Sonus Faber Venere 2.5 -lattiakaiuttimet testissä

Rauhallisen eleetön veistos

Italialainen Sonus Faber on aina ollut tunnettu ja arvostettu muotoilustaan ja viimeistelystään. Hyvin sopivaa italialaiselle designille. Soundia on sanottu etenkin klassiselle musiikille sopivaksi. Kyllä Venerellä voi paljon muutakin kuunnella.

Sonus Faber Venere 2.5, Venere-sarjan toiseksi suurin kaiutin, maksaa vähän päälle kolme tonnia. Kohtalaisen paljon, mutta ei aivan holtittomasti. Verrattuna 27 500 euroa maksavaan Amati Futuraan tai päälle sadan tonnin Aida-lippulaivaan hinta on halpa. Design on silti kaukana halvasta. Näyttävä veistosmainen muoto on yhtenevä noiden julman hintaisten yläpään mallien kanssa ja hyvin hienosti mietitty satiinipintaisen etulevyn ja kiiltävän loppukotelon yhdistelmä kertoo, että visuaaliset asiat on mietitty tarkkaan.

Kotelon näyttävyyteen yhdistyy sopiva kotelokoko. Hyvin sopiva. Näyttävyys menisi hukkaan, jos oltaisin ihan purkkikoossa ja toisaalta miehenmittaiset järkäleet harvoin sopivat muualle kuin sinkkuasuntoihin. Olohuoneeseen ne eivät ensimmäisenä ole tervetulleita, hienoinakaan.

Sorjan muotonsa ansiosta Venere 2.5 ei haukkaa liikaa tilaa ja kauniiden muotojensa ansiosta se kuitenkin herättää huomiota. Karkaistua lasia oleva jalkalevy on pelkistetyn elegantti ratkaisu kasvattaa tukipintaa ja vakavoittaa kaiutinta vauhdikkaissa perheissä. Myös kaiuttimen yläpinta on lasia. Testatun mustan lisäksi värivaihtoehtoina ovat valkoinen ja puupinta. Näin valmistaja sivuillaan sanoo väreistä, black, white ja wood eli puu.

Diskantilla on kookas soikea suuntain sovittamassa sen ja bassokeskiäänisen suuntakuviot toisiinsa. Lisähyötynä se vähentää oleellisesti diskantin säröä ja mahdollistaa alemman jakotaajuuden ilman elementin liiallista kuormittumista.

Suuntain!

On, Sonus Faberissakin on suuntain diskantilla. Loiva soikea torvi on sentään asennettu itsepäisesti pystyyn eli se on korkeampi kuin leveä. Yleisempi asentohan on toisinpäin, mutta haitanneko tämä juurikaan. Sulavamuotoisen suuntaimen pohjalla on kiiltävän metallirenkaan kehystämä tekstiilikalotti.

Rakenne on refleksikoteloitu 2,5-tie eli vain ylempi 18-senttisistä Curv-kartioisista bassoelementeistä toistaa diskantin jakotaajuudelle saakka. Curv-nimi viittaa norjalaiseen Seasiin eli basson laadussa ei juuri ole nokan koputtamista. Diskantti on vähemmän tunnetun saksalaisen DKM:n eli Dr. Kurt Müllerin tuote.

Leppoisalla rytmillä...

20 Fingersin Short Dick Man, Ken Ishiin Melting Pot ja Analog Pussyn Trance N Roll - tamppaako jalka? Venere 2.5 ei ole tippaa vaille alasti beachilla TÄYSIII bilettävä teini vaan hieman kypsempään ikään ehtinyt musiikin mukaan keinuva henkilö tyylikkäissä italialaisissa (luonnollisesti) vaatteissa clubilla oman pöytänsä ääressä. On nautinnollista elää musiikin tahdissa, mutta ei siitä tarvitse tehdä hirveää numeroa.

Kyllä Melting Potin vauhti on mukana, samoin Trance N Rollin ärjyvä biitti, mutta niihin suhtaudutaan maltillisesti hymyillen ja mukana eläen eikä kaikki jäsenet irti viskoen. Sykettä on, terä hieman pehmenneenä ja leppoisana, mutta riittävästi rytmimusiikkiinkin ohjaavana.

Aavistus iisimpää rytmiä, Herbie Hancockin Doin' It istuu Venerelle paljon paremmin. Nyt huippunopeus ei ole enää määräävä tekijä, matkustusmukavuus ja -tyyli kuuluvat teknoa oleellisemmassa osassa mukaan menoon. Bassopää lätkähtää kevyen vaivattomasti, ei ikkunakarmeja vavistaen vaan sulavasti omana osanaan musiikissa. Palm Grease -biisinkin paksuafroinen tunnelma on suittu edustuskuntoon. Tukan koko ei ole pääpointti vaikka se kuuluukin asiaan.

...ja kauniilla sävyillä

Ymmärrän ihmisten mieltymyksen Sonus Faberin soundin ja klassisen musiikin yhdistelmään. En ole vielä aivan siellä vaan pyöräytin läpitutun Billie Holidayn I'm a Fool to Want You -kappaleen soimaan. Huomasin samalla, että Veneret nauttivat leveämmästä kuuntelukulmasta ja sain pienillä siirroilla sivusuunnassa ainakin tuplasti lisää avaruutta ja hengittävyyttä. Kyllä, Billie laulaa edelleen tasan keskellä edessäni eikä yhtään taaempana kuin äsken. Mutta suurempana, elävämpänä, välittömämpänä. Itse asiassa varsin mukavan suurena, elävänä ja välittömänä.

Nyt ollaan tasolla, jossa elektroniikan sovitus haluttuun soundiin on jo hyvin oleellista. Putkia, transistoria, A-luokkaa tai D-luokkaa. Vinyyliä, hires-digitaalia, sinun makusi, sinun päätöksesi. Venere 2.5 ei ole jarrupalana jos vain elegantin tyylikkäästä esitystavasta pidät. Veneren levollinen tapa esittää asiat aiheuttaa kyllä sen, että oheislaitteisto ei ole yhtä kriittinen kuin joidenkin muiden kaiuttimien kanssa. Monenlainen kalusto toimii, etupään erot kuuluvat, mutta eivät nouse pintaan.

Katie Meluan Shy Boy soi hyvinkin täyteläisesti, ehkä osittain sen takia, että en saa kaiuttimien taakse kuin vajaan metrin tilaa. Venere 2.5 selvästi pitää siitä, ettei sitä ahdisteta nurkkaan tai edes työnnetä seinäruusuksi. Näin on ollut muutaman muunkin Sonus Faberin kanssa ja kun katsoo muotoilua niin asia on hyvin linjassa. Veistokset laitetaan esille ja jos laatikkoa ei kanneta varastoon niin ainakin työnnetään nurkkaan pois tieltä ja silmistä.

"Musiikki leijuu kaiuttimien välissä
ja elää hieman unenkaltaisena
pehmeänä hahmona."

Veneren tapa toistaa Katien ääni on jännä. Läsnäoloa on, mutta ei minkäänlaista silmille syöksemistä. Musiikki leijuu kaiuttimien välissä ja elää hieman unenkaltaisena pehmeänä hahmona.

Stravinskyn Keijun suudelma -baletti tuntuu venyvän syvyyssuunnassa huomattavan paljon. Välillä törähtää aivan lähellä ja sitten suvantokohdassa taas vetäydytään hieman taaemmas. Vaikka läpikuultavuus ei olekaan ihan samaa luokkaa kuin isoilla kaiuttimilla, niillä sisustuskelvottoman isoilla, niin sävyjen määrä ja kauneus ovat hyvin esillä.

Levollinen luonne tarttuu myös kuuntelijaan. Usein hypin melko tiheää tahtia läpi tuttuja testikappaleita, mutta Veneren 2.5:n kanssa kävi useammankin levyn kohdalla niin, että unohduin kuuntelemaan pitkäksi aikaa vaikka oli olevinaan kiirekin.

Hänen armollisuutensa

Sonus Faber Venere 2.5 ei ole äärimmäisen paljastava ja läpikuultava monitorointityökalu. Se on elegantin rauhallinen nautintoväline hänelle, joka ei nauti kiireestä vaan haluaa rentoutua musiikin ääressä.

Vie se teoksen tunnelmaan, niin AC/DC:llä kuin Sibeliuksellakin. Ei vain bändin tai orkesterin nenän eteen vaan tahdikkaan matkan päähän. Sinne, minne ei solistin sylki lennä eikä torvisektion räkä roisku. Nämä leppoisat piirteet nousevat arvoon arvaamattomaan myös silloin kun tila on akustiikaltaan kova, kuten monet uudet avarat olohuoneet ovat.

Lyhyesti: Rauhallinen ja levollinen esitys äärimmäisen hienosti viimeistellystä solakan näyttävästä veistoksesta.
Hinta 3 190 euroa parilta
Maahantuoja

Sonus Faber -kauppiaasi:










Teksti: 
Kuvat: 
Samu Saurama
Valmistaja: 
Mallimerkintä: