fbpx
Uutiset

Napster tulee uudestaan. Miten Spotify, iTunes, Deezer, Sony Music Unlimited ja Google Play Music reagoivat.

Vuonna 1999 radiosta sai kuunnella musiikkia ilman, että osti ne kappaleet itselleen. Vaan olisiko ollut sopivaa kuunnella vapaasti valitsemiaan kappaleita ilman, että ne osti itselleen. Ei missään nimessä. Ellei ihan jumalan niin Teostonpilkkaa sellainen olisi ollut. Napster herätti kuluttajissa sekä ihastusta että hämmästystä tullessaan ensimmäisen kerran esille. Näin helppoa, näin vaivatonta, näin iso valikoima, mutta ihanko oikeasti me saamme käyttää tätä? No emme, emme saaneet. Nyt Spotifyn oltua vuosia tarjolla Napster tulee takaisin. Muitakin kilpailijoita on: Deezer, Sony Music Unlimited, iTunes, Google Play Music ja monia muita. Saa nähdä, miten konkari kampeaa itsensä markkinoille. Etenkin Spotify on nimittäin ehtinyt jo saada vankan tuen myös laitevalmistajien keskuudessa.

”Teostonpilkkaa
sellainen olisi ollut.”

Napsterille on tietysti sovellukset sekä Android- että iOS-ympäristöön (Nokian aika taisi mennä muutama vuosi sitten, Windowsista ei puhuta mitään). Tietokoneella sitä voi käyttää tietenkin, mutta kovana juttuna on tuki Sonos-verkkosoittimille. Tämä viittaa siihen, että tulossa voisi olla Napster-palvelua muillekin verkkosoittimille, Linnille ja Logitechille esimerkiksi. Napster täydentää myös auton äänentoistoa. BMW- ja Mini-kuskit voivat iPhone-sovelluksella kytkeä Napsterin saumattomaksi osaksi autonsa äänentoistoa. Jos toki palvelu ei tietenkään toimi Suomessa.

Kuten aina, ensin tarjotaan ilmaiset maistiaiset ja kun asiakas on koukussa, häneltä aletaan vaatia rahaa: www.napster.com

Alla hetki sitten julkaistu lehdistötiedote:

NAPSTER-MUSIIKKIPALVELU ALOITTAA SUOMESSA

Musiikin suoratoistopalvelu Napster lanseerataan 14 uudessa maassa ympäri Eurooppaa

Täältä tulee Napster! Tänään yksi digitaalisen musiikin pioneeripalveluista lanseerataan Suomessa. Nyt kaikki suomalaiset musiikinystävät pääsevät nauttimaan kulttibrändistä ja sen tarjoamasta kokemuksesta.

Napsterista löytyy laaja valikoima musiikkia kansainvälisiltä ja kotimaisilta artisteilta. Palvelun käyttäjillä on mahdollisuus kuunnella lempimusiikkiaan yli 20 miljoonan kappaleen joukosta. Palvelua voi käyttää sekä online-tilassa että ilman verkkoyhteyttä. Napster on saatavilla iPhonelle, iPadille, iPod Touchille sekä Android-käyttöjärjestelmää tukeville älypuhelimille ja tableteille.

Napsterin oma musiikkitiimi pitää yllä Napster Music Guidea, josta käyttäjät löytävät helposti valmiita soittolistoja, uusia artisteja ja toimituksellista aineistoa, joka auttaa musiikinkuuntelijoita löytämään helposti uutta musiikkia. Palvelu tarjoaa lisäksi sisäpiirin vinkkejä, live-sessioita ja artistihaastatteluja yksinoikeudella. Ainoastaan 9,95 eurolla kuukaudessa käyttäjät voivat kuunnella rajattomasti musiikkia suoratoistona verkosta tai puhelimella online- ja offline-tilassa. Maksu tapahtuu kätevästi joko luottokortilla, debit-kortilla tai käyttäen PayPalia.

”Musiikin tilauspalveluiden suosio on kasvanut Suomessa kovaa vauhtia. Viime vuonna digitaalisten musiikkipalveluiden käyttö kasvoi 35 %*. Tilaa kasvulle on, sillä digitaalisten musiikkipalveluiden käyttö on edelleen Suomessa alhaisempaa verrattuna muihin Pohjoismaihin”, sanoo Thorsten Schliesche, Napster Senior Vice President and General Manager Europe. ”On hienoa lanseerata Napster täällä, sillä uskomme voivamme tarjota musiikinkuuntelijoille paremman tavan löytää uutta musiikkia.”

Tästä päivästä alkaen Napster on saatavilla 14 Euroopan maassa. Palvelu on nyt käytössä Suomen lisäksi Itävallassa, Belgiassa, Tanskassa, Irlannissa, Italiassa, Luxemburgissa, Norjassa, Portugalissa, Espanjassa, Ruotsissa, Sveitsissä ja Alankomaissa.

Napster perustettiin alun perin musiikkitiedostojen jakoalustaksi vuonna 1999. Tänä päivänä Napster on kokenut muodonmuutoksen vahvasti asiakasorientoituneeksi musiikkipalveluksi. Napster on yksi vanhimmista ja menestyksekkäimmistä brändeistä digitaalisen musiikin alalla. Rhapsody International -konserni tarjoaa Napster-suoratoistopalvelun Euroopassa ja vastaavan palvelun Rhapsody-nimellä Yhdysvalloissa. Rhapsody ja Napster kuuluvat maailman suosituimpien musiikin suoratoistopalveluiden joukkoon.

”Päämääränämme on tarjota musiikinkuuntelijoille joustavia ja personoituja tapoja löytää uutta musiikkia, oli kyseessä sitten uusin julkaisu maailmanluokan supertähdeltä tai tuore albumi nousevalta kotimaiselta artistilta”, kertoo Jon Irwin, President of Rhapsody International Inc. ”Samalla kun jatkamme Napsterin levitystä maailmalle, teemme jatkuvaa yhteystyötä eri tahojen kanssa mahdollistaaksemme palvelun käytön eri laitteilla, jotta asiakkaamme voisivat kuunnella musiikkia missä vain ja millä vain.”

Napsteria on helppo käyttää myös tien päällä, joten palvelun asiakkaat voivat unohtaa musiikittomat hetket. Pitkä yhteistyö johtavien kuluttajaelektroniikan yritysten kanssa takaa Napsterin yhteensopivuuden eri laitteiden kuten digitaalisten vastaanottimien, älytelevisioiden, kotiteattereiden ja langattomien musiikkikeskusten kanssa. Heinäkuun 15. päivään mennessä Sonos PLAY:3-laitteen ostavat ja rekisteröivät asiakkaat saavat ilmaisen Sonos BRIDGE:n helpottamaan langatonta musiikinkuuntelua ja 60 ilmaista käyttöpäivää Napster Unlimited -palveluun.

Napsterin käyttöönotto on helppoa. Palveluun voi kirjautua osoitteessa www.napster.com. Uudet asiakkaat saavat kokeilla Napster Unlimitedia 30 päivän ajan veloituksetta. Suomen Napster-sivustolta löytyy lisätietoa palvelusta.

Kirjoittaja

Kommentointi suljettu.

Share via
Copy link
Powered by Social Snap