Levyarvostelu – Rahmaninov: Sinfonia nro 1. Balakirev: Tamara. Lontoon sinfoniaorkesteri, Valeri Gergijev. LSO Live SACD.

Pikavoitto Gergijevin arpajaisissa

Valeri Gergijev johtaa kiireisimmillään pitkälti yli 200 konserttia ja oopperaa vuodessa. Siinä ei jää paljonkaan aikaa harjoitella, joskus ei ollenkaan. Miten käy Rahmaninovin ensimmäisen sinfonian?

Lontoon sinfoniaorkesterin väistyvä ylikapellimestari Valeri Gergijev loi maineensa Pietarin Mariinski-teatterin pääjohtajana. Se on edelleen hänen valtakuntaansa. Aikaa jää kiitää johtamassa ympäri maapalloa, Primorskin oopperasta Tyynen meren rannalta New Yorkin Metropolitaniin, Münchenin filharmonikkojen ylikapellimestarin tehtäviin, Isisiltä vallattuun Syyrian Palmyraan, omille musiikkijuhlille Mikkeliin ja kolmisen vuotta sitten myös Helsinkiin Itämeri-konserttiin.

"Tällä kertaa Gergijevin
arpajaisista putkahtaa
voitto."

Puhdas Itämeri -konsertti oli yhdenlainen Gergijevin keikka. Helsingin kaupunginorkesteria tuli ensin harjoittamaan assistentti. Gergijev saapui täpärästi pari tuntia ennen konserttia ja veti läpi kenraaliharjoituksen, jossa pysähdyttiin hiomaan vain muutamia paikkoja. Takavuosina Gergijev käväisi Italiassa johtamassa oopperan, kun Mikkelin ohjelmaan osui välipäivä. Ei ole tavatonta, että orkesterille tuntematonta teosta ryhdytään harjoittamaan vasta tunti ennen konserttia, joka sitten myöhästyy. Ja yleisö odottelee kiltisti.


Valeri Gergijev

Gergijevin systeemi on suuri lottokone. Kapellimestarinsa tunteva, huipputasoinen orkesteri voi saada juonesta kiinni lähes harjoittelematta, ja Gergijevin energialatauksella syntyy vaikuttavia tuloksia. Mutta etukäteen sitä ei tiedä, eikä aina jälkikäteenkään. Soitto voi kuulostaa päällisin puolin komealta ja laadukkaalta, mutta esityksestä jää sattumanvarainen maku. Viimeinen vakuuttavuus puuttuu, kun orkesterin energiat eivät yhdy samansuuntaisesti.

Tällä kertaa Gergijevin arpajaisista putkahtaa voitto. Lontoon sinfoniaorkesteri tuntuu todellakin puhaltavan yhteen hiileen. Orkesterin omalla levymerkillä on saatu Barbican-salin kuivahko akustiikka kauniisti haltuun. Monikanavaäänityksessä on tanakkuutta, puhtautta ja iskevyyttä, sopivasti myös syvyyttä.

Sergei Rahmaninovin ensimmäinen sinfonia hehkuu synkästi, kun kohtalonomainen alkumotiivi jyrähtää ilmoille. Gergijev ikään kuin kohentelee väsymättä suurta roihua, kun tuli uhkaa jostain päin hiipua. Tämä koskee myös hiljaista ja salaperäistä musiikkia, joka pysyy veitsen terällä aktiivisena oli se sitten nopeaa tai hidasta. Gergijevin napakassa otteessa ylitunteellinen vuodatus ja liika toisto eivät häiritse.

Sinfonia olisi ansainnut tällaisen tulkinnan kantaesityksessään 1897. Kapellimestari oli humalassa, ja Rahmaninovin oli vaikea tunnistaa riittämättömästi harjoitettua teostaan. Murskakritiikit panivat syyn säveltäjän niskoille. Masentuneena hän ei kyennyt säveltämään mitään vaativampaa moneen vuoteen.

Mili Balakirevin sinfoninen runo Tamara edustaa 1800-luvun venäläistä orientalismia. Jylhät maisemat ja kuoleman sävyttämä juhlinta esittäytyvät siinä eksotiikkaa tavoitellen.

Teksti: 
Tagit: