Dual CS505-3 ja Technics SL-1200 MK2, käytetyt klassikkolevysoittimet testissä

Käytettyä rakkautta

Internetin turuilla ja toreilla törmää usein kyselyihin siitä, sopiiko jokin tietty levysoitin “hifikäyttöön”. Kaksi soitinta, joiden kohdalla tämä kysymys tuntuu olevan toistuva, ovat Technicsin vanha suoravetolegenda SL-1200 ja Dualin jousitettu klassikko CS505. Otetaanpa siis asiasta selvää.

Eri versioinaan molemmat tässä hämmästellyt sorvit ovat olleet tuotannossa jo 1970-luvulta asti. Kaksikosta Dual on vielä tuotannossa, nykyään neljäntenä painoksenaan. Technicsin valmistus valitettavasti lopetettiin vuonna 2010, laitteen ehdittyä varsin kunnioitettavaan 38 vuoden tuotantoikään.

"Kovin samankaltaisia,
suorakaiteen muotoisia
härveleitä, joissa on
ympyrä ja keppi."

Vaikka ulkoisesti nämä ovatkin kovin samankaltaisia - suorakaiteen muotoisia härveleitä, joissa on ympyrä ja keppi - ovat ne pinnan alla kaukana toisistaan. Dual on perinteisesti hihnavetoinen soitin. Toimintaan on lisätty automaattinen loppukatkaisu, joka nostaa varren ylös levyn loputtua. Lisäksi soitin on jousitettu. Technics taasen on jousittamaton, suoravetoinen ja toiminnaltaan täysin manuaalinen. Kumpikin poikkeaa merkittävästi valtavirrasta, joka tuntuu olevan nykyään lankku, jossa on ympyrä ja keppi. Siis hihnavetoinen yksinkertaisella, jousittamattomalla rungolla toteutettu laite, kuten esimerkiksi Regan tai Pro-Jectin tuotteet.

Molemmat näistä on alun alkaen kuitenkin tarkoitettu hifitoiston välineiksi. Dual oli valmistajansa näkemys edullisen hintaluokan laadukkaasta toistosta, kun taas Technics oli japanilaisten vastaus laadukkaaseen keskitason toistoon. Lähtökohtaisesti laitteet eivät siis ole aivan tasaväkiset, mutta eihän tässä paremmuusjärjestystä oltukaan hakemassa, vaan sopivuutta.

Tutkimusmatkani ajaksi istutin vuorollaan kummankin soittimen äänivarteen Nagaokan valmistaman MP-150 -äänirasian. Halusin tutkia laitteet käyttäen samaa rasiaa, ja vaikka tämä onkin hieman kyseenalainen tapa johtuen varsien poikkeavista massoista, on se myös ainoa tapa minimoida muuttujia. Rasia on tyypiltään hieman MM:ää ja MC:tä harvinaisempi Moving Iron. Antojännitteeltään ja kuormitustoiveiltaan Nagaoka on melko helppo, tavallinen MM-tulolla varustettu levysoitinetuvahvistin riittää mainiosti.

Tutkimusmatkani ajaksi istutin vuorollaan kummankin soittimen varren nokkaan Nagaokan valmistaman MP-150 -äänirasian.

Ääneltään MP-150 on mielenkiintoinen sekoitus MM- ja MC-rasioiden stereotyyppisiä hyveitä. Hyvän MM-rasian menevyys ja mehevyys ovat kuultavissa, ja MC-rasioilta on selkeästi peritty hienostuneisuutta ja ulottuvuutta diskanttitoistoon. Neula on valitettavasti kuitenkin vain elliptinen. Samassa hintaluokassa Goldring ja Audio Technica tarjoavat jo viivakontaktihiontoja. Tästäkin huolimatta Nagaoka on hyvinkin varteenotettava vaihtoehto.

Kaksijakoinen Dual

Asiallisen, joskin ehkä hieman vaatimattoman oloinen Dual saa kunnian tulla kuulluksi ensin. Ollakseen aikansa edullisemman pään laitteita CS505-3 on varsin käypäisen oloinen mekaanisesti, joskin äänivarsi jättää hieman huteran vaikutelman. Säätömahdollisuuksiakaan ei liiaksi ole. Esimerkiksi varren korkeutta ei voi säätää, joka vähentää mahdollisesti käyttökelpoisten rasioiden määrää. Kuitenkin verrattuna nykypäivän muovisiin levysoittimina myytäviin halvimman pään laitteisiin Dual antaa vaikutelman ihan oikeasta levysoittimesta. Jollaiseksi se sitten osoittautuikin.

