Levyarvostelu – Saxon – Battering Ram – UDR Music

Oispa kaljaa

Saxonin iki-ihanat ”mummut” laulavat uusimmalla levyllään muun muassa 1800-luvulta peräisin olevasta paholais-legendasta. Liekö ihan aikalaiskokemuksia ja silminnäkijähavaintoja äijillä tapahtuneesta? No leikki sikseen. Kerran niin ylväät heavysoturit saavat vielä vihollislinnakkeen valloitettua, mutta lippu nousee voitonmerkiksi vain vaivoin.

Saxonin yksinkertaiset heavyhölkät ovat kautta aikain olleet teksteiltään lapsellisen hupsuja. Milloin on ajeltu junalla, milloin lennetty matkustajakoneella ja välillä on päristelty moottoripyörälläkin. Poliisin puheillekin on päästy ja mullikkakuorolla on julistettu heavytotuutta. Myös erilaisia sotateemoja on kierrätetty lahjakkaasti, historiallisia tapahtumia unohtamatta. Tekeekö yhtyeen 21. albumi poikkeuksen tähän kiveen hakattuun sapluunaan? Levy alkaa sanoilla ”Come worship at the metal church”, mikä riittänee vastaukseksi.

"Tuottajan tapa silotella ja
tasapäistää saa kaikki
bändit kuulostamaan samalta."

Koska sanoituspuolella ei nytkään loisteta ja kappaleet ovat varman päälle läpyteltyjä, niin puhutaan harmillisen huonosta Saxon-albumista. Otin oikein haasteeksi päästä levyn ”sisälle”, kun kyseessä on kuitenkin legendaarinen bändi ja omassakin nuoruudessa klassikkolevyjä on tullut soitettua paljonkin. Vaikka kuinka yritin, niin ainoastaan kaksi biisiä levyllä läpäisi tiukahkon heavyseulani. Levyn muuhun tasoon nähden nopeatempoinen Stand Your Ground erottuu edukseen. Toinen osuu kohdalle vasta levyn lopussa. Hell-kulttibändin laulaja David Bower kertoo Kingdom of the Cross:illa runomaisesti ja vahvan teatteritaustansa turvin, sota-aiheisen (yllätys) tarinan, rauhallisten ja pelkistettyjen taustojen korostaessa tunnelmaa.

Andy Sneap:ista on tullut maailman virallinen heavytuottaja. Varmasti hän on mies paikallaan, mutta hänen tapansa silotella ja tasapäistää saa kaikki bändit kuulostamaan samalta. Virheetön ja moderni soundimaailma ei hengitä Saxonin tapauksessa ollenkaan. Kultaisilla 1970- ja 1980-luvuilla jokaisella levyllä oli oma soundinsa, joka kuului olennaisena osana kokonaisuuteen. Onneksi edes laulaja Biff Byfordin ulosanti on pysynyt kohtuullisena, vaikka ikä alkaa hänenkin äänessä kuulumaan.

Arvasin, tai oikeastaan tiesin, että metallimusiikkiin erikoistuneet sivustot ja lehdet tulevat kilvan hehkuttamaan ”The Mighty Saxonin!” uutta levyä. Pelkääköhän kriitikot, että kannessa pällistelevä sarvipää tulee ja puraisee, jos uskaltaa negatiivista palautetta antaa. Toisaalta, on aivan sama kehutaanko vai haukutaanko, sillä englantilaisen työväenluokan periksiantamattomuus ja jääräpäisyys estävät minkäänlaisten ulkopuolisten asioiden vaikutuksen Saxonin tyyliin ja musiikkiin.

Saxon

Teksti: 
Tagit: