Nagaoka MP-100, MP-110, MP-150 ja MP-200 -äänirasiat testissä

Menoa, elämää ja musiikkia

Hifiä leimaa pieni kahtiajakoisuus siinä, onko hyyvyyttä määräämässä äänitteen detaljien erottelu vai sen itse esityksen tunnelman välittyminen. Nagaoka ainakin lupaa sitä jälkimmäistä.

Japanilaisfirma Nagaokan historia on pitkä. He ovat tehneet äänirasioita, neuloja ja tarvikkeita 1940-luvulta asti. Merkillä voi aika hyvällä omallatunnolla sanoa olevan siis "alustava tuntuma aiheseen".

Nagaokan Euroopan keskuksen sivuilla www.nagaoka.eu sanotaan rasioista "models offer the highest possible music reproduction in their class". Me olemme parhaita -mainoksia on toki joka firmalla, mutta ei kiinnitetäkään huomiota siihen vaan kohtaan "music reproduction". Nagaoka painottaa musiikkia, ei äänitettä ja hifimääreitä. Toki ne jälkimmäisetkin ovat oleellisia, mutta vielä oleellisempaa on, välittyykö teos. Ellei, ei triangelin avaruuskoordinaateillakaan ole juuri merkitystä.

Kantikkaat muotovaliot

Nagaoka ei muotoile äänirasioiden runkoa Bugatti Veyronin tapaan. Ei edes Kupla-Volkkarin. Se on hyvä asia koska suorakaiteen mallisen rasian kohdistaminen on noin miljoona kertaa helpompaa kuin urheiluauton muotoisen epätahokkaan saaminen oikeaan asentoon.

Ellei asento ole oikea, ääni on poskellaan. Ja niin levyt kuin äänirasian neula kuluvat epätasaisesti.

Koska nyt testatuissa rasioissa on kaikissa parhaimmillaankin vielä suhteellisen yksinkertainen neulanhionta, pyöreä tai elliptinen, asennuksen tarkkuus ei ole aivan yhtä tolkuttoman kriittistä kuin hienommin hiotuissa neuloissa. Mitä lähempänä äänirasian neulan muoto on kaiverrusneulan muotoa, sen tarkemmin sen pitää olla myös oikeassa asennossa. Muutenhan rasia toki asennetaan oikeaan kohtaan ja asentoon, mutta VTA eli vertical trackin angle eli neulan kulma suhteessa levyyn sivusta katsottuna nousee hienoimmilla hionnoilla hyvin kriittiseksi.


Suorakulmainen muotoilu tekee kohdistuksesta helppoa.

Yhtenevyys mallien kesken

MP-100 ja MP-110 perustuvat samaan runkoon, MP-110:ssa on vain hienompi neula. Sama isompien mallien kanssa, MP-150:n ja MP-200:n sanotaan olevan rungoiltaan samat (vaikka ne ovatkin eri väriset), mutta MP-200:n neula on parempi.

MP-100:n neula on pyöreä ja MP-110:ssa elliptinen. Molemmissa timanttia on vain itse neulan kärki. Kummassakin neulanvarsi on alumiiniputki. MP-100:n ja MP-110:n kanssa voi siis kuunnella ihan sitä, mikä on pyöreän ja elliptisen neulan soundiero.



MP-150:ssä ja MP-200:ssakin neulan muoto on ellipsi, mutta koko neula on timanttia, ei vain kärki. Lisäerona ovat neulavarret: MP-150:n on kärkeä kohti kapeneva karkaistua alumiinia oleva ja MP-200:ssa neulanvarsi on boronia. Iso ja oleellinen ero siirtymisestä boroniin tulee sen keveydestä. Rakenteen resonanssitaajuus nousee huomattavasti ja siirtyy kuuloalueen yläpuolelle.

Käytin vertailuun pääasiassa Rega RP8 -levysoitinta ja pohjiksi vetäisin tuttuun tapaan muutaman biisin Audio-Technica AT95E:llä. Jälleen kerran se kuulostaa hyvässä soittimessa kovasti hyvälle. Rytmi toistuu erinomaisesti ja yleinen tasapaino on kohdallaan. Ei se mikään hienostunein mahdollinen ole, mutta Nagaokankin mainoslausessaan esille nostama musiikki - se välittyy ihan superisti.


Nagaoka MP-100
Täysii - Nagaoka MP-100

Vaihdettaessa äänivarren nokkaan Nagaoka MP-100 kuuluu heti selvä ero. Bassolla on tuhtiutta enemmän kuin AT95E:llä ja se muokkaa kulkevuutta jäykkäalustaisesta saksalaisesta vähän ranskalaiseen pehmeyteen, kuin hyppäisi Audista vastaavan kokoluokan Pösöön. Nopeus ei välttämättä vähene, mutta fiilis muuttuu tiukasti kulkevasta rennosti eteenpäin vieväksi. Läsnäolo on MP-100:lla selvästi vahvempi kuin AT95:lla, Rammsteinin hiki ja ihorasva tihkuvat syliin saakka.

Yleinen äänensävyllinen tasapaino MP-100:lla on hyvä. Diskantti on kirkkaampi kuin aavistuksen kohteliaassa AT95E:ssä, mutta ei vielä tippaakaan yliampuva - paremmin vain musiikin elämään sytyttävä. Selkeimmin voin kuvitella tämä äänirasian palvelevan rockin kuuntelijaa. Menoa on, kainostelua ei, eteenpäin ryskitään niin, että kuuntelija ei takuulla jää kylmäksi vaikka istuisi hangessa.


Nagaoka MP-110
Hallitumpi ja tarkempi - Nagaoka MP-110

Pyöreästä neulasta siirtyminen elliptiseen tekee äänelle hurjasti. Siirtyminen AT95E:n elliptisestä neulasta MP-100:n pyöreään toi levyn rapsut hurjan selvästi esille. Nyt MP-110 taas poisti ne kuuluvista. Äänessä on paljon samaa, mutta siinä missä MP-100 on toisen vuosikurssin oppilas, on MP-110 jo ainakin kolmannen.

Bassopäässä on paljon paremmin kontrollia, myös iskua ja sävyjä eikä vain innokasta mätkimistä. Stereokuvakin muuten hahmottuu! MP-100:lla se oli asia, johon oli vaikea kiinnittää huomiota - ehkä sitä ei niin kamalasti ollut.

Läsnäolon tunne on lähes yhtä vahva kuin MP-100:lla, mutta öljytty hauis ei huido ihan niin lähellä, että saisi omaa nenäänsä varoa. Diskanttitoisto puhdistui, basso kiinteytyi ja stereokuva löytyi - jos hifimääreitä pitää etsiä. Vaan kyllä MP-110 sekin edelleen kiinnittää huomion vahvasti musiikkiin ja siihen tunnelmaan, joka sillä välitetään. Sitä on hallitumman soundin takia vain helpompi kuunnella kuin MP-100:sta.


Nagaoka MP-150
Lisää tilaa ja ilmaa - Nagaoka MP-150

Musiikki soi MP-150:llä paljon hiljaisemmalta taustalta kuin MP-110:lla. Stereokuva tarkentuu ja myös jokainen instrumentti - ihmisääni ja kaikki muut - erottuvat selkeämmin ominaan eivätkä kuten MP-110:llä, jolla ne hieman sulautuivat toisiinsa. Kun soolokitara kiihdyttää liikkeelle, se erottuu selvemmin soolona MP-150:llä ja kun laulajalla on jotain sanottavaa, sanoma välittyy paljon tarkemmilla painotuksilla MP-150:llä.

Bassoillakin on jonkin verran paremmin erottelua. MP-110:lla ja etenkin MP-100:lla tarjoillaan enemmän määrää kun taas MP-150 kaivaa esille sävyjä, potkua, pieniä nyansseja.

Isot oleellinen ero ovat kuitenkin muualla. Yksi on se, että MP-150 kestää selvästi MP-110:äkin paremmin täyteen miksattua äänimassaa. Soundi ei mene tukkoon kun kaiuttimien väli sullotaan täyteen tavaraa. Toinen on se yleinen ilmavuus ja vaivattomuus, jolla musiikki virtaa. Tähän verrattuna MP-110 joutuu yrittämään saadakseen kaiken levylle kaiverretun esille ja tuloksena MP-150:ä on helpompi kuunnella, musiikki vain soi. Joten mitä se tämän porukan kallein, boron-neulanvartinen MP-200 sitten tuo?


Nagaoka MP-200
Kuuntelija imaistaan teokseen - Nagaoka MP-200

Siirtyminen MP-150:stä MP-200:n on jälleen varsin iso hyppäys. MP-150:llä katsoin taitavaa tanssijaa, joka käyttää voimaa ja tarkkuutta esittääkseen kauniin tulkinnan teoksesta. Mutta MP-200 nappaa minua vyötäisiltä ja vetää lattialle enkä ehdi edes vetää henkeä ennen kuin olen mukana menossa täysillä.

MP-200:lla musiikissa on vahvaa soljuvuutta, joka kuljettaa niin Sadea, Dave Brubeckia kuin Rammsteiniakin luonnollisella tahdilla. Hyvä musiikki imaisee aina mukaansa, saa kylmät väreet selkäpiihin ja kyynelet silmäkulmiin.

Toki hifimääreetkin muuttuvat. Basso mätkii mehevämmin kuin MP-150:llä, diskantti on kirkkaampi, puhtaampi ja elävämpi, stereokuvassa on paremmin kokoa jne. Äänityksestä nousee esille sellaisia pieniä asioita, joihin ei kiinnittänyt MP-100:lla, MP-110:lla tai MP-150:llä huomiota. Ne kaikki vain ovat asioita, joille on vartalo musiikin tahdissa nytkien vaikea laittaa kamalasti painoarvoa.

Moneen soittimeen sopivia

Rega RP8:lla Nagaoka MP-200 on loistava esimerkki mukaansa tempaavasta, innostavasta ja elävästä soundista. On äänirasioita, jotka soivat siistimmin, yksityiskohtia tarkemmin esille kaivavasti, hifimääreillä hienommin ja hienostuneemmin. Eri asia vain on, saavatko ne jalan vippaamaan yhtä hyvin kuin Nagaoka.

"Loistava esimerkki mukaansa
tempaavasta, innostavasta
ja elävästä soundista."

Käytin kaikkien neljän Nagaoka-äänirasian kuuntelussa myös toista soitinta, 1980-luvun puolivälin Linn Sondekia (Ittok LV II -äänivarsi, Valhallasta Herculekseen vaihdettu virtalähde ja ei vielä Cirkus-laakeria). Kaikki muutokset rasiaa vaihdettaessa kuuluivat samalla tavalla selkeinä ja samanlaisina niin RP8:lla kuin Sondekillakin.

Minulle myös vihjaistiin, että edullisimmat Nagaokat, MP-100 ja MP-110, voisivat olla sopivia myös klassiseen raskaalla lautasella olevaan välipyörävetoiseen Lencoon. Sen varsi on selvästi raskaampi kuin monet nykyvarret joten ihan kaikki rasiat eivät siinä viihdy. Joten vielä nopeat tyypit MP-110:sta jotakuinkin vakiossa (jousitus poistettu, ei muita muutoksia), mutta täysin kunnostetussa Lenco L75:ssani. Kyllä, Nagaokan luonne pysyy samana. Pirteä, menevä, hyväntuulinen ja saa jalan taputtamaan lattiaa.

Yksi hauska, kolme loistavaa

Äänirasioita, jotka toistavat äänitteen yksityiskohtia tarkasti on paljon. Nagaokat osaavat toki sen, mutta ne pystyvät sen lisäksi - mainoslauseensa mukaisesti - välittämään sen sisällön. Musiikki, teos, esittäjien tunteet - ne eivät liity stereokuvalliseen piirtoon tai bassotoiston ulottumiseen 20 hertsiin 26 hertsin sijaan. Taide ei ole vain piirtojäljen puhtautta vaan se sanoma, jota piirrolla halutaan kertoa - sen nämä kaikki Nagaokat välittävät.



Pyöreällä neulalla oleva Nagaoka MP-100 ei ollut ihan minun juttuni. Todennäköisesti olen yli nelikymppisenä liian vanha pysyäkseni sen kaahauksessa mukana. Ymmärrän kyllä intoilun ja vauhdin, mutta en vain itse sitä enää jaksa. Sen sijaan jo MP-110 on vain muutaman kympin MP-100:a kalliimpana loistorasia. Kaikki MP-100:n hyveet, mutta sisäsiistinä versiona.

Nagaoka MP-150 ja MP-200 ovat molemmat vielä selviä hyppäyksiä eteenpäin. Äänenlaatu paranee hifimielessä, mutta etenkin mukaansa tempaavuus ja teokseen sisälle vieminen ovat selvästi perusmalleja parempia. Yllättäen suurin hyppäys tässä suhteessa oli MP-150:stä MP-200:n.

Lyhyesti: Innostavaa ja mukaansa tempaavaa musiikkia, joka paranee askel askeleelta mallistossa. Hifimääreet ottavat samalla harppauksia, mutta niitä on vaikea muistaa arvostella kun esitys vie mennessään.
Hinnat
Nagaoka MP-100: 129 euroa
Nagaoka MP-110: 159 euroa
Nagaoka MP-150: 369 euroa
Nagaoka MP-200: 449 euroa
Maahantuoja: Highend Studio Finland

Klikkaa tästä katsoaksesi lähin Nagaoka-kauppiaasi

Teksti: 
Kuvat: 
Samu Saurama
Valmistaja: 
Mallimerkintä: 

Kommentit

Tulihan tuo mp 110 reilu puoli vuotta sitten ostettua.Elikkä Project debut carbon phono usb (dc) soittimessa on ja soi loistavasti. Olen miettinyt että kannattaako/voiko neulaksi vaihtaa mp200 rasian neula seuraavaksi?
Osaatko sanoa kuinka usein neulaa kannattaa vaihtaa?

MP-100:n ja MP-110:n välillä voi vaihtaa neulaa, mutta isompien (MP150/200) ja pienempien (MP100/110) välillä ei käy sama neula.

Soittimen muut osat vaikuttavat kyllä selvästi soundiin. Voi olla, että Debutissa et saa MP-200:sta irti samaa, mitä paremmissa soittimissa. Se on hyvä perussoitin, mutta perussoitin kuitenkin.

Siitä, mikä on oikea vaihtoväli neulalle on paljon ristikkäisiä kommentteja. Noin 500 tuntia on suhteellisen turvallinen käyttöaika, osa harrastajista (ja etenkin neulavalmistajista) pitää lyhyempää hyvänä ja osa käyttää pidempään. Eli jos ottaa 500 tunnista pienen varmuusmarginaalin niin noin 500 älppäriä ja sitten tuore neula.

Kiitoksia nopeasta vastauksesta!

Voikohan neulan kulumista arvioida kotikonstein? Arvelen, että mikroskoopilla, mutta lisäksi pitäisi ymmärtää mitä sieltä näkyy..

Kiitokset mielenkiintoisesta vertailusta! Mitenhän nämä paremmat mallit MP-150 ja MP-200 mahtaisivat toimia 1200-Teknarissa?

SL-1200 on perusrunkona tosi hyvä, mutta vartta harvat kiittelevät erinomaiseksi. En osaa yhtään sanoa, miten pitkälle sen perusvarren ominaisuudet riittävät, mutta ainahan sen tilalle voi vaihtaa toisen, jos siltä tuntuu.

Miten nämä rasiat suhtautuvat erilaisiin kapasitiivisiin kuormiin?

Sitä en pystynyt tutkimaan. Tyypillinen ongelma on se, että väärällä kuormituksella joko ylädiskantti piikittää miedosti tai sitten aladiskantti piikittää paljon ja ylädiskantti romahtaa.

Eikö muuten äänirasioiden, ja miksei muidenkin vinyylisoittimen komponenttien, vertailussa kannattaisi käyttää subjektiivisen arvion lisäksi mittauksia testilevyn avulla?

Teen mittauksia montaa artikkelia varten, mutta en julkaise tuloksia koska niitä ei ole tehty "laboratorio-olosuhteissa" ja silloin lukijan huomio kiinnittyy helposti epäoleelliseen eikä hän osaa nähdä sitä, mitä mittakäppyrällä olisi haluttu esittää.