Putkivahvistinrakennusohje SE/84 Brachyera - Osa 2

Putkivahvistin kärpästen lahkosta

Yksinkertainen, edullinen ja hyvä-ääninen putkivahvistin. Ja osat hankittavissa kotimaisesta kivijalkakaupasta yhdellä visiitillä. Oikeasti olin ajatellut suunnittelevani jo jotain aivan muuta, mutta en voinut sivuuttaa näin hyvää haastetta.

Edellisessä osassa tätä artikkelisarjaa yritin poistaa mystiikkaa putkivahvistinten ympäriltä. Ne ovat usein hyvin yksinkertaisia lähtökohdiltaan - pelkkä Ohmin lain ymmärtäminen vie jo pitkälle. Ja valmista kytkentää rakentavalle homma on vielä helpommin lähestyttävää.

"Tavoite: yksinkertainen,
helposti ymmärrettävä ja
hyvä-ääninen putkivahvistin."

Ilmaisia näistä on silti puolimahdotonta saada. Jo pelkästään käytetyt jännitteet esittävät joillekin komponeteille vaatimuksia, jotka ovat vähän enemmän kuin mitä tyypillinen kuluttajalaite asettaa. Lisäksi putkivahvistimissa yleensä tarvitaan paljon muuntajia, jotka nyt yksinkertaisesti ovat kalliita. Kiinasta taas saa halvalla melkein mitä vain, myös putkivahvistimia ja vielä halvemmalla niiden rakennussarjoja. Ovatko ne hyviä? No, parhaat ovat jo varsin mukiinmenevää tavaraa, kun halvimmat taasen ovat - no - halpoja.

Asetin tavoitteeksi yksinkertaisen, helposti ymmärrettävän, mutta kuitenkin hyvä-äänisen putkivahvistimen. Ei kakkosluokan komponentteja, ei surkeita päätemuuntajia, ei näkemyksettömiä kytkentöjä. Halusin kuitenkin painaa osien hinnan alle muutaman satasen haamurajan. Homma osoittautui mahdolliseksi, joskin hieman ajatusta vaativaksi.

Yksinkertainen kytkentä

SE/84 Brachycera ei ole kovinkaan monimutkainen laite. Suunnittelun lähtökohtana oli vahvistin, joka kelpaisi vaativallekin kuuntelijalle vähintäänkin työpöytäkäyttöön, ja olisi samalla kytkennältään helppo ymmärtää. Ja hinnaltaan edullinen rakentaa.

Kytkentäkaavio yhdelle kanavalle.

Noista lähtökohdista syntynyt Brachycera on kaksiasteinen SE-vahvistin. Se toimii A-luokassa, niin kuin SE-vahvistimet aina määritelmällisesti toimivat. Ensimmäinen aste käyttää kanavaa kohden yhden puolikkaan ECC81-kaksoistriodista. Tämä on samalla tulo- ja jännitevahvistinaste. Sen perässä on tehovahvistinaste, joka on toteutettu triodiksi kytketyllä EL84-putkella. Pääteaste on katoditakaisinkytketty, joka tarkoittaa tässä sitä, että päätemuuntajan toisio on kytkettynä pääteasteen katodille. Tällä saadaan nelisen desibeliä vastakytkentää, joka hieman alentaa sekä vahvistimen säröä että lähtöimpedanssia.

Kuulokelähtö on otettu suoraan päätemuuntajan kahdeksan ohmin toisiolta. Toision kanssa rinnan on 100 ohmin vastus, joka takaa ettei toisio koskaan ole täysin avoimena, mikä saattaisi joissain tapauksissa tuhota päätemuuntajan. En kokenut tarpeelliseksi vaimentaa kuulokelähtöä kun vahvistimen lähtöteho on näin pieni. Tämä takaa sen, että kuulokelähdönkin antoimpedanssi pysyy pienenä.

Kuulokelähdön lisääminen kytkentään aiheuttaa tietenkin vaatimuksen mahdollisuudelle mykistää kaiutinlähtö tarpeen näin vaatiessa. Äkkiväärä laittaisi tietenkin kytkimen kaiutinlähdön plus-puolelle, mutta tässä tapauksessa se ei ole järkevin vaihtoehto. Koska kaiutinlähdöissä on positiivinen anto niin kahdeksan- kuin neljänkin ohmin kaiuttimille, on paljon helpompaa katkoa kaiutinlähdön maakytkentää. Kaiutin kun ei välitä pätkääkään siitä, kumpaa karvaa kytkin pätkii, mutta näin tehtävään tarvittavan kytkimen löytäminen käy paljon helpommaksi.

Huomautus! Alkuperäisessä virtalähteen kytkentäkaaviossa oli virhe. Alla korjattu kytkentäkaavio.


Korjattu virtalähteen kytkentä.

Virtaa, voimaa

Laitoksen virtalähde on sekin verrattain yksinkertainen: dioditasasuuntaajan jälkeen on perinteinen CLC-lenkki - siis kondensaattori, kela ja toinen kondensaattori. Tässä olisin voinut säästää rahaa, ja käyttää kuristimen sijaan vastusta, mutta se ei olisi ollut hurinan kannalta aivan yhtä hyvä ratkaisu. Rahaa olisi säästynyt yli kymppi, mutta kun vahvistimen toivotaan olevan tarpeeksi hyvä kuulokekäyttöönkin, en pitänyt tuota hyväksyttävänä kompromissina. En kokeillut saati edes mitannut, mutta teoriassa ero lähdön hurinassa olisi ollut 6 - 10 dB luokkaa - siis varsin huomattava. Sen verran on kuitenkin aiheellista lisätä, että kytkentään suunniteltua Hammondin kuristinta ei pidä sitten mennä noin vain vaihtamaan johonkin "parempaan". Kyseisen kuristimen korkeahko sarjavastus on nimittäin tarkoituksella kytkentään leivottu juttu.

Tuon CLC-lenkin jälkeen on etuasteelle vielä yksi RC-lenkki, joka alentaa käyttöjännitteen sopivaksi etuasteelle, ja tuo vielä hieman lisää suotoa herkälle vahvistimen etupäälle.

Verkkomuuntajasta vääntö ei lopu heti.

Verkkomuuntajaksi valikoitui monen puntaroinnin jälkeen aika järeä tapaus: Uraltonen valikoimasta löytyvä 120 VA toroidimuuntaja. Kieltämättä paljon pienempikin olisi riittänyt, mutta hyllyosista tämä oli yllättävästi edullisin vaihtoehto! Vahvistimen antotehoon nähdenhän 120 VA on kieltämättä räikeästi ylimitoitettu.

Villakoiran ydin - Nucleus Pudeliensis

Brachyceran kytkentä ei siis ole edes putkivahvistimeksi kovin ihmeellinen. Vain kourallinen osia ja stereovahvistin on valmis. Mutta vahvistimen suunnittelussa kytkennän piirtäminen on vasta ensimmäinen vaihe, ja näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta tämä vahvistin ei syntynyt ihan ilman komplikaatioita.

Ajattelin aluksi käyttää etuasteputkena tuttua ja turvallista E88CC-kaksoistriodia. Ja tämän teinkin ensimmäisessä prototyypissäni, mutta sain sen kanssa hyväksyttäviä tuloksia särön suhteen vain yhdellä putkikatraani yksilöllä. Tuo yksilö sattui harmikseni olemaan vanhan tuotannon erikoisempia esimerkkejä ja lisäksi aika harvinainen. Haettaessa edullista aloittelijan vahvistinta tuollainen ei nyt vain yksinkertaisesti ole hyväksyttävää. Siis se, että särölukemat tuplaantuvat käytettäessä nykytuotantoputkea vanhan tilalla.

Yksi taika tällaisen single-ended-vahvistimen suunnittelussa on etuasteen ja pääteasteen sovittaminen toisiinsa. Koska pääteasteen säröä on vaikea saada poiskaan, on helpompaa koittaa kompensoida se. Siis näin: jos etuasteen ja pääteasteen säröt ovat identtiset, kumoavat ne toisensa.

"Suurin osa Brachyceran
suorituskykyä tulee
särönkumoutumisesta."

Ja tuossa on Brachyceran kantava ajatus. Vaikka pääteasteessa onkin käytetty paikallista takaisinkytkentää, suurin osa Brachyceran suorituskykyä tulee juuri tästä: särönkumoutumisesta. Tuloaste on viritetty särökäyttäytymiseltään lähelle pääteastetta, ja näinollen näiden tuottamat särökomponentit pyrkivät kumoamaan toisensa. Menetelmä on vanha kuin Methusalem, eikä täysin vailla ongelmia, mutta melko toimiva kuitenkin.

Näiden seikkojen takia päädyin sitten pidempien tutkimusten jälkeen käyttämään etuasteputkena ECC81:tä E88CC:n sijaan. Sen särökäyttäytyminen on paljon lähempänä pääteputkena käytettyä EL84:ää, kuin E88CC:llä. Lisäksi saavutetut säröarvot paranivat aiempaan keitokseen nähden, vaikka vahvistimen kannella oli yksinomaan niitä edullisimpia nykytuotantoputkia. Lopputulos kuitenkin puhukoon puolestaan.

Köyhällä ei ole varaa halpaan

Päätemuuntaja, jokaisen putkivahvistimen akilleen kantapää. On olemassa erittäin hienoja päätemuuntajia, joilla saadaan kaistaa sen verran, että monikin muuntajaton transistorivahvistin joutuu häpeään. Ne vain tuppaavat maksamaan aika suhteettomia määriä käteistä. Tämän vahvistinprojektin kuluessa kuitenkin kävi ilmeiseksi se pieni sudenkuoppa, mistä eräs vanhempi putkiguru minua vähän oli koittanut varoittaakin: kalliimpi - tai ainakaan suurempi ja painavampi - ei aina välttämättä ole parempi.

Tähän vahvistimeen valittu päätemuuntaja ei siis ole vain hyllystä summanmutikassa lätkäisty tuote. Ei, se on valittu useamman vaihtoehdon joukosta. Yritin tietenkin käyttää niin edullista pääterautaa, kuin minkä kanssa vain olisi mahdollista pärjätä. Puolalaisen Indelin TGL 5/001 iski silmääni edullisen hintansa tähden. Vaan kun sitten sain ensimmäisen prototyypin tulille, kävi edullisen ja halvan ero ilmeiseksi. Kuten kuvista näkyy, matalilla taajuuksilla Indelin muuntaja oli yksiselitteisesti kelvoton. Kuvan särö on saturaatiosäröä. Oskilloskooppikuvan siniaallon muoto kertoo sen, että muuntajan sydän ei enää kykene käsittelemään tuolla amplitudilla noin matalaa taajuutta, vaan sen induktanssi romahtaa. Ja kun saturaatio iskee kehiin, ei muuntajasta mene läpi enää yksinkertaisesti mitään. Ilmiöstä seuraava särö ei varsinaisesti hivele korvia.

50 Hz taajuudella päätemuuntajien matalien taajuuksien toiston erot tulevat esiin: vasemmalta Indel, Hammond 125DSE ja Hammond 125ESE.

Kuvassa on siis vasemmalta alkaen Indel TGL 5/001,Hammond 125DSE ja Hammond 125ESE yhden watin lähtöteholla 50 hertsin taajuudella. Kuten huomataan, kummatkin Hammondit selvittävät tehtävän ongelmitta, siinä missä Indel kaatuu ja pahasti. Suurin teho ennen saturaatiota, mitä tuolla taajuudella sain Indelistä ulos, oli 250mW! Tarinan opetus? Älä tarpeettomasti pihistele päätemuuntajasta.

Vaan se pieni hauskuus tähänkin tarinaan saatiin. Mainittujen kahden Hammondin toiminta oli bassoilla samanlaista, mutta diskanttipäässä ero oli selkeä. Ja halvemman DSE:n hyväksi! Ehkä oheiset oskilloskooppikuvat selittävät asian tarpeeksi hyvin; 125ESE:n (oikealla) ultraääniresonanssi saa 10kHz kanttiaallon vääristymään varsin rumaksi, siinä missä 125DSE (vasemmalla) toistaa saman signaalin vielä verrattain hyväksyttävästi - siis ollakseen muuntaja.

Pienempi Hammond (vasemmalla, 125DSE) toistaa 10kHz kanttiaaltoa paljon nätimmin.

Kun noita kuvia sitten katsoo, lienee sanomatta selvää, miksi näistä kolmesta suosittelen varauksetta valitsemaan sen keskihintaisen tuotteen. Se tuottaa sekä parhaan mitatun että parhaan kuullun äänen. Parempiakin muuntajia toki saa markkinoilta, mutta hinta on sitten jotain aivan muuta, ja sen aiemmin mainitun kolmen sadan euron haamurajan voi unohtaa alkuunsa.

Laite kasaan, monta tapaa

Putkivahvistimen rakentamiseen on olemassa useampiakin tapoja. Näistä perinteisin taitaa olla laitteen rakentaminen suoraan langoitettuna joko turret-nastoja ja -levyjä käyttäen, tai sitten juotosrimojen varaan. Ja näin rakensinkin laitteen ensimmäisen protoversion. Tämä tapa nyt ei vain ole aloittelijan kannalta niitä helpoimmin lähestyttäviä. Vaikka itse rakensinkin aikoinaan ensimmäisen tekemäni putkilaitteen vain kytkentäkaaviosta ja osalistasta juotosrimoille, myönnän että näin tekemällä touhun oppimiskäyrän alkupää on jyrkkä.

Juotosrimoille suoraan langoitettu prototyyppi.

Tämän takia suunnittelin laitteelle piirilevyn, ja yhteistyössä Uraltonen kanssa tästä tehtiin ihan pakettina ostettava rakennussarja. Mikään ei tietenkään estä ostamasta tässä esitettyyn kytkentään tarvittavia osia ihan mistä itse haluaa, ja rakentamasta sitä vaikka suoraan langoitettuna ihan mihin muotoon haluaa, mutta minä en sitten ala ohjeistamaan noissa asioissa.

Puristisimmat putkilaitteiden kannattajat tapaavat pitämään suoraan langoittamista ainoana oikeana tapana rakentaa vahvistin. Väitetään jopa, että piirilevylle rakennettuna laitteen ääni olisi huonompi. Olen tehnyt vahvistimia vuosien varrella niin suoraan langoittamalla, kuin piirilevyillekin, enkä ota tähän kiistaan mitään vahvaa kantaa. En kuitenkaan ole vertaillut koskaan rinta rinnan täysin samoista osista rakennettuina kahta laitetta, joista toinen olisi piirilevylle, toinen suoraan langoittaen toteutettu. Väittäisin kuitenkin kokemukseen perustuen, että vaikutus on ainakin kertaluokkaa pienempi, kuin pienilläkin muutoksilla itse kytkentään. Lisäksi piirilevy helpottaa kasaamista huomattavasti aloittelevan tekijän näkökulmasta. Vaikka suoraan johdotettu laite onkin helpommin muokattavissa, on merkittävästi helpompi kasata laite piirilevylle, jolle on valmiiksi merkitty paikka jokaiselle komponentille.

Valmiiksi porattua koteloa ei tässä hintaluokassa ollut kuitenkaan mahdollista lähteä suunnittelemaan ja toteuttamaan, mutta annan sille valmiin lähtökohdan. Jos porakone pysyy kädessä, ei tämän vehkeen rakentamiselle ole mitään esteitä. Runkona toimii Hammondin 20 x 30 x 5 -senttinen alumiinipeltikotelo, johon porataan asianmukaiset reiät. Putkenkantojen reiät on helpointa tehdä ns. "joulukuusi"- eli askelporalla. Porakoneeksi riittää tällöin ihan tavallinen halpa akkuporakone. Kotelon tekemistä ja muutenkin laitteen todelliseksi saattamiseen liittyviä kommervenkkejä käsitellään sitten seuraavassa jaksossa.

Piirilevy helpottaa hommaa tekijän kokeneisuudesta riippumatta.

Kärpässarjan suorituskyky, onko sitä?

Pienitehoiselta, yksinkertaiselta putkivahvistimelta ei kannata odottaa ihan niitä huimaavimpia neljännelle desimaalille meneviä säröarvoja, joita jotkut transistorikoneet esittelevät. Se sitten, että missä kuultavan raja särössä menee ja kuinka monen pilkun jälkeisen nollan tavoittelulla on enää merkitystä on ikuisen debatin aihe. Yleisesti hyväksyttyä on kuitenkin, että kun särökomponentit ovat kertaluvultaan alhaisia, voi säröä olla yllättävän paljonkin ennen kuin se on kuultavaa.

Koska SE/84 Brachyceran kytkentä nojaa särönkumoutumiseen, on putkien valinnalla jonkin verran vaikutusta säröarvoihin. Mittasin vanhalla Audio Precisionillani laitteen yhdistetyt kohina- ja säröarvot (THD+N) parilla hallussani olevalla EL84-setillä, ja sain säröksi yhdellä watilla 0,5 - 0,6 %, kahdella watilla 1,3 - 1,6 % ja leikkausrajalla (2,5W @ 8 ohmia) 2 - 2,5 %. Pääteputkipari näytti vaikuttavan etuputkea enemmän säröarvoihin, sillä sain käytännössä saman tuloksen sekä JJ Electronicin valmistamalla ECC81:llä, kuin Raytheonin valmistamalla NOS-putkella. Mittaamani hajonnat säröjen suhteen ovat siis pääosin eri pääteputkisettien välisiä eroja.

SE/84 Brachyceran taajuusvaste 8 ohmin lähdöstä.

Luvut voivat vaikuttaa suurilta, mutta eivät ne tämän tyyppiselle vahvistimelle mitenkään luokattomia ole. Laajakaistaisesti mitattu kohina kaiutinannossa oikosuljetulla otolla näytti 310µV:n lukemaa, joka yhteen wattiin suhteutettuna antaa noin -80 dB häiriöetäisyyden. Antoimpedanssi Tung-Sol-leimatuilla nykytuotantoputkilla oli lajityypille yllättävän alhainen 1,8 ohmia kahdeksan ohmin lähdöstä. Taajuusvasteen näkee oheisesta kippurasta paremmin, mutta sekin pysyttelee yhden desibelin sisällä välillä 25 Hz - 40 kHz.

Mutta soiko se, ja mitä ihmettä tekee kärpässarjan vahvistimella?

Myönnän. Onhan se vähän outoa rakennella kokonaiset kaksi wattia tuuppaavia putkivahvistimia, kun saatavilla on vaikkapa Hypexin monisatawattisia D-luokkaisia päätteitä. Ja kieltämättä tavanomaiselle epäherkälle kaiuttimelle pari wattia on ainakin normaaleissa olohuoneolosuhteissa aika vähän. Mutta vaikkapa suurimmille Yksisilmäisille kaksi wattia on tavallisessa olohuoneessa jo yllättävän riittävä teho. Ja sanoinko jo, että tässä vehkeessä on myös kuulokelähtö, joka jaksaa varmasti syöttää vaikkapa Gradoja? Tai sitten Sennheisereita - aivan oma valinta. Monelle tässä olisi kuitenkin aika hyvä vahvistin vaikkapa työhuoneen kakkossettiin, siis. Lähikentässä vähän epäherkemmilläkin pöntöillä kaksi wattia on nimittäin aika paljon. Minulla tällainen laite käskyttää työhuoneen kattauksessa paria 8-tuumaisia PA-koaksiaalikaiuttimia, mutta ei se kuulostanut ainakaan yhtään huonommalta ajaessaan olohuoneeni 15-tuumaisia koaksiaaleja 180-litraisissa pöntöissään.

"Putkisarjan uusiminen tähän
vahvistimeen on suorastaan
puoli-ilmaista."

SE/84 Brachyceran yksinkertaisuus ja pienitehoisuus tuo mukanaan vielä sellaisen pienen lisäriemun, että putkisarjan uusiminen tähän vahvistimeen on - siis putki-ihmisen näkökulmasta - suorastaan puoli-ilmaista. JJ Electronicin valmistamana vahvistimen koko putkisarja maksaa vain karvan yli kolmekymppiä. Electro-Harmonixin valmistamana setti kustantaa reilun neljäkymppiä. Vertailun vuoksi nykytuotannossa halvimmatkin KT88-pääteputket maksavat suunnilleen saman kipaleelta, kuin tässä koko putkisetti. Ja edullisimmat 300B:t maksavat n. 80 euroa kappaleelta. Putkenrullaus ei Kärpäsen tapauksessa siis johda heti perintätoimiston asiakkuuteen. Toki vanhan tuotannon variantteihin voi sitten tuhlata yllättäviäkin summia irtokäteistä.

Mutta soiko se sitten? Soihan se. Varsinkin ihmisäänellä EL84 soi todella hienosti, ja kykenee välittämään laulajan ilmaisemaa tunnetta varsin kyvykkäästi. Rankemmassa menossa tällainen kärpässarjalainen jää toki isommilla pääteputkilla toteutettujen järeämpien vahvistinten jalkoihin, mutta aika mielikseni olen silti prototyyppiäni kuunnellut. Ja tekee se ehkä joitakin juttuja vähän paremmin, kuin pari järeämpää vahvistinkatraani yksilöä.

Syvemmästä äänellisestä arvioinnista joudun kuitenkin jääväämään itseni, ja jättämään tuon puolen päätoimittajamme huoleksi. Seuraavassa osassa käsitellään sitten lähemmin laitteen rakentamista, tarvittavia työkaluja ja sensellaista. Tiedättehän, asioita mitä tarvitaan, jotta vahvistin joskus siirtyy paperilla olevasta ideasta ihan tosimaailman laitteeksi.

"Moni iso ja painava
transistorivahvistin ei
pysty yhtään parempaan."

Kuuntelukommentit, Samu Saurama

Minulle tuo ulkomaankielinen nimi on sen verran vaikea, että puhun tästä vahvistimesta nyt vain Kärpäsenä. Ensimmäinen asia on se kaksi wattia, kärpäsenkakan verran tehoa. Siihenhän kaikki tökkää, eikö niin? No kun ei tökkää, ei edes ihan tavallisella epäherkällä pikkukaiuttimella. Puhdasta ääntä saadaan niin paljon, että kerrostalossa ei ainakaan ilta-aikaan enää passaa ruuvata hanaa ollenkaan tappiin.

Toinen asia on se, että putkivahvistinhan ei selviä bassotoistosta. Joten ihan ilkeyttäni kytkin Kärpäseen purkit, jotka toistavat ainakin 20 hertsiin saakka ja ovat vielä kuormana hankalat neliohmiset. Kaiuttimet kiinni kahdeksan ohmin annossa bassopotku muuttuukin vähän vaisuksi, mutta neljän ohmin annossa tätä ei käy.

Hankalalla kaiuttimella alabasso tuntui jäävän vaatimattomammaksi kuin silläkin osa-alueella erinomaisissa Hypex UcD700HG -pääteasteissa, mutta ei Kärpäsen tulos ole absoluuttisella asteikolla mitenkään huono. Moni iso ja painava transistorivahvistin ei pysty yhtään parempaan. Kohta lisää siitä, miten käy kun kaiuttimet ovat vahvistimelle järkevämmät.

Yleisluonteessa ei ole mitään pahaa sanottavaa. Kyllä, vielä vapautuneemmin soivia vahvistimia maailmassa on, mutta ei halvalla. Kärpänen tuo keskialueen hyvin kauniisti esille. Aavistus pidättyväisyyttä on, mutta vain sen verran, että hyvää tunnelmaa ei koskaan pilata tahattomilla sammakoilla.

Kärpäsellä on hyvin mieto, mutta havaittava luonne. Se kääntää vaakakuppia hienoisen verran nautinnollisen ja rennon suuntaan ja välttää latelemasta analyysia äänitteestä. Soundi on kyllä tarkka, kyse ei ole siitä. Rytminen kulkevuuskin on hyvää luokkaa, mutta joku hankalasti analysoitava aivan pieni kohteliaisuus kuuluu silloin kun vertailee vehtaamalla kaapeleita eestaas vertailu-Hypexien tai Revenge F2a triodin ja Kärpäsen välillä.

No entäs sitten kun kaiuttimiksi kytketään jotain vahvistimelle järkevästi sopivaa? Nitrosäiliöiden viimeisin ja vielä julkaisematon versio kiinni. Köh! Ken Ishiin Melting Pot mätkäisee rintalastaan niin, että tuntuu. Äänenpainevarat ovat enemmän kuin riittävät puurakenteisessa omakotitalossakin kun kaiuttimien herkkyys on 100dB ja kuorma helppo - eli kaiutin on juuri se, mitä pienitehoinen putkivahvistin kaipaa.

Kärpäsen kanssa voi istua sweet spotissa ja repiä äänitteen hienouksista todella paljon irti. Tai sitten voi olla nurkan takana keittiössä laittamassa ruoka ja yrittää pitää veitsi poissa sormista kun jalka vippaa tahtia lattiaan.

"Kunhan kaiuttimesi ovat
sopivat, Kärpänen voi hyvin
olla elämäsi viimeinen vahvistin."

Kunhan kaiuttimesi ovat sopivan herkät, 95 desibeliä riittää jo oikein hyvin, Kärpänen voi hyvin olla elämäsi viimeinen vahvistin. Et koskaan kaipaa parempaa ääntä musiikinkuunteluusi. Se ei ole ihan vähän.

Vai tarvitsetko vielä paremman vahvistimen?

Mikko painotti kovasti myös kuulokeannon olemassaoloa joten kaivoin vielä Little Dot MK2:n kuulokevahvistinvertailukohdaksi ja totuttelin AKG K601:llä hetken sen hyvin avoimeen ja helppoon soundiin. Kun molemmat vahvistimet olivat lämmeneet hetken laitoin äärimmäisen highend-henkisen testikappaleen pyörimään vuoronperään kummassakin vahvistimessa.

20 Fingersin Short Dick Man (club mix) -kappaleella vaihto Little Dotista Kärpäseen on kuin vaihto pussilakanassa tanssimisesta tiukkoihin treenivaatteisiin. Little Dot menee pehmeästi, vaivattomasti ja myös aina aavistuksen utuisesti. Kärpänen lopettaa pehmoilun ensimmäiseen tahtiin ja iskee biitin yhtä aikaa sekä rintalastaan että suoraan selkäytimeen. Bassopää toistuu kontrolloidulla ja jäntevällä iskulla, selvästi Little Dotia mehevämmin myös.

Little Dotin ilmavan avara stereokuvakin naksahtaa Kärpäseen vaihdettaessa tiukasti kohdalleen. Jos kaipaat alleviivatun leppoisaa esitystä, Little Dot on hyvä valinta. Mikäli taas oleellisia ovat rytminen syke, tarkkuus ilman rasittavuutta ja se, että musiikki saa niin niska- kuin perslihaksiinkin eloa, Brachyera EL/84 SE on erinomainen myös kuulokevahvistimena.

Kuulokevahvistimena Brachyera EL/84 SE on tykki.

Kärpässarjan muut artikkelit:
Osa 1
Osa 3

Kuvat: 
Mikko Kutvonen ja Samu Saurama
Tagit: 

Kommentit

Tekstissä kaksi kertaa lukeva Indel TSL5/001 ei liene oikea tyyppi vaan Indel TGL5/001; Transformer:speaker;5VA;Trans:0,0366;0.04÷20kHz.

Hyvin huomattu, korjasin kirjoitusvirheen.

Lauseessa "Kuvassa on siis vasemmalta alkaen Indel TSL 5/001" on vielä kirjoitusvirhe. Pitäisi olla "Kuvassa on siis vasemmalta alkaen Indel TGL 5/001".

Korjattu.

Kerrassaan mainiosti dokumentoitu rakennusohje! Pitihän tällainen laittaa tilaukseen Uralilta.
Mielestäni tuossa virtalähteen kytkentäkaaviossa on pieni virhe tasasuuntaussillan esitystavassa. Ymmärtääkseni yhden diodin siinä pitäisi olla toisin päin, niin homma pelaa?

Itse asiassa taitaa vaatia kahden diodin pyöräyttämisen.

Artikkeliin on nyt vaihdettu korjattu kytkentäkaavio virtalähteelle.

Virtalähteen skemaan on tosiaan jäänyt symbolinpiirtäjällä pieni kämmi tasasuuntaussillan symboliin. Korjaan tuon kunhan ehdin. Sillan kaikkien diodien pitäisi tosiaan osoittaa ylöspäin.