Julkaisut

Eva & Tomoya – kanteleen ja koton tähtikirkas kudelma

Eva Alkula ja Tomoya Nakai muodostavat uniikin duon, joka esittää sähkökanteleen ja 25-kielisen koton avulla hurjaa ja herkkää musiikkia John Cagesta Orfeukseen, japanilaisiin saippuakupliin ja suomalaisiin kehtolauluihin. Tätä voi suositella vaikkapa leffamusiikista, energisestä menosta, kansanmusiikista, nykymusiikista ja maisematunnelmista diggaaville.

…Se mikään hyvinvointivaltio ollut

Hc-punkin ja metallin hämärillä rajamailla riuhtova Unkind on kantaa ottava bändi. Yhtyeen sanoituksissa yhteiskunta on moraaliton, rahanahneista oman edun tavoittelijoista täyttyvä tunkio. TV-formaattien lapsista tehdään setämiesten toimesta ”tähtiä”. Pienten lasten vanhemmat luikertelevat omasta kasvatusvastuustaan. Uskon varjolla sotiminen se vasta hullua puuhaa onkin.

Here I am, not quite dying.

Ikinuori David Bowie on kohauttanut tänä vuonna jo monta kertaa, niin uudella levyllään kuin musiikkivideoillaan. Levy kantaa jo ihan omana itsenään, mutta videot tekevät kokemuksesta vielä hullumman. Nuket, langenneet pappismiehet, prostituoidut ja androgyynit Bowiet saivat tällä viikolla seuraansa taas uuden, vinoutuneen hahmon.

Uutta ja eritoten vanhaa kuuta

”Samanlaista paskaa sieltä tuntuu tulevan, kuin ennenkin”. Näin kauniisti muotoili Ritchie Blackmore, kun häneltä tiedusteltiin, minkälaisia kappaleita uudelle Blackmore`s Night -levylle on tulossa. Paskasta en tiedä, mutta hyvin pitkälti samoilla linnanpihoilla karkeloidaan taas kerran.

Sinfoninen Titanic seilaa yössä

Gustav Mahlerin sinfonioissa soi koko maailma – jos uskoo säveltäjän omiin sanoihin. Ei yhteen sinfoniaan tietenkään koko maailmaa mahdu. Asia onkin ymmärrettävissä niin, että mitä tahansa – ylhäistä ja alhaista – voi tulla vastaan Mahlerin musiikissa. Seitsemännessä sinfoniassa häälyvät yön kummitukset, tiukkatahtiset marssit raikaavat, ja mandoliinilla säestetään serenadia.

Pöhkö intiaani ja naamiomies

Tänään keskiviikkona teattereihin saapuva The Lone Ranger tuo taas yhden sankarin valkokankaalle uudistettavaksi. Se on ehkäpä vielä enemmän aito Johnny Depp -elokuva, josta voi nauttia myös pelkän höpsön sivuhenkilön vuoksi.

Rose Wagner

Jo hyvin lyhyt traileri Rose Wagner -elokuvasta kertoo, että kyseessä on aito elokuva. Tehosteiden ja hittinaamojen tilalla on taitavaa näyttelemistä, tiivistä juonta ja tiukkaa tunnelmaa.

Plusmerkkinen paniikki pienessä panimossa

Joskus sen vaan tietää, jo nimen sopimuspapereihin laittamishetkellä, että pikkurahasta ei lähitulevaisuudessa tule olemaan puutetta. Kun heavy-rockin jättiläinen Iron Maiden, laulajansa ja suuren olutfanin Bruce Dickinsonin johdolla suunnittelee ja lanseeraa markkinoille oman oluen, ei lopputuloksena voi olla muuta, kuin kaikki myyntiennätykset lyövä ilmiö.

Vaaleanpunainen rock-seikkailu läpi vuosikymmenten

Yhtye, jonka keulahahmona on nahkashortseissa poseeraava, pinkkihiuksinen naislaulaja, ei voi olla huono. Jos ei muuta, niin kielii se ainakin positiivisesta rock-asenteesta.

Luojien maahanpanijaiset

Heavy rockin alkueläimet ovat palanneet yhteen ja raskaat riffit täyttävät satojentuhansien Sabbath-fanien kuunteluhuoneet, ainakin muutaman viikon verran. Maailma on muuttunut 40 vuodessa niin paljon, että uudesta albumista ei tule samankaltaista klassikkoa, kuin Sabbathin 1970-luvun alkupuolen albumeista, mutta ”13” on silti kaiken hypetyksensä ansaitseva voimainponnistus.

Space, the final frontier...

Space, the final frontier. Ah, mikäpä virkistäisikään paremmin kuumana kesäpäivänä kuin raikas avaruusseikkailu. Mutta lähtisikö sitä elokuviin katsomaan uutta Star Trek -elokuvaa, vai olisiko parempi kaivaa esiin vanhat leffat ja sarjat?

Brittiläisen imperiumin kaunis auringonlasku

Kun brittiläisen imperiumin pönäkkyys yhdistyy saksalaistyyliseen perinpohjaisuuteen, voiko siitä mitään hyvää seurata? Kyllä vain: Britannian Brahmsiksi kutsuttu Edward Elgar sävelsi kipeänkaunista ja jykevää musiikkia, jonka nostalgia kestää aikaa.

Mennyttä Aikaa Etsimässä

Edguy-laulaja Tobias Sammettin rock-oopperat ovat olleet piristävä tuulahdus 2000-luvun powermetallin ja perinteisen heavy rockin rintamalla. Viimeisin hengentuote The Mystery of Time muistuttaa ajoista, jolloin hard rock -levyissä oli taikaa, kuin Kyöpelinvuorella konsanaan.

Tässä on (Eppu) Normaalia parempi konserttitaltiointi

Vuonna 2004 tallennetun Eppujen täpötäyden Ratinan keikan tuhoutuneeksi luultu master on onnistuttu sittenkin pelastamaan. Niinpä tilanne on viisaasti heti (2013) hyödynnetty uudelleen miksauksen ja Blu-ray-formaatin muodossa, tuoreen haastattelun ja keikkamuistelon kera totta kai.

Pohjola kohtaa Balkanin

Tanskalaisen säveltäjän Vagn Holmboen nimi ei ole kaikkien huulilla, mutta kun hänen musiikkiaan pääsee kuulemaan, herää innostus. Holmboe sävelsi lähes 400 teosta, joista monet on jo levytetty. Näistä konsertoista on hyvä alkaa.

Hullun tiedemiehen reaktorin ytimessä

Konemusiikin alkemistimestari Ben Watkins käväisi vastikään Suomessa keikalla ja juttelemassa kanssamme mm. Juno Reactorin uudesta levystä, Matrix-leffamusan teosta, Intian ihmeistä ja Japanin itsemurhametsästä.

Sata lasissa, aina!

Sanalle absurdi voisi päivittää uuden määritelmän wikipediaan. Kansainvälisen artistin esiintyminen paikassa, jossa sitä vähiten osaisi odottaa, on melkoinen kulttuurishokki. Maailman suurimman perinteisen heavyn yhtyeen, Iron Maidenin ex-laulaja Blaze Bayley heitti mieliinpainuvan akustisen keikan Saimaan rannalla. Keikkapaikkana toimi paikalliskuppila Bar Footle, jonka pitäjät haluavat nostaa lähialueiden vetonaulaksi mm. rohkeilla artistivalinnoillaan.

Ei mitään lässyä vaan reipasta torvensoittoa

Mihin jazz on menossa? Onko pallo hukassa? Ei ainakaan Timo Lassylla, joka tenorisaksofoneineen koukkaa suoraan modernin jazzin mehukkaimpiin vuosiin, 1950- ja 1960-luvun vaihteeseen. Ei kopioiden vaan kierrättäen. Tulos on rennon piristävää ja kuunteluun innostavaa.

Seitsentahokas

Kotimaisen rockin yhtäaikaa vihattu, mutta myös tulenpalavasti rakastettu dinosaurus CMX julkaisi 22. helmikuuta hartaasti odotetun ja järjestyksessä 14. studiolevynsä.

Ismo Eskelisen kitara laulaa

Johann Sebastian Bachin musiikki taipuu monenlaiseen asuun. Sen rytmi, melodia, hartaus ja motorisuus ovat innostaneet sovituksiin, joista Ismo Eskelisen korvaa hellittelevät kitaraversiot ovat kauneimpia.

Kon-Tiki

Kuule, miten olisi pikkuinen, ihan vain muutaman kuukauden pituinen meriretki balsapuulautalla? Tämä elokuva tekee kunniaa tuolle massiiviselle retkelle tuoden tarinan valkokankaalle elävänä ja jänskättävänä seikkailuna. Kattavat haastattelut antavat lisää makusteltavaa elokuvasta ja muustakin.

Oblivion

Tom Cruise, nainen, maapallon tulevaisuus, messeviä maisemia ja soundeja, sota avaruudesta tulleiden valloittajien kanssa, toinenkin nainen, Morgan Freeman.

Turbo-takatukka-pastellia Mansesta

Näitä kahta levyä kuunnellessa voi helposti aistia aidon ja oikean Manserock-fiiliksen. Vain tuoreen mustanmakkaran tuoksu jää kokonaisuudesta puuttumaan, nääs.

Selkäydinmetallia

Oikeastaan CD-single on tässä yhteydessä vitsi, sillä kahden uuden kappaleen lisäksi mukana on kaksi coveria ja kuusi livevetoa. Yhtye mainostaakin julkaisun olevan ”the longest single in metal”.

Sivut

Tilaa syöte Julkaisut