Levyarvostelu – Sabaton – The Last Stand – Nuclear Blast

Pojat lukeneet Korkkarinsa

Luotisaderintama lähestyy lännestä Sabatonin sotiessa taas niin perkeleesti uudella levyllään.

Ruotsin heavypartio on rakennellut toimivan kokonaisuuden, jossa yhdistyvät pojanviikareiden sotaleikit ja sankarimyytit helposti omaksuttavaan heavypoljentoon. Siinä missä kanssabändit (mm. Iron Maiden, Hail of Bullets, Saxon, Black Sabbath) ovat lähestyneet sota-aihetta syvällisemmin, paukuttaa Sabaton pyssyjään Korkeajännitys-lehdistä tuttuun silotellumpaan ja karikatyyrimäisempään maalitauluun. Kansivihkon maalaukselliset kuvat ja lyhyt kehystarina historian tapahtumista ovat hauskaa triviatietoa, mutta harmillisesti niissä meinaa unohtua sotien inhottava ja verinen totuus. Tappamisen ja tappajien glorifiointi on arveluttavaa, mutta joo tiedän, ”it`s only rock`n`roll!”. Kunhan piti päästä moralisoimaan.

Musiikkinsa puolesta The Last Stand on taattua Sabatonia, vaikka pari kertaa ollaankin todella lähellä, etteivät naurettavan tarttuva poljento ja kertosäkeet hyppää jo lapsellisuuden ja nolouden tummaan lätäkköön. Ymmärrän, miksi ”aidot” metallifanit vihaavat bändiä, mutta härskeimmätkin heavyhumpat Shiroyama ja Blood of Bannockburn parhaimpina esimerkkeinä, ovat ihastuttavia, ”kerrasta päähän” hittejä. Vaikka Sabaton yrittää olla kovasti ”true” kahdella power metalsiivulla Rorke`s Drift ja Hill 3234, niin ne eivät jostain syystä omaa samaa mukaansatempaavuutta, kuin popimmat rallattelut.


Sabaton

The Last Stand kiilasi suoraan Suomen albumilistan kärkeen, mikä ei ole suuri yllätys. Peter Tätgrenin taikoma selkeän muhkea soundimaailma saa yhtyeen suhteellisen simppelin rymistelyn kuulostamaan erittäin hyvältä. Myös hienot Suomen keikat ja aiemmilla levyillä Sabatonin laulujen aiheiksi päässeet sotasankarimme (Häyhä, Törni) ovat lisänneet respektiä yhtyettä kohtaan.

Oma ensikohtaaminen Sabatonin kanssa tapahtui vuosia sitten Sauna Open Airissa. Olimme kavereiden kanssa siirtymässä isomman lavan suuntaan, kun nurkkasilmällä näin minulle ennestään tuntemattoman ruotsalaisbändin rajussa etukenossa, aivan kuin roikkumassa yleisön yllä. Energinen keikka oli pakko todistaa sillä oli nähtävissä, että Sabaton on valloittamassa heavymaailmaa ihan tosissaan. Hupsuhkot univormut ja laulaja Joakim Brodénin lievän keskinkertainen ulosantikaan ei häirinnyt menoa yhtään. Sympaattisuus ja tekemisiinsä luottaminen ovat säilyneet näihin päiviin saakka. Siitä kertovat harppauksittain tulleet ylennykset bändihierarkiassakin. Kun ”Kenraaliosastokin” Iron Maidenin johdolla alkaa olla jo EVP iässä, ei perinteisen heavyrockin ylipäällikkyyskään ole kaukana.

Teksti: 
Tagit: