Levyarvostelu - Passion and Resurrection - Music inspired by Holy Week. Stile Antico. Harmonia Mundi SACD

Rauha valuu kiireen piinaamaan sieluun

Puhtaus on puoli ruokaa, sanotaan. Säestyksettömässä a cappella -laulussa puhtaus on puolikastakin enemmän. Englantilainen, ilman johtajaa laulava Stile Antico -kuoro on erikoistunut renessanssimusiikkiin. Pääsiäisviikon moteteissa ilo ja kärsimys virtaavat polyfonisina sävelpuroina.

Renessanssin kirkkomusiikissa 1400-luvulta 1600-luvun alkuun voimakkaita tuntoja ilmaistiin pidättyvästi. Vaikka ihminen alettiinkin ymmärtää yksilönä, maallisuus valtasi alaa ja kirkon ote heikkeni, väkevätkin tunteenpurkaukset kietoutuivat taidokkaasti hallittuihin sävelrakennelmiin. Vasta varhaisbarokissa 1600-luvulla yksilö astui esiin draaman keskushenkilöksi ja rupesi soolona kuuluttamaan tunteitaan ja intohimojaan.

Yli neljänsadan vuoden ikäinen renessanssipolyfonia kuulostaa ajattomalta. Sen avaruus kietoo sisäänsä. Nöyrä hartaus valuu kiireen piinaamaan sieluun. Vähitellen rupeaa erottamaan säveltäjistä ja kappaleista sävyjä sävelvirran nopeuden, rytmisen toimeliaisuuden, harmonisten varjostusten ja kudoksen tiheyden mukaan. Nykyisestä duuri–molli-järjestelmästä poikkeavat moodit eli kirkkosävellajit luovat levollisemman ilmapiirin. Jännitteet eivät ole niin kärjekkäitä ja niiden purkautuminen on rauhallisempaa, kuin tyyntä lepoon laskeutumista.

Levyllä esiintyy viisi englantilaista renessanssisäveltäjää: William Cornysh, Orlando Gibbons, Thomas Tallis, John Taverner ja William Byrd. Jean Lhéritier, Thomas Crecquillon ja Orlande de Lassus ovat flaamilaisia, ja Espanjasta tulevat Cristóbal de Morales, Tomás Luis de Victoria ja Francisco Guerrero. Motettien tekstit kulkevat palmusunnuntain ilosta kiirastorstain koettelemuksen ja pitkänperjantain ristiinnaulitsemisen kautta ylösnousemukseen.

Yksi tuon ajan korvaa kiihottavista erikoisuuksista on poikkitela. Se syntyy kun sävel esiintyy samanaikaisesti toisessa äänessä korotettuna tai alennettuna. Tuloksena on särähtävä riitasointu, joka ilmestyy kuin tyhjästä ja haihtuu yhtä nopeasti kuin jumalallinen katoavaisuuden ilmoitus. Poikkitela on kuin painovirhe nuoteissa, mikä se ei kuitenkaan ole. Yleistä se ei ole, mutta ainakin Tallisin O sacrum convivium ja Lhéritierin Surrexit pastor bonus antavat siitä maistiaisen. Stile Anticon henkeäsalpaavan kaunis, kuulas, soinnukas ja tasapainoinen laulu korostaa vaikutusta, kun horjumattoman puhtauden keskelle ilmestyvä häiriö hätkäyttää hereille (lievän) sähköiskun tavoin.

Luottamus laulun puhtauteen on kaiken perusta. Risukkoiset riitasoinnutkin hivelevät korvaa, kun tietää, etteivät ne ole syntyneet sattumalta. Niinpä renessanssimusiikin keskelle sijoitettu moderni teos, John McCaben Woefully arrayed nivoutuu Stile Anticon esityksenä kauniisti kokonaisuuteen, varsinkin kun mukana on vuosisatojen takaisia elementtejä.

Surround-ääni on täysi kymppi. Kuoro kuuluu kiinteästi edestä, ja kirkkotila asettuu ympärille rauhallisesti itseään tyrkyttämättä. Eri äänet erottuvat sopivasti ja silti sulautuvat pyörryttävän sulosointuisesti. Lämmön ja kirkkauden liitto on saumaton.

Teksti: 
Tagit: