisen päivän jäljiltä takaisin majapaikkaan, ainoana liikkeellä pitävänä voimana vielä suonissa kiertävä musiikki. Saada painaa päänsä tyynyyn tietäen saavansa taas seuraavana päivänä lisää sitä kaikkea. Kesän, luonnon ja musiikin pyhä liitto, nykymukavuuksilla.

Pidän siitäkin, että festivaalijärjestäjät kuuntelevat tarkkaavaisesti sekä yleisön kiitoksia että moitteita. Tapahtuma kehittyy koko ajan, ja tulee olo että meitä arvostetaan ja meille halutaan tarjota mahdollisimman hyvä kokemus. Tänä vuonna näyttäisi olevan tarjolla taas lisää herkullista ruokavalikoimaa, myös kasvissyöjille (Sandro's, oh my!), joka näin isossa tapahtumassa on ehdottoman tärkeässä asemassa. Ei ihminen jaksa tunnista ja päivästä toiseen ilman kunnon ravintoa vaikka musiikki niin kovin energisoiva nautintoaine itsessään onkin. Ja Pori Jazz nyt on muutenkin kokonaisvaltainen elämys musiikin ympärille rakennettuna.

Esiintymislavojen paikkojakin on nyt siirrelty, ja näyttäisi siltä että mahdolliset soundcheckeistä tai samaan aikaan käynnissä olevista keikoista tulevat häiriöt on minimoitu. Viime vuonna esimerkiksi suoraan Lokkilavaa vastapäätä oli telttalava, eikä niiden kahden läheisyys toiminut aivan kaikkia miellyttävällä tavalla. Itseäni tuo ei häirinnyt, mutta onhan se aina mukava saada keskittyä yhteen asiaan kerralla. Nyt taitaa lääni ja vapaa ilmatila riittää ihan jokaiselle.

Lokkilavasta puheen ollen. Voihan jazzin valtiaat – katsokaapa tuota esiintymiskaartia, mm. John McLaughlin, Dweezil Zappa, Snarky Puppy, vain muutaman lokkilavalaisen mainitakseni. Siellä on tiedossa järisyttävän intiimejä keikkakokemuksia keskellä vehreää kotimaista luontokeidasta. Kuin oma salainen maailmansa. Lokkilava itsessään on jo kokemus, mutta eipä tuolta toisaaltakaan elämyksiä puutu. DeJohnette - Coltrane - Garrison, Lionel Loueke, Vieux Farka Touré, Charles Bradley, Imelda May, Lauryn Hill, Beth Hart, Joss Stone, Seal... Emmie luettele enempää, sillä vaikka miten päin noita listoja raakkaisi, jää aina joku hyvä mainitsemati, eikä kaikkien luetteleminenkaan ole järkevää, joten olkaa hyvät, alla olevista linkeistä löytyvät kaikki yli sata esiintyjää/bändiä sekä päivittäiset ohjelmatiedot.

porijazz.fi/fi/ohjelma

porijazz.fi/fi/artistit

Täpinöissään? Kyllä! Se on nyt! Ja mukaan ehtii vielä hyvin, Kirjurinluodon päätapahtumapäivät ovat nyt torstaista lauantaihin, eli 14.7. - 16.7.2016.


Pori Jazz. Kuva: Satu Jäske

Teksti ja kuvat: Satu Jäske