Testit - laitteita ja viihdettä ruodittuna

Kaikkea paitsi oravannahkoja

Sen seitsemän formaattia. Mitä, jos yksi soitin hallitsisi niitä kaikkia?

Monikanavaääntä kuulokkeisiin à la Tampere

DSPeakerin hieman tuntemattomampi tuote, HeaDSPeaker, on saanut jatko-osan. Hitti vai floppi? Se riippuu käyttäjästä.

Television omenainen ulottuvuus

Apple TV peilaa iPhonen, iPadin ja iTunesin sisällön näyttävästi suurelle ruudulle ja on ovi vihdoin Suomessakin avattuun Applen elokuvatarjontaan.

CD-soitin ja kaiutinpari 165 000 euroa

Billie Holiday kuoli kesällä 1959. Minä vedin tästä johtopäätöksen, että häntä ei voi enää kuunnella livenä. Erehdyin.

Markkinoiden pienin hifikaiutin?

Kuinka pieneksi voidaan kaiutin puristaa niin, että äänenlaatu on edelleen ihan oikeaa hifiä? Kisan kärkisijoilla keikkuu varmasti Elac 301.2 vain 12 sentin korkeudellaan.

Sorvaten ja viilaten

Ei vaarin vinyylivarannon tutkiskelu raskaan hifin härdelliä edellytä, eivät myöskään myöhäisherännäinen audiotrendikkyys tai divareista löytyneiden albumiaarrearkkujen availu. Perustason levysoittimella yltää varsin pitkälle, kunhan se on vähintään Rega RP1:n tasoinen kapistus.

Konstailemattoman mainiot

Nykyään on muotia, että jokaisen kapistuksen pitää osata sen seitsemän erilaista toimintoa. Seirenin uusittu lattiamalli ei edes yritä muuta kuin olla kunnollinen peruskaiutin. Siinä se toisaalta onnistuu erinomaiseti.

Näin teet työkalusta rumemman

Nämä kaiuttimet eivät ole pieniä, siroja tai elegantteja. Mutta ne soivat todella hyvin ja osaava etsijä löytää tämän ehkä maailman rumimman 2.1-järjestelmän itselleen nettikaupoista todella halvalla.

Vaatimattomasti referenssitasolla

Pianomustana Elac Referenz seisoo kuin korkeatasoinen diplomaatti. Sen arvo näkyy selvästi, vaikka tyylissä ei ole yhtään pröystäilyä. Erillinen jalkaosa on kuin käsintehdyt kengät, se yleistä rauhallisuutta korostava kontrasti.

Jaakopin ääni

Genelec 8260A on hätkähdyttävän tarkka kaiutin. Joillekin usvasoinnin ystäville se voi olla jopa liian tarkka. Useimmat 8260:tä kuunnelleet kuitenkin lankeavat loveen: Että voi olla vakuuttavaa toistoa.

Kiertoradan kaunokainen

Siro muotovalio saa hyvälle tuulelle jo ensinäkemällä, ennen kuin sävelkään on soinut. Planeettojen vetovoimassa piilee myös muita hyveitä.

Kaksi kaiutinta = kokonainen stereojärjestelmä

TV, kannettava soitin, CD ja läppäri kaikki kerralla kiinni yhteen kaiutinpariin, jossa on sisällä tarvittavat vahvistimet. Minimi johtosoppa, minimi laitemäärä ja silti täydellinen stereolaitteisto.

Arvovalta puhuu

Mitä saa kun sijoittaa
50 000 euroa kaiutinpariin? Kokemuksen, jollaista ei ole koskaan aikaisemmin tullut vastaan - koskaan.

21 grammaa = 16 000 000 kiloa musiikkia

Tyylikäs iPod nano on niin kevyt, että ilman kuulokejohtoa olisin taatusti unohtanut sen takinliepeeseeni.

Skarppisointinen sijoituskohde

Mistä erottaa hifiharrastajan ja musiikinkuuntelijan toisistaan? Ensin mainitun mielestä metrin pätkä epäsopivaa kaapelia pilaa koko laitteiston äänen, jälkimmäinen huomioi piuhat vasta etsiessään yhdistelmälaitteen takana syytä siihen, miksi musiikki ei kuulu.

Terve lähtökohta

Kivan näköinen, helppo sijoittaa kokonsa ansiosta ja mukava kuunnella musiikkia lajista riippumatta. Kelpaisiko?

Valoa ja musiikkia tupaan

Kun katselee vaikuttavaa fasadia, kaksoistornien kaltaisesti taivasta kohti ponnistavat lasikuvut hallitsevat näkymää. Jo sellaisenaan kokonaisuus henkii menneen ajan estetiikkaa ja romantiikkaa. Se henkii lupausta jostakin erilaisesta, valtavirrasta poikkeavasta. Tunnelma syvenee, kun laite käynnistetään. Mutta mistä on kyse?

Budjetti-ihme

Kotiteatterivahvistimet saavat kriittisimmiltä entusiasteilta välillä sapiskaa äänenlaadustaan. TX-NR609 ei, se tarjoaa musiikinkuuntelijalle sekä hyvää äänenlaatua että arvokkaan Spotify-tuen.

Subwooferin paras ystävä

Subwooferin pahin vihollinen on huone. Se sotkee bassotoistoa aiheuttamalla kuminaa, korostumia ja vaimentumia. Avuksi on kaksi vaihtoehtoa: raskas akustointi tai hyvä huonekorjain - kuten Anti-Mode.

Kaksi kuutiota avaruutta

Kun olisi tarvis saada siivoa ääntä kannettavalta tietokoneelta ulos ilman satasien satsausta, verkkovirtaa tai kaapelihässäkkää, ovat hyvät neuvot tarpeen. Miten olisi USB-liitännästä soundin lisäksi käyttöjännitteensä kopaiseva kuutiopari?

Irtiotto keskinkertaisuudesta

Oletko kyllästynyt keskinkertaisuuteen? Tiedätkö, että on erittäin vaarallista arvostaa todellista laatua pelkkien ominaisuuslistojen sijaan. Kauppojen pitkät hyllystöt muuttuvat yhtäkkiä innostamattomiksi ja intohimoja herättämättömiksi.

Pieni panostus, suuri nautinto

Kosketusnäytöllinen verkkosoitin on digitaalisen musiikin Sveitsin armeijan linkkuveitsi. Siitä löytyvät ulkonäkö, äänenlaatu, käyttömukavuus ja hauskuus.

Tippaa vaille täydellinen

Oikea hifivahvistin 85 eurolla? Älkää nyt viitsikö.

Sivut

Tilaa syöte Testit - laitteita ja viihdettä ruodittuna