Julkaisut

Timanttinen paluu

Diamond Dave, sillä nimellä David Lee Roth tuli tunnetuksi Van Halenin noustessa yhdeksi kaikkien aikojen legendaarisimmista rock-yhtyeistä. Bändi soitti jo vuonna 1976 Black Sabbathin helvetin syvään suohon.

Jousikvartettoja kamikaze-asenteella

Kahden viulun, alttoviulun ja sellon soittama jousikvartetto on kamarimusiikin kuningaslaji. Kamikaze-urheiluksi se muuttuu, kun herkkää sävelkudosta ruvetaan soittamaan isolla porukalla.

Historian oppitunti Rammsteinin valtakaudesta, remixattuna ja ilman.
Hirveät ulkoavaruuden metallihirviöt ja valemessias tulevat. Kuinka meidän tällä kertaa käy?
Savallin maailmanparannus muovaa mieltä ja hellii korvaa
Vivaldia julman syvältä
Analogisen juurevaa modernia 1970-luvun progea
Yhdyskuntajätettä vaan ei roskajoukkoa
Tummuus ei ole vain synkkyyttä
Menolippu kummitusjunaan

Edellisen Nightwish albumin jälkeen päätin että nyt riitti. En enää ikinä osta kyseisen bändin äänitteitä! Jos suomalainen yhtye palkkaa ruotsalaisen vokalistin, eikä onnistu todella tyrmäämään seuraavalla levyllään, niin antaa olla.

Jouluterveiset Ruotsista aikain takaa
Uuden musiikin ilmasto lämpenee hallitusti
Vanhaa ja uutta joulumusiikkia rinnakkain
Joululauluja vaskitaustaa vasten
Viulistin halu ylittää tavanomainen
Wikimiehen seikkailut musiikkiin tallennettuina
Kiinalainen henki, ilmiömäinen solisti lännestä
Raikkaan vakuuttavaa uusvanhaa progea
Solistiduon häpeämätöntä tunnelmointia

Sivut

Tilaa syöte Julkaisut