Dualin hieman heppoisalta tuntunut varsi ei tunnu juuri sointia haittaavan.

Hieman heppoisalta tuntunut varsi ei nimittäin tunnu juuri sointia haittaavan. Levystä toiseen ja musiikkityylistä kolmanteen soitin kuulostaa hyvinkin kuunneltavalta ja helpolta. Dual onnistuu välttelemään - ainakin tämän rasian kanssa - monia sellaisia sudenkuoppia joihin olen kuullut paljon kalliimpienkin soittimien kompastuvan. Voipa sillä kuunnella jopa Satyriconin Rebel Extravaganzan tahi Deathspell Omegan Paracletuksen kannesta kanteen ihan mielikseen. Jos nyt siis tuon koulukunnan black metal sattuu uppoamaan. Ensin mainittu, usein happotestinä käyttämäni albumi on muuten saanut huomattavasti kalliimpiakin vekottimia kompastelemaan. Ja heti perään voi pyöräyttää hieman jazzia tahi jotain muuta orgaanisempaa. Eikä Aivoaulan Braindrop kokeellisena kolinana ja pörinänä tunnu sekään aiheuttavan Dualille allergiaa.

Huomautuksitta Dual ei kuitenkaan selviä. Paikoitellen ääni saattaa nimittäin käydä hieman karkeaksi ja keskialuepainotteiseksi. Toki jollain toisella rasialla asia voisi hieman parantua. Olen kyllä käyttänyt soittimessa muitakin rasioita, ja ilmiö oli aina enemmän tai vähemmän olemassa. Se ei kuitenkaan ole mitenkään läpitunkeva tai häiritsevä. Toinen huomautus tulee dynamiikan puutteesta, joka syö uskottavuutta varsinkin hieman massiivisemmilta musiikillisilta esityksiltä.

Dualissa varren korkeutta ei voi säätää

Tuomio: varsin yleispätevä kone, jolla voi kuunnella levyhyllynsä läpi A:sta Ö:hön väsymättä. Ja jos väsähtääkin sohvalle, pelastaa loppukatkaisu neulan juuttumasta kiertämään loppu-uraa. Dualin heikkous ja vahvuus piilevät molemmat tässä yleispätevyydessä. Vaikka tällä kuunteleekin mitä tahansa melkein loputtomiin, jää loppukädessä musiikin vaikuttavuudesta jotain puuttumaan. Toisaalta, tuota vaikuttavuutta metsästäessään voi sitten törmätä hintalappuun, jossa onkin jo numeroita vähän enemmän.

Pomminkestävä diskodekki

Technicsin kanssa ensivaikutelma on ”Oho, tämä onkin näin painava”. Mekaaninen rakenne herättää kysymyksen siitä, että saako tällaisen hajotettua millään atomipommia vähäisemmällä. Ainakaan jos vahingossa yrittää. Varsikin herättää jo hieman luottamusta tuntumaltaan itse varresta nostajan vipuun asti. Kirsikkana kakun päällä äänivarren juuresta löytyy suuri öljyvaimennettu rinkula, jolla varren korkeutta voi säätää jopa lennosta! Eipä muuten monestakaan highend-varresta löydy vastaavaa mahdollisuutta. Teoriassa ominaisuus mahdollistaa optimaalisen VTA:n (Vertical Tracking Angle) hakemisen kuuntelemalla, ja säätämisen jopa levykohtaisesti. Mekanismi toimii tässäkin soittimessa erittäin jouheasti, vaikkei yksilö aivan eilen olekaan valmistettu.

Dualin jälkeen Technics kuulostaa jopa hieman loudnessiin taipuvaiselta, ääripäät ovat selkeästi paremmin esillä. Ensivaikutelmasta toipumisen jälkeen on tosin todettava, että ehkäpä Technics on vain aavistuksen paremmin tasapainossa sointinsa suhteen.

Leimallisimmat piirteet Technicsin soinnissa ovat kuitenkin puhtaus ja vakaus. Levy toisensa jälkeen vaikutelma vain voimistuu. LTJ Bukemin Journey Inwards -albumin koneellisempi rytmi saa aikaan palavan halun vääntää volyyminupikasta hieman lisää, kunnes jostain kuuluu ”poks”. Vaihto metallimusiikin maailmaan, ja Enslavedin nopeat rytminvaihdokset vievät mukanaan nekin. Hetkittäin tosin rytmiikassa tuntuisi olevan aavistus mekaanisuutta.

Kirsikkana Technics-kakun päällä äänivarren juuresta löytyy suuri öljyvaimennettu rinkula, jolla varren korkeutta voi säätää jopa lennosta!

Vaihto hieman orgaanisempaan tuotantoon Jarkko Martikaisen kynästä toisaalta paljastaa toisenlaisen puolen soittimesta. Realismia ja läsnäoloa ryyditettynä varsin hyvällä sävyntoistolla, Rakkaus-albumin tunnepaletti välittyy varsin uskottavasti. Kyynisempikin testaaja kokee palan liikkuvan kurkkua kohden.

Mutta rajansa kaikella, myös tällä soittimella. Sinne oikeasti uskottavaan dynamiikkaan on vielä matkaa, ja vaikka soitin onnistuikin paljastamaan minulle selkeän rytmin sellaisista paikoista, joista huomattavasti kalliimmatkaan soittimet eivät sitä olleet kaivaneet, ei se kuitenkaan ole ääneltään niin rytmisesti soljuva, kuin parhaimmat kuulemani. Noh, kaikessa kohtuudessa, jäähän tuohonkin väliin jälleen kerran pari numeroa hintalapussa.

Tuomio: vakaa ja puhdas, kuin CD. Kuitenkin soinniltaan erehtymättömän analoginen. Jossain määrin kuin molempien maailmoiden parhaat puolet olisi yhdistetty. Vakiokunnossa yleistä mainettaan parempi soitin, joka monelle voi olla se lopullinen laite, jopa vertailussa vähän kalliimpiinkin tuotteisiin.

No sopiiko?

Technics, jos mikä, tuntuu olevan vinyylin kanssa pelaavan harrastajakunnan keskuudessa varsinainen oliivi. Mielipiteet puolesta ja vastaan ovat usein hyvinkin vahvoja. Toisaalta väitetään suoravedon latistavan rytmiä tai olevan äänekäs, tai muuten vain kelvoton. Toisaalla on hyvinkin vannoutunut käyttäjäkunta, joka ei varmasti ihan vähäisestä syystä suoravetoisista japanilaiskoneistaan luopuisi.

Laitteiden historian huomioon ottaen alkuperäinen kysymys soittimien sopivuudesta hifikäyttöön on lopulta hieman hassu, mutta on totta, että nämä molemmat koneet ovat jääneet yksinkertaisten mutta hyvin tehtyjen lankkumallisten soittimien varjoon. Lankut ovat nykypäivänä laadukkaan ja edullisen vinyylintoiston standardi ja nämä jossain määrin vaihtoehtoiset ratkaisut saattavat vaikuttaa kyseenalaisilta. Vastaus kysymykseen "sopivatko ne hifikäyttöön" on kuitenkin ”joo, siihenhän ne on silloin joskus tehtykin”.

Valinnanvaraa markkinoilla

Käytettyinä molempia liikkuu aika hyvin. Technicsiä väitetään valmistetun yli kolme miljoonaa kappaletta, joten niitä on vähän pakkokin liikkua. Se on myös hyvin varma laite, varaosia on saatavilla varren kilkkeitä myöten, eikä kuluvaa juurikaan ole. Loppuunajetuissa SL-1200:ssa varren ja lautasen laakerointi kärsivät, mutta juuri muualta tämä ei voi kulua. Nuokin osat saa kuitenkin uusittua.

"Rasiaan kannattaa kummassakin
tapauksessa panostaa jo
hieman perustasoa enemmän."

Hinnoiltaan ehjät Technicsit liikkuvat noin neljän sadan euron kieppeillä, ja varustuksesta riippuen siitä ylöspäin. Niihin löytyy nimittäin erittäin hyvin kolmansien osapuolten päivitysmahdollisuuksia alkaen varsilevyistä päätyen moottorinohjaukseen ja virtalähteeseen. Onpa Technicseihin laitettu jopa varsin maineikkaita - ja arvokkaita - SME V -varsia.

Dual CS505 -sarjan laitteita liikkuu käytettyinä noin 150 - 300 euron hintaan. Ulkomailta voi tuurilla löytää jopa halvemmallakin, mutta hinnan laskiessa kannattaa varautua siihen, että kyseessä on kunnostusta kaipaava projekti. Hihnoja on saatavissa edelleenkin, eikä sen vaihtaminen ole kovinkaan kummoinen homma. Ensimmäistä painosta, CS505-1:ä, kannattaa ehkä välttää. Äänirasian kiinnitys on siinä poikkeuksellinen, eikä ilman sovitetta tavallisen puolen tuuman kiinnityksellä varustetun rasian kiinnittäminen onnistu. Muutaman sadan euron hintaluokassa CS505-3:n voi saada jo varsin hyvällä rasialla, jos tuuri käy.

Mainituissa hintaluokissa kumpi tahansa soitin laittaa varsin uskottavasti kampoihin mille tahansa uutena samaan hintaan saatavissa olevalle soittimelle. Kyllä näillä musiikkia kuuntelee, ihan mielikseenkin. Rasiaan kannattaa kummassakin tapauksessa panostaa jo hieman perustasoa enemmän. Tässä mainittu Nagaoka ainakin toimi varsin hienosti kummassakin soittimessa, ja antaa rahoille vastinetta. Ja toimeliaat voivat rakentaa RIAA:ksi vaikkapa aiemmin täällä julkaistun Revenge RIAA:n!

Kuvat: 
Samu Saurama
Valmistaja: 
Mallimerkintä: 

Kommentit

Itselläni on juurikin tuo 505-3, tosin pähkinäpuisella viimeistelyllä joka tekee laitteesta arvokkaamman oloisen.

Olen vaan miettinyt että mikä hyöty tai haitta tuosta jousituksesta on kun ei ole enää muodissa. Jousittamaton vaatinee ainakin tukevamman alustan? Teinivuosilta muistan kun jos rintamamiestalon yläkerrassa puulattialla hyppäsi, niin jousittamattomassa Sonyssä neula hyppäsi, myöhemmissä soittimissa ei.

Teknarin potentiaalista hieman (myöhästyneesti). Itselläni käytössä 1210 Nothingham Analog Studion modaamalla RB250 varrella. Mitchellin vastapainolla ja Incognito johdotuksella (yhtä johtoa rasialta RCA liittimiin). Ortofon Rondo Mc ja Luxman L-550 riaa. Yhdistelmä joka on loksauttanut useampiakin leukoja noviiseista kokeneisiin harrastajiin. En halua langeta ylisanoihin, koska parempaahan aina löytyy, jos lompakko venyy, mutta pointtinani on se, että jos omistaa vanhan perus-teknarin, siitä voi tehdä kohtuu panostuksella erinomaisen musiikintoistimen

Klassikko-Teknari on joo varsin passeli soitin. Monelle se riittää vakiovarrellaan ja sopivalla äänirasialla, osa virittää ja hyödyntää alkuperäisestä vain sen parhaan osan eli pyörityskoneiston. Viimeisen normaalihinnan uudelle Teknarille muistelen olevan 569 euroa tai 589 euroa. Se oli halpa hinta hyvästä soittimesta. Mutta Thomannin shoppaamat viimeiset yksilöt ja niiden päälle 2000 euron hinta on äänenlaadullisesta vinkkelistä lähinnä huvittava.

Jep, huomasin myös nuo Thomannin laitteet, mutta noille nurkille ovat käyttämättömät nousseet ebayssäkin. 500€ nurkille saa nyttemmin dj käytöstä melko hakatun yksilön. Omaa laitettani vastaavilla modauksilla käytetyn teknarin saisi kasaan arviolta reilulla tonnilla ja silloin hinta/äänenlaatu on mainio. Ei liene asiallista tässä mainostaa mitkä kaikki arvokkaammat pyörittimet ovat nostaneet kädet pystyyn, tai ainakin olleet makuuni hopealla, mutta monta silmiä avaavaa testi- ja samalla mukavaa -iltaa on kertynyt aiheen tiimoilta..

Näyttävät julkaisevan 1200 sarjan uudelleen tämän vuoden loppupuolella. Moottoria päivitetty ja jotain muuta pientä ehostusta..hinta.. heh.. alustavasti n.4000€

Oli pakko ostaa yksi siisti yksilö kohtuuhinnalla varastoon n. viikko sitten. Pelkäänpä että käytettyjen hinnat lähtevät entisestään lapasesta uuden 1200:n tulon myötä.

Uusia ja käytettyjä ei voi verrata samassa hintaluokassa. Uudessa on takuu, se ei ole kulunut, siihen saa tyypillisesti hyvin tukea. Vanha on aina yksilö, joskus tosi hieno yksilö ja joskus pommi. Usein jotain siltä väliltä.

Näinhän se juuri menee. Lisätään nyt vielä kuitenkin, että kyseinen dekki on aikas pomminkestävä (ei ehkä tosiaan atomipommin, kuten mainitsit) ja helppo/halpa korjata esim. päälaakeriasetelman saa muutamalla kympillä ja sen vaihtaa alle 10min. Ja jos aikoo käyttää vain dekkiä ei varrenkaan kunnolla ole väliä..

No juu, eiköhän se riitä tästä aiheesta ;-)

Kiitos yleensä ottaen mielenkiintoisista testeistä..