Julkaisut

Äärettömyys pelikenttänä

Fantasiametallivelhojen uusin albumi on universumin kokoinen eepos, josta saisi tarpeet kymmeneen tavalliseen heavy-levyyn. Aivot sumentavat metalliöverit siis tiedossa.

Eipä kyllä pahnantuoksuista, ei palttinaista loilotusta

Kansanperinne ei ole mikä tahansa virkaheitto taiteen alalaji. Vanhaa voi lähestyä autenttisen tarkasti toistaen, mutta sitä myös voi – sen saa – tehdä piirteitä, kokonaisia lauluja tai palasia tai fraaseja omatahtoisesti lainaten. Liekö kansanlaulu aikoinaan juuri vähän sillä tapaa syntynytkin… Ikirunoja onkin kaikkea muuta kuin pahnantuoksuista perinneloilotusta. Säveltäjän kunnianhimo ei sellaista läpi laskisi, eikä kansanlaulu itse siitä pitäisi.

Tiukka tarina nykyajasta

Ei tietokonetehosteita. Ei suurta koneistoa. Ei paksua budjettia. Juoni. Näyttelijät. Tunnelma. Piinaava kokonaisuus. Siis oikeampi elokuva kuin Hollywoodin nykytuotannot.

CMX ja rock-yhtyeille tunnetusti vaikea viidestoista levy

Harva yhtye pääsee 30 vuoden ikään. Niistä, jotka pääsevät, moni tyytyy julkaisemaan lähinnä uusia levynkansia. Mesmeria on äkkiväärä poikkeus: lämmin ja kertosäepitoinen levy on parasta CMX:ää kymmeneen vuoteen.

Tuhansien kilometrien päässä huipulta

Koin jonkinlaista "heavyjohdatusta", kun löysin brasilialaisen AirTrainin netin ihmeellisestä maailmasta. Äärisympaattisen bändin energistä ja raikasta perusheavyä sisältävä debyyttialbumi julkaistaan maaliskuussa. Laulaja Caio Sirianilla on väkevät näkemykset siitä, että AirTrain on liitelemässä maailmanmaineeseen.

Osa II: Perinnetietoa A-Z

Monentyylisissä heavyprojekteissa mukana ollut Pete Ahonen luottaa ja vannoo bändikavereidensa kanssa perinteisten arvojen nimeen. Yhtään sivuaskelta ei oteta toisellakaan, mahtipontista heavyä pullistelevalla Stargazery-albumilla, ellei railakasta Suomi-iskelmäcoveria sellaiseksi lasketa.

Wagner-tuuban taivaassa

Sinfoniaorkestereiden kuuluisin brändi on Berliinin filharmonikot. Mutta mikä on Berliinin Staatskapelle? Orkesterin viimesyksyinen Helsingin-vierailu osoitti, että perinteisen, syvän saksalaissoinnin vaalijana se peittoaa tunnetumman kilpailijansa. Daniel Barenboimin johdolla se näyttää mahtinsa Brucknerin järkälemäisessä sinfoniassa.

Suoraa sanottavaa joulusta

Luminen on maisema. Askelten verkkainen tahti ohjaa kulkua, urut puhuvat tummalla äänellä. Orkesterin ja kuoron laahaava ääni on alakuloinen, kuin painostava pilvipeite kaiken yllä. Sitten aukeavat railot taivaalle, viillot sivaltelevat haavoja maailman pintaan. Teoksen alku on lähes pelottava, hurja. Jos sekasorto tästä vielä lisääntyy, ollaan hajoamisen ja tuhon partaalla.

Kiveen hakatut muistot

Onpa mukavaa, että AC/DC on vielä tuottamassa elämyksiä meille rock & roll-nälkäisille. Malcolm Youngin pakollinen eläköityminen ja rumpali Phil Ruddin hömppäilyt eivät elävää legendaa kaada.

Perinne nojaa rikkumattomuuteen

Soile Isokosken äänestä voisi sanoa että se on, joulun henkeen, melkoinen ihme. Sopraano on soinniltaan todella ihmeellinen. Ääni on kestävä, laulut klassisella tavalla miltei ylihuolekkaasti artikuloituja. Uutta Isokosken laulussa on matalien äänien vivahdekirjon avautuminen. Tummuus syvenee, värisävyt rikastuvat.

Joulun ylensyöttämää kehoa voi lähestyä näinkin ymmärtäen

Onhan niitä, houkutuksia ja mielihaluja, herkkuja. Yksi tykkää äidistä, toinen tyttärestä, sanotaan. Keveästi mennään, rosollit, lipeäkala, kastikkeet ja sillit, kokonaiset talot ja tortut. Joulu on todella vivahteikas ja yltäkylläinen, antelias. Siis vaativa.

Legendaariset Puccini-levyt saivat uuden elämän

Deccan legendaariset Puccini-levytykset 1970-luvun alkupuoliskolta on uudelleen masteroitu blu-ray-audio-levylle. Luciano Pavarotti oli tuolloin kukkeimmillaan. Lähes kaksi vuosikymmentä myöhemmin hän ylsi miljoonamyyntiin kolmen tenorin joukkueessa kajautettuaan MM-jalkapallostadionilla aarian Nessun dorma.

Teräsjäisen hulluuden kynsimät

Saksalaisen musamaailman pimeämmillä kujilla jo neljännesvuosisadan vaeltanut Bethlehem tekee epäilyttävää avantgarde-taidemetallia.

Termiitit järsivät korkeakulttuuria

Hiljattain kuollut australialainen säveltäjä Peter Sculthorpe yhdisti perieurooppalaisen jousikvartetin ja Australian alkuasukkaiden pörisevän didgeridon.

Astu rohkeasti Bruckner-katedraaliin

Varoitus! Jos et kestä 70 minuuttia jäyhää, pysähtelevää, tuuttaavaa ja totista musiikkia, älä anna Brucknerin järkyttää elämääsi. Mutta jos haluat kokea pyhyyden tunnetta, suurta avaruutta, yksinkertaista vilpittömyyttä ja goottilaisen katedraalin kaltaista lujuutta, Brucknerin viides sinfonia palkitsee sinut yltäkylläisesti.

Tuhologian tohtorit

Slipknot jatkaa madonsyömällä menestyskaavalla yrityksiään hallita kaaosta.

Vain muutaman sokeripalan tähden

TV:stä tuttujen ötököiden edesottamukset tarjoavat nautinnollisen puolitoistatuntisen kaikenikäisille.

Tähän ei stereo pysty

Jos jossain surround-ääni on paikallaan, niin tässä! Giovanni Gabrielin vaskipuhallinmusiikki kaikuu uljaasti eri puolilta Berliinin tuomiokirkon valtavaa tilaa.

Rankasti hämärtynyt ajantaju

Tiikerin raidat ovat ja pysyvät, samoin Acceptin tyyli Gibson Flying V -kitaroineen ja riffeineen. Siinä missä yhtye parilla aiemmalla levyllä ujosteli ottaa entisaikojen vahvuuksiaan kierrätykseen, on niiden kimppuun isketty nyt anteeksipyytelemättä.

Maailmalle mars!

Red Eleven:in kansainvälistä tasoa kolkutteleva toinen albumi on täynnä itsevarmaa metallivaikutteista rockia. Audiovideo piti kuulemastaan ja jututti Varkaus-Kuopio-Jyväskylä-akselilta kotoisin olevaa mielenkiintoista kokoonpanoa.

Vanhuuden syntistä kuplajuomaa

Italialaiset ovat kauneudenpalvojia. Sellainen oli myös orkesteritaikuri Ottorino Respighi, joka puki vanhuuden synnit ja brasilialaisen eksotiikan elegantiksi soinnin juhlaksi.

Hyvän tuulen liihottelijat

Saksalaiset bändit hallitsevat hyväntuulisen, mutta silti vakavasti otettavan power metal -vaikutteisen hard rockin teon. Kisken ja Hansenin CV hakee tällä saralla vertaistaan. Uusin työnäyte on kesäsateen raikasta iloittelua.

Levotonta palontorjuntaa

Dustyn seikkailut jatkuvat metsäpalojen sammutushommissa.

Iiron sydän halkeaa

Iiro Rantala osaa yllättää. Uusimman levyn kokoonpano on klassinen pianotrio, siis ”kompissa” viulu ja sello. Lehdistön – etenkin naistenlehtien – ylistämä uutuus nosti odotukset korkealle. Ensi kuulemalta levy ei puhutellut, mutta mitä pitempään trioa kuuntelin, sitä paremmalta se alkoi kuulostaa.

Sivut

Tilaa syöte Julkaisut