Levyarvostelu – Pekko Käppi & K:H:H:L – Sanguis Meus, Mama!

Mun järkeni, papa!

Ei, ei, ei! Kyllä, kyllä! Synapsit menevät solmuun kun Pekko Käppi kumppaneineen ryöstää mukaansa matkalle universumiin, jossa mikään ei ole romanttisempaa kuin makaaberi funkkipohjainen jouhikkokansanlaululoitsenta survoutuneena bluesin ja gospelin sisimmäisiin kudoksiin.

Sanguis Meus, Mama!, mun vereni, julistaa maaliskuussa ilmestynyt levy. Olisiko tämä nyt sitten Pekko Käpin tarjoama ehtoollinen wanhan kansan metsäalttarilla? Ehkä. Ainakin loitsuja ja aikuisten kesken kuiskittuja tarinoita löytyy riittämiin Tommi Laineen sikarilaatikkokitaran, Nuutti Vapaavuoren sikarilaatikkobasson, Pekko Käpin jouhikon sekä kärpäspaperin tapaan tarttuvien rytmien ja muiden lisukkeiden välittämänä.

Ensireaktioni oli raju, ensin iski järkytys, "ei, ei, älä, ei noin!", vaikka samalla musiikki veti puoleensa kuin kissanpissa toksoplasmoosihiirtä. Lopulta jokusen läpikuuntelun jälkeen rupesi myös Käpin laulu kuulostamaan omalla tavallaan toimivalta tuossa häiriintyneessä kombossa, ja jopa heijastelemaan pikkiriikkisen jotain Alan Lomax -tallenteiden "field holler" -äijien simppelistä rehtiydestä.

Musiikki viettelee ja saa haaveilemaan täysikuisista tanssiseremonioista, yöllisistä uintiretkistä kirkkaissa metsälammissa, perinteisistä juhannustaioista sekä anastetuista syleilyistä nuotion loihtimien syvien varjojen suojissa. Paluusta petojen keskelle, itsekin ulvoen. Koko levy tuntuu hurjan kauniilta ja erikoisen viattomalta – vaikka siellä lauletaankin kuolleiden rakastamisesta ja perheen kuoleman anelemisesta.

Pekko Käppi & K:H:H:L – Mun vereni

Suuntasin myös viime lauantaina Bar Looseen katsomaan miten trio toimii livenä. Hurjat soittimet nousivat arvoiseensa asemaan pitkissä sooloissa, ja väen veri laitettiin virtaamaan intiimillä ja simppelin raa'alla esiintymisellä. Huipentumana oli Laihan koiran haukku ei kuulu taivaaseen, joka on kuin Raamatun Jobin metsäläispakanavastineen kärsivä kurotus herran luo. Se kasvoi – levyversiotaan isompana – eeppiseksi irtiotoksi vaihdellen hartaasta huokaisusta estottomaan ylistykseen. Sen aikana siirryttiin ahtaasta baarista jonnekin tähtien alle ja kiteytettiin koko jutun juoni. Ihmissydämen sykettä, maallista hurmosta sekä alkuihmisen ytimen tavoittavaa soittoa.

Kuten alussa jo sanoin: Ei, ei, ei! Kyllä, kyllä! Onneksi tässä maailmassa saa nauttia ristiriitaisista tunteista. Elämä on hullua, sen eläminen vielä hullumpaa.

Teksti: 
Tagit: