Levyarvostelu – Prophets of Rage - Prophets of Rage – Fantasy Records – Caroline Records

Make America Rage Again

Prophets of Rage pamautti pihalle ensimmäisen täyspitkänsä viime syksynä. Rage Against The Machinen viitoittamaa tietä asteleva bändi on todistaa, että raskas soitto ja rap-vokaalit on timantinkova yhdistelmä silloin, kun kokoonpano on oikea.

Rage Against The Machine ehti julkaista aikanaan vain kolme levyä. Neljä, jos bändin jo hajottua julkaistu Renegades of Funk (2002) lasketaan mukaan. Prophets of Rage koostuu Rage Against The Machinesta ilman Zack De La Rochaa eli rivissä ovat kitaristi Tom Morello, basisti Tim Commerford ja rumpali Brad Wilk, joita täydentävät Public Enemyn Chuck D ja Cypress Hillin B-Real sekä DJ Lord. Nimekäs miehistö, siis.

Toisaalta bändin nimi on lainattu Public Enemyn vuoden 1988 kappaleesta ja levyn kansi sekä muu kuvasto viittaa Rage Against The Machineen. Viimeistään bändin kiertueen nimenä käyttämä slogan Make America Rage Again tekevät selväksi, että Prophets rakentaa tukevasti oman historiansa päälle. Prophets Of Rage ei kuitenkaan ole RATM.

Biisimateriaali poikkeaa jossain määrin Rage Against The Machinen aikaisesta. Parhaimmillaan Prophets Of Rage on suorastaan rokkaavalla vedolla Who Owns Who ja koko ajan suuremmaksi kasvavalla Strength In Numbers -kappaleella. Take Me Higher ja Hands Up funkkaavat täysin vastustamattomasti. Legalize Me on kappale, minkä grooveen RATM ei olisi koskaan taipunut. Ensimmäisenä singlenä julkaistu Unfuck The World on kappaleena loistava. Kokonaisuutena levy paukuttelee tanakasti perille tai ainakin melkein. Jätän kuulijan arvioitavaksi, ansaitseeko Living On The 110 paikkaansa levyllä vai ei.

Soittopuolella Morello – Wilks – Commerford vetävät tiukasti yhteen. Rage Against The Machinea seuranneen Audioslaven telakoiduttua Tom Morello kiersi ja levytti Bruce Springsteenin ja E-Street Bandin kanssa. Springsteen itse on kehunut miehen pystyyn ja E-Streetin kanssa soittaminen lienee avannut Morellon kitarointiin uutta kulmaa. Pääpaino on edelleen tiukasti nakuttavissa riffeissä. Sekä sen todistamisessa, mitä kaikkea kitaralla ja liioitellulla määrällä pedaaleja voi tehdä, jos on Tom Morello. Rumpali Brad Wilk on pitänyt rytmitajua yllä soittamalla Black Sabbathin 13-albumilla sekä -kiertueella. Pesti, jota ei varmasti tarjota kaikille. Nimenomaan Wilks - Commerfordin kivijalka Prophets Of Ragen kappaleille on debyytin parasta antia. Kuunnelkaa vaikka edellä mainittu Legalize Me.

"Rumpali on pitänyt rytmitajua yllä
Black Sabbathin albumilla ja kiertueella.
Pesti, jota ei varmasti tarjota kaikille."

Chuck D:n ja B-Realin meriittejä ei kukaan järjissään oleva kiistä. Eikä kaksikon työstentelyssä Prophets Of Ragella mitään vikaa ole. Kahden todella vihaisen MC:n työskentelyä - välillä toinen vasemmassa, toinen oikeassa kanavassa ja sitten vuorotellen keskellä - ei voi kuin ihailla. Toisaalta kumpikaan ei ole RATM:n Zack De La Rocha. Teknisesti De La Rocha ja kauas jälkeen, mutta tekniikka ei koskaan ollut miehen vahvuus. De La Rocha oli RATM:ssa luonnonvoima. Vokaalit kuulostivat siltä, että voimavirtajohdosta potkua napannut luonnonvoima mikrofonissa hyppää koko ajan metrin ilmassa. Siihen ei kummallakaan Prophets Of Ragen vokalisteista riitä rahkeet. Kenties juuri siksi Prophets Of Rage on parhaimmillaan kappaleilla, joita Rage Against The Machine ei olisi koskaan tehnyt ja ne kappaleet, mitkä muistuttavat RATM:a jäävät sen viimeisen silauksen vajaaksi.

Soundipuolella levy soi selkeästi ja tuhdisti. Rummut, basso ja kitara erottuvat kaikki omilla paikoiltaan. Vokalistien artikulaatiosta saa pinnistelemättä selvää, mikä Prophetsilla on vähintään yhtä olennaista kuin riffit. Saundi on siisti olematta tylsä. Isketään tarkasti höyryjyränä kaikkiin ilmasuuntiin moukaroimisen sijasta. Debyytti jää kuunteluun ainakin allekirjoittaneella ja suuremmalla mielenkiinnolla odotan seuraavaa levyä.


Prophets of Rage

Tagit: