Linn Akurate DSM -verkkosoitin ja Zoneripper -rippaava NAS testissä

The Beatles onkin hyvää musiikkia!

Linn DSM -soittimet ovat erittäin monipuolisia ja joustavia musiikkikeskuksia. Vaatimaton ulkonäkö ei vain paljasta ollenkaan sitä oleellisinta, kuinka hauskaa niillä on kuunnella musiikkia.

Linn Akurate on yhden pykälän päässä skottivalmistajan malliston lippulaiva-Klimaxista. Akurate-sarjan tuotteiden hintalaput keikkuvat pääasiassa viiden tuhannen euron molemmin puolin. Sellaisen hankinta ei siis luonnistu tyypillisestä opiskelijabudjetista, mutta toisaalta ero kolme kertaa kalliimpiin, uuden farmariauton hintaisiin Klimaxeihin on erittäin selvä. Suurimmalle osalle vannoutuneista musiikinystävistä Akurate onkin se todellinen laadukas vaihtoehto Klimaxin jäädessä haaveeksi. Äärimmäisen kauniiksi haaveeksi toki.

"Keveydestä huolimatta
ponnettomuutta ei ole,
vain vikkeläliikkeisyyttä."

Ennen retkeäni Turkuun minulla kävi kotona testissä Akurate DSM -verkkosoitin, mutta en ehtinyt kirjoittaa siitä silloin tarinaa. Tavallaan nyt ymmärrän myös sen, että en osannut suhtautua testisoittimeen oikealla tavalla koska istuin perinteiseen tapaan tiukasti stereokuvallisesti parhaalla paikalla ja yritin määritellä DSM:n ääntä perinteisillä hifimääreillä.

Älyä alusta alkaen

Perus DS-malli on pelkkä verkkosoitin, mutta Akurate DSM on myös erittäin monipuolinen esivahvistin. Toisin sanoen DSM ja aktiivikaiuttimet (tai DSM, päätevahvistin ja kaiuttimet) on kaikki, mitä tarvitaan musiikin toistamiseen. Koska DSM:ssä on myös digitaaliotot, se on monelle jopa mielekkäämpi kuin DS-soitin ja erillinen etuvahvistin.

Soittimen kansi ja kyljet ylettyvät pitkälle takalevyn yli ja tulos on design, jossa johtosoppa jää kokonaan piiloon. Erinomainen ratkaisu. Yleinen olemus on täysin pullistelematon, jopa karu, mutta silti - tai ehkä juuri siksi - rauhallisen arvokas.

Takalevyn lipan alta löytyy yhteensä 14 tuloliitäntää. Mukana ovat tavallisten linjatulojen lisänä balansoidut tulot XLR-liittimillä ja digitaalitulot optisena, koaksiaalisena ja myös HDMI:nä. Ai niin, ja koska Linn on maineikkaan LP12-levysoittimen valmistaja niin tottakai Akurate DSM:ssä on myös levysoitinliitäntä. Antoja on kaksi balansoimatonta linja-antoa ja yksi balansoitu, ei pitäisi siis siltäkään puolelta jäädä vajaaksi oli oheiskalusto mitä hyvänsä.

Olisihan se hassua, jos maailman kuuluisimman levysoittimen valmistajalla ei olisi levysoitinliitäntää.

HDMI:ssä on muuten iso juju, DSM osaa erottaa siitä itselleen vasemman ja oikean pääkaiuttimen signaalin ja loput jatkavat eteenpäin vaikka peruslaatuiselle AV-vahvistimelle. Toisin sanoen kaksikanavainen Linn-järjestelmä on helppoa laajentaa kotiteatteriversioksi. Monikanavaäänenkin voimakkuus säätyy järjestelmässä sitten Linnin omalla kaukosäätimellä.

Sujuvan yhteensopiva

Linnin DS-sarjan verkkosoittimet liittyvät sujuvasti olemassaolevaan Squeezeboxien järjestelmään, tarvitaan vain yksi plug-in serveriohjelmistoon ja asia on sillä selvä. Tämän jälkeen Androidille ja Applen iOS:lle tarjolla oleva Kinsky-sovellus on kaikkein mielekkäin tapa käyttää DS- ja DSM-soittimia. Tottakai mukana tulee normaali kaukosäädinkin, mutta isojen musiikkikirjastojen hoito on aina helpointa suurella ruudulla. Peruskapulalla sitten äänenvoimakkuus.

Levy sisään ja odota hetki. Kun levyluukku aukeaa muutaman minuutin päästä kaikki on valmista. Tälläistä rippaamisen pitää ollakin.

Kinsky ohjaa kaikkia Linn-laitteita samoin kuin samassa verkossa olevia Squeezebox-tuotteita. Lisäksi sillä voi valita, miltä serveriltä musiikkia soitetaan. Testissä ollut laina-Zoneripper ja oma serveri näkyivät sujuvasti kummatkin.

Soitettavan musiikin lähde

Rippaava NAS eli CD-levyt automaattisesti lukeva verkkolevy kuten Zoneripper on monelle se helpoin tapa siirtyä tiedostomuotoisen toistoon. Audiolevy kelkkaan, hetken odotus ja kun kone avaa levyluukun niin sisältö on siirtynyt kovalevylle kansitaiteineen ja metadatoineen (esittäjän ja levyn tiedot) ja on soitettavissa monilla verkkosoittimilla. Näin helposti sen kuuluukin mennä.

Zoneripper tukee UPnP:n lisäksi suoraan Squeezeboxia, Sonosta ja Linniä. Varmuuskopiot saa tehtyä automaattisesti ulkoiselle levylle ja valmistaja sanoo hyväksyneensä sen, että nykyaikaiset dvd-rom-asemat ovat kulutustavaraa. Aseman vaihto tarvittaessa on mahdollisimman helppoa. Tämä tuskin tulee eteen kohtuukokoisten levykirjastojen siirtämisessä, mutta tuhansien levyjen rippausurakan kanssa helppo huollettavuus on toki lohtu.

Zoneripperiä on sekä täyslevyisenä että pienikokoisena. Jäähdytys on äänetön ja peruskovalevykin hiljainen.

Ihan laitteen vieressä kovalevyn ääni kuuluu hyvin pienenä hurinana, mutta parin metrin päähän ei hiljaisessa olohuoneessa kuulu enää mitään. Jäähdytys on passivinen eli muuta ääntä Zoneripperistä ei irtoa. Halutessaan täysin äänettömän mallin voi tietysti valita SSD-levyt normaalin mekaanisen kiintolevyn tilalle.

Musiikin olemus esillä

Jos todella hyvä-ääninen laite on toivottoman takkuinen käytössä, se ei houkuttele. Linn on käyttölogiikaltaan ja joustavuudeltaan ehdottomasti kiitettävä, mutta uteliaisuus sen äänenlaatuun on tietysti erittäin iso. Minua kyllä hieman pelotti HAL9000:sta muistuttava soittimen näyttöön syttyvä himmeästi vilkkuva sininen valo.

Akurate DSM piirtää yhtä aikaa selkeämmän ja kuitenkin vähemmän itseensä huomiota kiinnittävän stereokuvan kuin vertailukoneena toimiva Logitech Transporter. Rumpalin soittotaidot nousevat oleellisempaan osaan kuin hänen jakkaransa sijainti. Myöskin Transporterin yleinen siloisuus ja tasapainoisuus alkavat vähitellen osoittautua lieväksi pimennykseksi, DSM artikuloi selkeämmin ja on muutenkin aavistuksen läpinäkyvämpi ja skarpimpi.

Tutuista levyistä Herbie Hancockin Thrustilla vauhtia on vapautuneesti ja silti tarkasti. Ei rytmi välttämättä ole ollenkaan nopeampi tai tiukempi kuin vertailukoneessa, se vain toistuu helpommin. Samoin Propellerheadsin bassopää hengittää paremmin. Osa tästä voi olla bassojen hieman vertailulaitetta kevyempää olemusta, mutta soundissa on muutenkin jotain selvästi erilaista. Ja keveydestä huolimatta mitään ponnettomuutta ei ole, vain vikkeläliikkeisyyttä.

Akurate DSM onnistuu tekemään joistain aikaisemmin tylsistä levyistä itse asiassa innostavia ja hauskoja. Esimerkiksi The Beatlesia en ole koskaan aiemmin ymmärtänyt ollenkaan - nyt siinä tuntuu olevan juuri sitä jotain pirteää ja mukaansatempaavaa, josta moni vaahtoaa.

Sama temppu käy myös monella levyllä, jonka laatu ei ole audiofiilitasoa. Se vaatimaton tallenteen laatu ei haittaa kun esitys nostetaan ääniteteknistä osaamista korkeammalle, itse musiikki on tärkeimmässä osassa. Blues Brothersilla on aina ollut erinomainen svengi, mutta äänitteet eivät ole kummoisia. Nyt niiden seurassa viihtyi erinomaisesti eikä tuhnu äänite häirinnyt yhtään.

Tästä syystä Akuraten soundimaailmaa on vaikea kuvailla. Se kun ei taitu siihen perinteiseen hifimuottiin ollenkaan. Onko se kuiva ja karhea, onko se soljuva ja kuulas - huomio kiinnittyy aina musiikkiin ja hyvin vähän siihen, miltä soitin itsessään kuulostaa.

Kuuntelin väärin

Näin jälkikäteen on helppoa olla olevinaan viisas, olisi pitänyt ottaa toisenlainen asenne koko DSM-soittimeen. Linnin laittaminen tyypillisen hifilaitteiston osaksi ei todennäköisesti tuo ainakaan koko pointtia esille. Pahimmillaan laitteen koko juju saattaa jäädä pimentoon. Juju on se, että sillä kuunnellaan musiikkia eikä äänitettä.

"Akurate DSM:n kanssa
käytännössä koko
levyvarasto muuttuu uudeksi."

Luulen, että onnellisimpia Linn-asiakkaita ovat ne, jotka hankkivat itselleen riittävän laitteiston ja sijoittavat sen perinteisten hifioppien vastaisesti. Vaikka sivuseinälle. Tai ehkä sentään kuuntelupaikkaa vastakkaiselle, mutta esimerkiksi liian kapealle. Joka tapauksessa siten, että puristis-hifistinen stereokuvan syynääminen on mahdotonta. Silloin on helpompaa keskittyä muihin piirteisiin. Siihen, että laulajahan on tosi taitava tai siihen, että jengi soittaa todella hyvin yhteen ja heidän hyvä tuulensa pursuaa esityksestä läpi.

Akurate DSM on siis erittäin monipuolinen ja erittäin hauska verkkosoitin. Sen kanssa käytännössä koko levyvarasto muuttuu uudeksi, kaikki äänitteet voi kuunnella sisällön perusteella ja saada aivan toisenlaisen tunnelman aikaiseksi kuin aiemmin.

Sopiiko se vain Linn-laitteistoon? Osa on sitä mieltä, että pilalle menee, jos merkkejä sekoittaa keskenään. Jotkut toiset taas viis veisaavat liiallisesta oikea- ja vääräoppisuuden miettimisestä, kuuntelevat musiikkinsa kuin haluavat. Jos Akurate DSM:n laatu monessa suhteessa onkin fakta, sen käyttötapa varmasti aiheuttaa vääntöä vaikka kuinka pitään. Hintalappu on korkeahko, mutta kerran oikealla tavalla pystytettyä Linn-settiä kuunneltuaan moni varmasti hyväksyy sen mukisematta.

Lyhyesti: Ensimmäinen verkkosoitin, joka jätti äänenlaadullisesti Logitech Transporterin taakseen. Eikä perinteinen äänenlaatu silti ole sen juju vaan kyky kiinnittää kuuntelijan huomio itse musiikkiin sekä erinomainen joustavuus ja helppokäyttöisyys.
Hinta: 6 708 euroa
Valmistaja: Linn

Linn kauppiaasi:

Teksti: 
Kuvat: 
Samu Saurama
Valmistaja: 
Mallimerkintä: 
Tagit: 

Kommentit

Tekstissä mainitaan, että huonompilaatuinenkin äänite kuulostaa Akurate DSM:n kanssa hyvältä. Tässä oletettavasti vertailukohtana on musiikintoistolaitteistot keskimäärin, kun huomioidaan myös muiden valmistajien tuotteita. Tämä on itse asiassa linjassa omien havaintojeni kanssa, kun puhutaan Linnin äänilähteistä.

Mutta mitä tuolle huonolle tallenteella käy, kun se soitetaan Akurate Exaktin tulkitsemana? No, ei kovinkaan mukavasti, mikäli tuohon vastikään julkaistuun Exakt-artikkeliin on uskominen.

Voisiko tästä päätellä, että jos pääasiallisena tarkoituksena on toistaa vain ja ainoastaan heikkolaatuisempia ja mahdollisesti vanhempia äänitteitä vaikkapa Spotifyn kautta, niin eteneminen laiteportaissa ylöspäin Linn-logiikan mukaisesti ei ole aina kovinkaan kannattavaa?

Halusin ottaa esille juuri tämän näkökulman, koska olen sitä viime aikoina pohdiskellut. Jonkunlaisia mielipiteitäkin on ehtinyt muodostua, mutta eipä juuri mitään loppullista.

Mitäs sanot?

Ensimmäisessä kappaleessasi olet ymmärtänyt aivan oikein. Vertasin Linnia yleisesti verkkosoittimiin. Bassokumu on todella paljon nyansseja peittävä. Sen takia ehkä juurikin se kaikkein lämminsointisin kaiutin Linnin nykyvalikoimasta eli Majik 140 on kaikkein leppoisin heikoille äänitteille. Vastaavasti huonekorjauksen läpikäynyt Akubarik ei juuri löysäile eli peitä pehmobassolla keskialuetta ja diskanttia alleen. Luulen myös, että Klimax Exaktille oli tehty hieman erilainen huonekorjaus kuin Akurate Exaktille ja se vaikutti myös soundiin selvästi. Kun en itse korjauksia tehnyt niin en tiedä niistä sen tarkemmin.

Jos äänilähteenä on tosiaan vain Spotify ja vastaavat niin malliston perusvaihtoehdoilla pääsee tosiaan hyvin pitkälle. Kaiutinpuolelle kyllä nostaisin rimaa jonnekin Majik Isobarikin kohdalle saakka, se oli hyvin tasapainoisen kuuloinen kapistus.

Toisaalta ei se Spotify ole äänilähteenä aivan huono. Kyllä huono äänite on paljon huonommin tehty kuin Spotifyn kautta soitetu hyvä äänite :) .

High-res albumihinnat taitavat liikkua tällä hetkellä siellä parinkympin tietämissä, joten ihan konkreettista vastinettakin pitäisi sitten tuolle summalle saada.

Tästä sitten varsinaiseen kysymykseen, eli mitä lisäarvoa tällaiset korkearesoluutioiset tiedostot tuovat musiikin kuunteluun? Entä miten voin varmistua high-res-tallenteen laadun hyvyydestä ennen ostopäätöksen tekemistä? :)

Hires kuulostaa siltä, että esityksen edestä on vedetty verho pois. Hyvä CD-raita kuulostaa hyvältä ja ellei kokeile hires-versiota, ei sitä välttämättä osaa kaivatakaan. Vaan kun on muutamaa kokeillut niin sen jälkeen osaa...

Mikä kaikki vaikuttaa siihen, että hires kuulostaa paremmalta. Enemmän bittejä ja enemmän kilohertsejä vai hifimmin tehty miksaus? Tästä varmasti taitetaan peistä pitkään ja hartaasti, mutta tavallaan - kuinka paljon sillä on väliä. Hifiharrastajille on paremman kuuloisia albumeja tarjolla, se merkitsee eniten. Tietty olisi mukavaa, jos musiikki alunperinkin tehtäisiin hyvin eikä sitten erikseen myytäisi eri hintaan sitä parempaa...