Levyarvostelu – North Mississippi Allstars – World Boogie Is Coming

Boogiepistos pakaraan

North Mississippi Allstarsin uusi levy näyttää ettei blues ole mennyttä, se vain ottaa mukaansa jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja jotain sinistä jatkaessaan kulkuaan. World Boogie Is Coming on värikäs, karheantäyteläinen ja peräänantamattoman makea rytmimatka, joka tarttuu iholle kuin parahin hunaja.

Yle-verosta on hyötyä, sillä en olisi bongannut tätä levyä ilman Bluesministeriä, joka kantaa bluesin loistavaa soihtua vuodesta toiseen. Ja vaikka välillä höpistään bluesin vähittäisestä kuolemasta, niin itse en siihen jaksa uskoa, sillä uutta hyvää kamaa ja uusia artisteja rohkeine näkemyksineen putkahtelee esiin koko ajan. Vierivä kivi ei sammaloidu – blues uusiutuu, vierailee toisissa genreissä, lainaa tulevasta sekä menneestä ja houkuttaa luokseen uusia faneja.

Tuota kaikkea tekevät Dickinsonin veljekset omassa bändissään. North Mississippi Allstars ei ole mikään uusi tapaus, vaan on ollut olemassa jo vuodesta 1996 ja on vieraillut Suomessakin pariin otteeseen. Itseltäni se on jäänyt aiemmin vähän paitsioon, mutta uusi levy World Boogie Is Coming sytytti semmoisen palon, että pakkohan tässä on koko diskografia mennä läpi – jahka olen saanut kyllikseni tästä uusimmasta.

North Mississippi Allstars – Rollin 'n Tumblin

Levyn pullea lo-fi -fiilis on ihanan perverssiä herkkua korville ja muutenkin settiä voisi kuvailla monipuoliseksi makuelämykseksi.

"Nautinnollista vanhaa, pahankurista uutta,
läjä aromaattisia mausteita ja kaiken
yhteen panevaa tuhmaa boogiepulssia."

Kokonaisuudessa on myös jotain Hendrixin viivyttelevän rennosta ja aistikkaasta soiton hengestä, tuleepa Shimmy-biisistä jollain tasolla mieleen Are You Experienced?, vaikka siinä ei takaperin soitetakaan.

Entäpä sitten veljesten Luther ja Cody Dickinsonin lisäksi levyltä löytyvät nimet, sekä edesmenneet että mukana olleet? Lista on pitkä, tässä ainakin suurin osa: RL Burnside, Otha Turner, Bukka White, Jr. Kimbrough, Willie Dixon, Sleepy John Estes, Furry Lewis, Fred McDowell, Elliot Green, Robert Plant, Lightnin’ Malcolm, Duwayne & Garry Burnside, Kenny Brown, Alvin Youngblood Hart, Sharde Thomas, Chris Chew ja Sid & Steve Selvidge.

Saattaisihan sitä tuon edellisen kappaleen luettua miettiä, josko kyseessä olisi jonninmoinen sekametelisoppa ja joka suuntaan kumarteleva levy. Mutta ei, World Boogie Is Coming on erinomainen kokonaisuus, joka liukastaa nivelet ja antaa boogiepistoksen pyllyyn. Let's boogie!

North Mississippi Allstars kertoo levyn taustoista:

North Mississippi Allstars - Shimmy

Teksti: 
Tagit: