Klipsch The Sixes -Bluetooth-aktiivikaiuttimet testissä

Makeat sanan varsinaisessa merkityksessä

Studiokaiuttimiksi kaipaat ehkä jotain muuta, mutta jos tanssijalka pitää saada lattiasta irti ja kädet kohti kattoa, Klipsch The Sixes on täydellinen työkalu.

Iso määrä tavaraa purettavana ja pakattavana. Tylsä tehdä sitä ilman musiikkia joten kaivoin testiin tulevat Klipsch The Sixes -aktiivikaiuttimet esille ja heitin kuvauspöydälle soimaan. Puhelimesta musiikkia Bluetoothin yli, ei mitään puristista hifitelyä. Ja siinä The Sixes -kaiuttimien pääjuju selvisikin välittömästi. Vaikka tökkäät ne minne sattuu ja vähät välität kaikesta oikeaoppisuudesta, ne saavat jalan tamppaamaan heti.


Vahvistimetja liitännät ovat oikeassa kaiuttimessa.

Eli ihan heti alkuun koko jutun juoni. Klipsch The Sixes on luonteeltaan todella menevä ja sitä on ilo kuunnella vaikka kaiutinpari olisi asetettu kaikkien taiteen sääntöjen vastaisesti. Hitto, laita vaikka vasen eri huoneeseen oikean kanssa, jos on tarve saada poppia kumpaankin!

Väkinäistä analyysia

AC/DC:n kappale Big Balls tiivistää The Sixes -parin ydinolemuksen. Munaa on. Hyvin. Todella hyvin. 1970-luvun puolivälin albumi ei vain ihan paljasta sitä, mihin tämä kaiutinpari pystyy hauskanpidon suhteen eli vaihdetaan soimaan Billy Gibbons And The BFG's ja Got Love If You Want It. Että missä se subbari on? Ja kuka sen sääti mättämään rintalastaan höyryveturin paineaaltoja?

The Sixes potkaisee mehevällä bassopäällä vapaassakin sijoituksessa. Kiviseinän viereen asetettuna ei enää kovinkaan neutraalisti vaan niin, että tuntuu (sitähän voi sitten miedontaa vaikka puhelimen säädöistä, jos on tarve). Mutta on vain osattu silti tehdä siitä bassomätkeestä sellainen, että se ei pilaa vaan tukee fiilistä. Ei, kamarimusiikille en suosittele näitä varauksetta, mutta minua se haittaa tosi vähän kun kuuntelen kamarimusiikkia tosi vähän. Sen sijaan Analog Pussyn Trance N Roll ryskii päälle kuin kasettiautollinen sepeliä. Tässä huomaa, että tuhti bassopää syö tiukinta nopeutta ja 145 bpm -tahdilla liikkuva kappale liikkuu enää vain hengästyttävällä ripeydellä.

Ai niin, se analyysi. Tota, bassopää on seinää vasten asennettuna tuhti. Riittääkö tämä? Saanko laittaa seuraavan biisin soimaan? Infected Mushroom ja "I'm Da Supavizah". Ei, en missään nimessä halua tilata taksia vielä minnekään vaan antaa musiikkin virrata iloisten jysähdysten säestämänä. The Sixes -parista irtoaa muuten kiitettävän paljon puhdasta ääntä silloinkin kun bassoenergiaa pusketaan ilmoille yli kaiken muun.


Tyylikäs punospäällysteinen kaapeli yhdistää vasemman ja oikean kanavan kaiuttimet.

Tarkempi analyysi

I'm The Supervisor hakkaa vielä paineaaltoja huoneeseen murtovasaran hempeydellä, mutta pitäisi kai osata sanoa näistä jotain tarkempaa. Metallican Die, Die My Darling siis ärjymään. Toivottoman tukkoon miksattu ja kihisevä kappale ei ota yhtään korviin vaikka hanaa antaa reilusti. Se diskanttitorvi varmasti värittää ääntä pahasti? Paskat, keskialue on hyvin tasapainoinen ja hienohelmahifisti voi pienellä kaiuttimen kääntämisellä muokata äänensävyä lujempaa iskevästä hieman pehmeämmäksi (suorasuuntauksella keskialue ja diskantti toistuvat voimakkaammin, sivusta hieman miedompana).

Näin siis, jos haluaisin istua jollain tarkasti määritellyllä akustointielementtien ympäröimällä nuppineulankärjellä. Vaan en halua. Haluan pomppia pitkin lattiaa ja toivoa, ettei kukaan naapureista näe sisälle. Mitä vähemmän musiikissa on hienostelua ja mitä enemmän vauhtia ja sykettä, sitä pidemmälle hiki lentää Klipsch The Sixes -parin siivittämänä tanssivan yleisön käsivarsista ja hiuksista.



Onko se siis pelkästään rockin mättöön ja teknon tuuttaamiseen? Minä en suoraan sanottuna haluaisi irrota nyt noista kahdesta tyylilajista koska niiden kanssa on niin hauskaa. Paljon hauskempaa kuin monen "oikean hifilaitteiston" kanssa. The Sixes on kuitenkin jo sen kokoinen kaiutinpari, että äänenpainevarat ovat tosi hyvät, basso murahtaa mukavan alas ja soundissa ei ole tippaakaan pikkukaiuttimien väkinäistä yrittämistä. Kannettavilla akkukaiuttimilla ei kannata kuvitella saavansa näin paljon ääntä, etenkään näin paljoa puhdasta bassopainetta eikä tietysti myöskään - jos nämä asettaa oikeaoppisesti - tarkkaa stereokuvaa.

Katie Meluan Shy Boy murahtaa tietysti oikein voimalla, täyteläinen kun on soundeiltaan jo alunperinkin. Yleisesti ottaen kappale soi The Sixes -parilla oikein miellyttävästi, pintaan miksatut ässät erottuvat, mutta eivät viillä tärykalvoja. Vastaavasti Billie Holidayn I'll Be Around nostaa kylmät väreet selkään ja käsivarsikarvat pystyyn. Toki se kappaleessa harvemmin kuultu tuhti bassoalue on nyt mukana, mutta ei vain haittaa. Tuo lämpöä vanhaan äänitteeseen, ei pilaa tunnelmaa.

Kittiä otsaryppyihin

Klipsch The Sixes on yli 40 cm korkea kaiutinpari. Ja hyvä niin, ne ovat silmiinpistävän hauskan näköiset pöydällä, TV-tasolla tai missä vain. Ei niiden ole syytäkään häviä valkoisina valkoiselle seinustalle. Koska kaiuttimien pohjaosa on muotoiltu valmistajan isompien lattialla nököttävien mallien tapaan, minä en edes suosittele niitä jalustoille. Stereokuvan piirto toki olisi silloin tarkinta ja The Sixes on kokoisekseen hyvin taitava hoitamaan sen puolen. Vaan on näiden kanssa tyyliin sopivinta unohtaa stereokuvan hienosäätö ja keskittyä etsimään lisää musiikkia.

Lähteeksi kelpaa varsin moni. Langattomana vaihtoehtona on se Bluetooth ja muina digitaaliliitäntöinä ovat optinen ja USB. Tietysti on myös analoginen linjatulo, mutta The Sixes -parissa on myös levysoitinesivahvistin sisällä eli voit kytkeä siihen suoraan minkä vain vinyylipyörittimen! Ja jos se mehevä bassopää ei sellaisenaan riitä niin on näissä subbariantokin.



Tractrix-muotoinen torvi diskantin edessä parantaa diskantin hyötysuhdetta (vähentää sen säröä ja kompressiota) ja lisäksi sovittaa sen suuntakuvion 6,5-tuumaiseen bassokeskiääniseen. Vahvistinosassa on tehoa sata wattia jatkuvaa per kaiutin ja hetkellistä 200 W per purnukka. Eli hyvistä, mutta ei mitenkään eksoottisista osista on valmistaja nämä osannut taikoa.

Suosittelen näitä varauksetta kaikille, joille hifin hieronta pikkusormi pystyssä aiheuttaa pahalaatuisia näppylöitä arkoihin paikkoihin. Akkua niissä ei ole eli retkelle on parempia vaihtoehtoja. Sen sijaan näissä on potkua, tyyliä ja kaikki ominaisuudet, mitä normaalikuluttaja äkkiä osaa tarvelistalleen keksiä. Ja soundi, joka pitää hymyn huulilla biisi toisensa jälkeen.



Lyhyesti: Erittäin hauskasointinen aktiivikaiutin, joka eroaa tyylillään massasta ja tuottaa kokoisekseen kiitettävän paljon puhdasta ääntä.
Hinta: 999 euroa pari
Maahantuoja: LoudGroup

Klikkaa tästä katsoaksesi lähin Klipsch-kauppiaasi

Teksti: 
Kuvat: 
Samu Saurama ja valmisaja
Valmistaja: 
Mallimerkintä: 

Kommentit

Onko tuo aito aktiivi vai onko siellä yksi vahvistin ja passiivinen suoto

En purkanut kaiuttimia, mutta koska kaiuttimissa on nelinapaiset liittimet toisiinsa kytkemiseen, voi olla kummin päin vain. Hyvin vähän sillä on oikeastaan merkitystä koska molemmilla tavoilla voidaan tehdä hyvän kuuloinen lopputulos.

Klipschejä hommaamassa ja kysymys kuuluukin: sixes vai R-15PM? Tarkoitus olisi kuunnella musaa sekä käyttää elokuvien katseluun. Sixesit ulkonäön puolesta vievät minulla voiton, mutta miten arvioisit n. 500€ suuremman hintalapun vaikutusta ääneen? Itse kuulun juuri tuohon testissä mainittuihin hifihieronta-allergikkoihin:D

The Sixesin soundi on selvästi isompi kuin R-15PM:n. Ja onhan se pykälää isompi kaiutin (R-15PM 5,25" vrt. The Sixes 6,5" bassokeskiääninen) eli parempaa suorituskykyä voi odottaakin.

Jos se yhtään auttaa ostopäätöksessäsi niin minä tilasin kuljetuksen sijaan laskun The Sixes -testiparista.

Kiitos vastauksesta. Tulin siihen tulokseen, että tästä piinasta pääsee vain yhdellä keinolla. Tilasin sixesit:D