Levyarvostelu – Reflections – TrondheimSolistene. 2L SACD + Blu-ray-Audio.

Orkesteri piirittää kuulijan

Norjalaisen 2L:n levyillä soittajat on sijoitettu kuulijan ympärille. Tämä äänitysfilosofia ei ole ongelmaton viisikanavaisen toistolaitteiston normaaliasetuksilla. Ajan myötä 2L on viilannut sointi-ihanteensa yleispätevämmäksi.

Levyn teokset – Benjamin Brittenin Frank Bridge -muunnelmat, Ralph Vaughan Williamsin Tallis-fantasia ja Igor Stravinskyn Apollon musagète – ovat jousiorkesterimusiikin helmiä: huikaisevaa virtuoosisuutta, säväyttäviä sointitehoja, autuaallisia melodioita ja lempeää tunnelmallisuutta. Runsaan kahdenkymmenen soittajan TrondheimSolistene ei tarvitse kapellimestaria. Sellisti Øyvind Gimse vetää harjoituksia, joissa myös Geir Inge Lotsbergillä on rooli konserttimestarin ominaisuudessa. Esityksistä huokuu yhteishengitys, joka synnyttää sekä neulanterävää tarkkuutta että inhimillistä lämpöä.

Levykuuntelijan sijoittaminen pienen yhtyeen keskelle on kinkkinen juttu. Viisikanavaisessa toistossa takasivukanavat ovat liian leveällä. Äänikuvaan muodostuu aukkoja ja ambienssi on sivuilla keinotekoinen. Takaa tulevaa ääni-informaatiota latistaa vielä se, että korvalehdet suuntaavat herkimmän kuulon eteen. Isommalla orkesterilla asetelma tasoittuu, ja jos soittajia ei ole panoroitu ympyrään tasavälein, vaan etualaa ja sivuja painottaen, päästään viidellä kanavalla varsin yhtenäiseen äänikuvaan.

Lähdin kuuntelemaan Trondheimin solistien levyä epäluuloisesti 2L:n aikaisemmat omalaatuiset ratkaisut muistaen. Aika pian epäilyni väistyi ja tilalle tuli ihastus. Vaikka edellä mainitut ongelmat eivät ole täysin hävinneet, rauhallinen etäisyys soittimiin, dynamiikan suuri pelivara ja tilantunnun suhteellinen pakottomuus upottavat kuulijan auvoiseen tilaan. Tallis-fantasiassa lisäsäväyksen antaa erillinen jousiryhmä, joka kauempana soittaen luo etäisyysvaikutelmaa.


Mikrofonipuu on soittajien muodostamassa ympyrässä.

Esityksenä Frank Bridge -muunnelmat on harvinaislaatuisen intensiivinen. Britten käy läpi kekseliäästi ja lennokkaasti musiikin lajityyppejä romanssista ja marssista valssiin ja fuugaan, ironisella kierteellä mutta rakastavasti. Ehkä myös teoksen harjoituksesta tehty dokumentti on vaikuttanut siihen, että soittajat ovat ottaneet musiikin viimeistä solua myöten omakseen.

Kaksi muuta teosta saavat pari piirua miedommat esitykset. Tosin Apollon musagète -balettimusiikin idea on, että se on puhdistettu pintakuohusta ja siirretty antiikin aikaan, maalattu valkoisella valkoisen päälle. Pidättyväisyydestä ja kiireettömyydestä syntyy tyynen kauniita sointeja, jaloja melodioita ja hiljaista hurmosta.

Blu-ray-audio-levyllä musiikki on peräti neljässä formaatissa: stereo, 5.1, Dolby Atmos ja 9.1 Auro-3D. Kahdessa jälkimmäisessä lisäkanavat sijaitsevat yläviistossa. Niitä minulla ei ollut mahdollisuutta kokeilla. Stereo kuulosti vähäveriseltä. Yllätyksekseni blu-ray-audio soi pistävämmin kuin SACD-levy, johon aina palasin useamman kokeilun jälkeen. Yleensä en ole kuullut eroa näiden kahden formaatin välillä.

Teksti: 
Tagit: