Focal Sopra No 2 -lattiakaiuttimet testissä

Olemustaan uskottavampi

Paljon patentoitua hi-techiä, viimeisen päälle viimeistelty kotelo ja iso, ISO, ääni.

Focal Sopra No 2:sta suitsutettiin minulle tolkuttomasti samalla kun ehdotettiin testiin. Aina ällötykseen saakka. Miksi sitä pitää niin hirveästi ylistää, eikö vain kuuntelemalla kaiutinta keksisi, että se on hyvä? Alkoi tökkiä. Kun tutkin kaiutinta valmistajan sivuilta, sain sylillisen kolmikirjainsyndrooman kukkasia päälleni. NIC, TMD, IHL - alkoi tökkiä enemmän.

Tuli sellainen olo, että Focal Sopra No 2 on markkinointiosaston tuote, ei tuotekehityksen. Mutta toisaalta ihan pelkkä kuva kaiuttimesta kertoi paljon hyviä asioita. Vain katsomalla kaiutinparia näkee joitain hyvin ratkaistuja akustisia asioita. Ensimmäinen on kotelon reippaasti pyöristetyt reunat. Se tarkoittaa, että ääntä sotkevia kotelon reunaheijastuksia ei ole. Toinen asia on sopivasti sijoitetut bassoelementit, ne eivät kärsi lattiaheijastuksesta (jalustakaiuttimien ainainen ongelma on huoneessa 100-300 hertsin kohdalle syntyvä kuoppa) ja kivihuoneessa myös tasaavat pystysuuntaisen seisovan aallon muodostumista verrattuna yhteen ainoaan bassoelementtiin.

Sitten vielä se keskiäänielementti, joka on nostettu varsin ylös. Taas se lattiaheijastus, jankutan samaa asiaa. Korkealle nostettuna keskiäänielementin toistama alue ei kärsi lattiasta vaan voi olettaa (tässä vaiheessa en ole vielä kuullut säveltäkään Focaleista), että keskialue on puhdas ja stereokuvan piirto hyvää.

Ehkä tälle pitää sitten antaa mahdollisuus. Kaikesta myyntimiehen kauluspaidanvaaleanpunaisesta markkinointihattarasta huolimatta.

Järkevän järeä rakenne

Sopra Numero 2:n kotelo on erittäin jäykkä. Perinteisellä rystystestillä koputus keskelle seinämää tuottaa lähes saman äänen kuin kotelon nurkkan naputtelu. Ensinnäkin kaarevat kyljet ovat paljon jäykemmät kuin mitä yhtä paksut suorat pinnat olisivat, lisäksi massan perusteella (55 kg) seinämävahvuutta on myös runsaasti. Itse asiassa etulevyn kohdalla paksuutta on 69 milliä! Focalin hienoa kotelotehdasta suitsutettiin sitäkin minulle aina kyllästymiseen saakka, mutta pakko myöntää, että viimeistely ja yleinen laatu ovat virheettömät.

Kotelon muoto kääntää sekä bassoja että keskiäänielementtiä tiukemmin kohti kuuntelupaikkaa. Vaikka asia onkin enemmän visuaalinen kuin akustisesti rajusti vaikuttava, se saa kaiuttimen näyttämään kuuntelijaan keskittyneeltä.

Diskanttina on beryllium-käänteiskalotti, se on ollut Focalin tunnusmerkki ties kuinka pitkään. Ja kun kaiutin on kolmitierakenne, voidaan keskialueen ja bassotoiston hoitavat elementit optimoida kukin tehtäväänsä. Bassoilla ulkoripustus on suuri kumikupla ja mahdollistaa kartion suuretkin liikkeet. Vastaavasti keskiäänielementin ulkoripustus on hyvin matala eli se ei tee suurta epäjatkuvuuskohtaa kartion reunaan ja pitää näin keskialueen toiston mahdollisimman puhtaana. Sisäisiä erojakin elementeissä tietysti on vaikka kuinka paljon, mutta nämä näkyvät selvästi jo ulospäin.

Ritilän alla on berylliumia oleva käänteiskalottidiskantti, Focalin tunnusmerkki jo vuosien ajan.

Hyvin suurihalkaisijainen refleksiputki ei aiheuta kompressiota bassoilla ja avautuu pohjalevyä vasten. Hyvä järjestely, kun harvoin se hormi mikään kaunistus on. Lapsi- ja eläinperheissä kaiuttimen sisälle ei tällä ratkaisulla myöskään päädy mitään sinne kuulumatonta. Maksamakkaravoileipiä, pikkuautoja, pehmoeläimiä, puruluita...

Pääsinpäs vähällä

Sopra No 2 on kallis ja painava kaiutin. Ajatus niiden roudaamisesta tuntui paljon hankalammalta kuin ajaa vartin päähän tekemään juttua Kruunuradioon. Mutta sittenhän testitilanteessa ei ole mitään tuttua eli mahdotonta sanoa, mitä kaiuttimet tekevät ja mitä tekee huone ja oheislaitteisto... Ahaa, mutta olimmekin ovelia! Kruunusta toki löytyi kolmosnumeron Genelecit.

Naim NAC-N 272 ja NAP 250 DR ohjaamassa.

Toimistolla yhtenä testikaiuttimena toimivat Genelec 8030:t ja jalustoilla minua odottivat kaikilta asetuksiltaan nollatut Genelec 8330:t. Toki 8330 on DSP-sielunsa ansiosta hieman tarkempi kuin se alkuperäinen 8030, mutta perusluonne on todella samanlainen. Sain siis hyvät pohjat siitä, miten huone toimii ja miten Naimin vähän raskaamman pään oheislaitteisto pelaa (Pelaa!).

Geneleceillä tahkosin Tidalista kaikenlaista tuttua materiaalia. Ocean's 11 -soundtrack, AC/DC:n Dirty Deeds Done Dirt Cheap, Herbie Hancockilta lipesi useammaltakin 1970-luvun albumilta kipaleilta ja monta muuta. Vaikea olla ajattelematta, että napakan menevään fiilikseen olivat osasyynä myös järeät Naimit. Sen merkin kanssa kun hissuttelu ja himmailu eivät koskaan ole olleet uhkana. Mutta asiaan, Genet hiljaisiksi ja Naim NAP-250 DR -päätevahvistimeen virrat eli Focal Sopra No 2:t soimaan.

Suuri ja soljuva

Aivan ensimmäiset sävelet Ocean's 11 -soundtrackin aloitusraidasta paljastivat, että Sopra No 2 sopivassa tilassa on erittäin nautinnollinen kaiutin kuunneltavaksi. Ensinnäkin se, että soundi on suuri, kaiuttimet ottavat hyvin tilaa mukaan. Vaikka George Clooneyn ja Brad Pittin dialogi The Plans -raidalla onkin läsnäoleva ja hyvin keskelle loksahtava, koko etuseinä tuntuu olevan mukana tilavaikutelman luomisessa.

Jatkoraita Papa Loves Mambo on hyvä esimerkki siitä soljuvuudesta. Sulkemalla silmänsä on äärettömän helppoa nähdä heilahtavat hameenhelmat ja ketterästi suhahtavat kengänkärjet mambon tahdissa. Tunnelman välittämisessä Numero Kaksi toimii siis erittäin hyvin. Herbie Hancockin Doin' It kulkee kuin cruisailu avoautolla lämpimässä kesäillassa. Päällekäyvää tässä ja nyt -asennetta ei ole yhtään.

Osa tuosta soljuvan leppoisasta luonteesta johtuu siitä, että bassotoisto on hyvin erilainen, mihin olen omissa kuunteluhuoneissani tottunut. Pehmeämpi, muhkeampi. Nojaamalla reippaasti eteenpäin alapään iskevyys paranee huomattavasti eli kyse on huoneessa olevasta seisovasta aallosta. Se tekee keskibassolle möykkyä ja pehmentää bassoiskua. Vaan kun jään nojaamaan eteenpäin, huomaan hetken päästä sykkiväni musiikin mukana tasapakaraa. Ei se potku siis Focalin puolesta jää puuttumaan, jos vain huoneesi ei pehmennä sykettä liikaa.

Paitsi tietysti, jos nautit bassosi mieluummin sopivasti lämpimänä ja miellyttävän täyteläisenä. Siihen sinulla on täysi oikeus. Sitten sijoitat kaiuttimesi niin, että saat hyödynnettyä huoneen ominaisuudet tuhtiin bassoon.

Helmeilevä ja ulottuva

Tasapakarasta muistui mieleeni Black Hawk Down -soundtrackin Bakara-raita ja isken sen soimaan. Geneleceihin verrattuna Sopra No 2:n diskantissa tuntuu olevan aavistus ylimääräistä helmeilyä. Juuri sen verran, mitä saat kun laitat kuohuviinilasisi laskevan auringon vastavaloon. En siis sanoisi efektiä varsinaisesti häiritseväksi. Olemassaoleva se kyllä on.

Vaikka tilassa on kokolattiamatto, joka tietysti imaisee ylädiskanttia, on soundi edelleen raikas ja eloisa. Eli toisinpäin, mikäli elät lasin, betonin ja teräksen keskellä etkä halua sinne mitään tilan akustiikkaa pehmentävää, voi joku selvästi tumpelosointinen kaiutin olla Sopra No 2:ta parempi valinta. Vaan tässä tilassa, edes lujaa soitettaessa, diskantti ei kertaakaan tuntunut äksyltä, vain raikkaalta ja miellyttävää elävyyttä tuovalta.

Ulottuvuus on sitten se toinen ääripää. Saman levyn aloitusraita Hunger pystyy hyvällä järjestelmällä paineistamaan kehoosi todella pelottavan olotilan. Mitä pienempi kuunteluhuone, sitä pienempi kaiutin riittää ja sitä uhkaavampi lopputulos voi olla. Vaan nyt kuunteluhuoneen tilavuus on ainakin tuplat keskivertoon olohuoneeseen verrattuna ja isot ikkunat tietysti vuotavat bassoa pihalle paljon enemmän kuin kerrostalon kiviseinä.

Mitään aivan holtitonta vapinaa Focal Sopra No 2 -pari ei tähän suurehkoon tilaan tarjoile, mutta kun Hunger pääsee vauhtiin niin hymy hiipii väkisin kasvoille paineiskujen vyöryessä ylitseni. Harva kuuntelija näiden kanssa subwooferia kaipaa. Hyvin harva. Ja jos sellainen on kuitenkin vaatimuslistalla niin aika monen tonnin malleista kannattaa aloittaa kokeilu, jottei lisäbasso sössi mitään, mitä pääkaiutinpari tekee.

Baskeri-suojus.
Otetaans vielä yhdet

Kuuntelurupeaman lopuksi sopii hyvin pieni irrottelu joten isken soimaan Infected Mushroomin "I'm da supavizah" -biisin. Tiukkaan hakkaavaa bassopää repii kantapään väkisin irti lattiasta ja saa läppärin keinumaan. Raa'an koneellinen soundi iskee itsensä suoraan selkäytimeen, bassokuviot saavat tuntumaan kuin elementtien puhekelat olisi liimattu suoraan luustooni ja kekseliäs musiikki räiskyy ja kuplii tilassa niin, että työntekemisen tunnelma on viimeistä ripettä myöten haihtunut. Joten voisiko pitää bileet...?

Kurkistan lasioven toiselle puolelle, juuri nyt myymälässä ei ole asiakkaita eli voin antaa lisää hanaa. Paljon. Lisää. Hanaa. Jep, toimii. Silmäkulmat kostuvat, koko vartalo sykkii ja suu on virneessä. Päässä jyskyttää vain mainio biitti. Kun vähän maltan höllätä jään vain ihmettelemään, miten Sopra No 2 tuon teki. Siinä ei ole PA-elementtejä, se ei ole erityisen herkkä, säteilevää pinta-alaa bassoillakin on vain parin 18-senttisen verran. Syynä ovat ne hitech-kaiutinelementit, jotka nielevät enemmän tehoa ilman sivuoireita, mitä osaisi arvata ja erittäin jäykkä kotelo.

Onhan tämä kookas ja järeä kaiutin, mutta silti, soundi pysyy reilusti hanaa avattaessa hallinnassa paljon paremmin, mitä uskalsin odottaa. Ei tippaakaan pehmoilua, ei myöskään mitään raakuutta tai äksyyttä, vain täydellinen tilanteen hallinta. Eli toisin sanoen, jos et ikinä vie näitä moottoritielle vaan aina vain sahaat rauhallisesti rantabulevardia, menetät jotain todella hienoa, johon sinulla olisi mahdollisuus.

Se rantabulevarditunnelma sujuu toki hienosti, Katie Meluan Piece By Piece -albumi soi jo monetta kappaletta. On vain olemassa paljon kaiuttimia, joiden kyvyt loppuvat niihin rantabulevardin päässä oleviin liikennevaloihin. Focal Sopra No 2 hoitaa cruisailun tunteita herättävällä taidolla ja sitten kun pitää päästä lujaa, se puhaltaa sinulta tukan päästä.

Lyhyesti: Tyyliltään ja viimeistelyltään erittäin olohuonekelpoinen kaiutin, joka potkaisee sinulta tarvittaessa jalat alta.
Hinta: 12 490 euroa parilta
Maahantuoja: Kruunuradio

Focal-kauppiaasi:

Teksti: 
Kuvat: 
Samu Saurama
Valmistaja: 
Mallimerkintä: