Levyarvostelu - Neljä Ruusua - Katkera Kuu - Ratas Music

Ruusupenkki kukkii jälleen, jopa kuunvalossa

Kuu voi olla katkera, mutta Neljää Ruusua moinen negatiivisuus tuskin vaivaa - sen verran hyvällä otteella bändi paluun tauolta tekee. Vain seitsemän päivää selvinpäin saattaa olla liikaa...

Neljän Ruusun faneilla on todella aihetta juhlaan. Bändin kuusi vuotta kestänyt kuivakausi on nyt ohi ja yhtyeen tänä kesänä livenä nähneet tietävät, että Neljä Ruusua on palannut tosissaan. Ilkka Alanko on nimittäin tauon aikana kaivanut motivaatiopurkistaan sellaisen vireen, etten moista ainakaan itse olisi bändin enää uskonut löytävän.

Juppihippipunkkarin kaltaista nuoruuden energiaa ei ymmärrettävästi Katkera Kuu sisällä vaan bändi on taidokkaan luontevasti koko elinkaarensa ajan antanut musiikkinsa ”vanheta” samaan tahtiin soittajien kanssa. Laittaa oikeastaan mietityttämään, miksi niin monen muun yhtyeen kohdalla kyseinen toimenpide vaikuttaa äärettömän vaikealta ja korniltakin toteuttaa käytännössä.

Toki joku Eppu Normaali on tässä ainakin kaupallisessa mielessä onnistunut erinomaisesti, mutta Eppujenkin kohdalla alkuaikojen punk-otteen ja nykyisen radiopopin yhdistävää lankaa on enää hyvin vaikea, ellei mahdotonta, nähdä. Eli vanha ja uusi materiaali kuulostavat jo aivan eri yhtyeiden tekemiltä.

"Yhtye näyttää konkreettisesti,
millaisia me kaikki
keski-ikäiset rokkarimiehet
haluaisimme oikeasti olla."

Neljän Ruusun kohdalla siirtymä on sujuvampi ja jouhevan luonnollinen (Sshhhh, 4R kokeiluja ei saa mainita), vailla minkäänlaista väkisin yrittämistä. Tällä kaikella tahdon ilmeisesti vain sanoa, että Katkeran Kuun musiikin tunnistaa heti Neljäksi Ruusuksi. Ehkä muinaisista 4R kokeiluista (no nyt se lipsahti) on otettu opiksi ja nykyisin tuntuu että bändi antaa musiikin vain luonnollisesti valua nuottipaperille. Niinpä lopputulos kuulostaa ja näyttää helpolta ja luontevalta - etenkin nykyajan laskelmoitujen ja yhä nuorempien, hittitehtaissa valmistettujen, muotoon pumpattujen photoshop-artistien keskellä. Bändi suorastaan säteilee positiivista ja rehellisen aitoa suomalaisen keski-ikäisen miehen itsevarmuutta ja elämänkokemuksen tuomaa rentoutta.

Kappaleiden sävellyksistä vastaa kitaristi Kode Koistinen ja sanoituksista herra Alanko. Liki kaikki lienevät kesän aikana kuulleet ”Seitsemän Päivää Selvinpäin” sinkkulohkaisun radiosta, joka kieltämättä on erinomainen esimaistiainen levyltä. Näin ollen kenellekkään tuskin tulee isona yllätyksenä, että hittiainesosia paljastuu useammastakin teoksesta. Esimerkiksi ”Nuori Ikäisekseen” tulee tekemään lähikuppiloiden jukeboxeissa selvää jälkeä. Sitäpaitsi kyseisen biisin hetkittäinen The Cult yhtyeeltä lainattu skittasoundi herättää sanoitusten lisäksi sopivasti mielenkiintoa.

Ilkka Alanko itse kuulemma pitää suuressa arvossa nimikappaleen lisäksi ”Valot Sammuu” ja ”Tallinnan Aallot” -raitoja. Itselleni suurimman sisällöstä löytyvän yllätyksen aiheuttaa Haloo Helsinki! -yhtyeestä tuttu Elli, joka vetää melko hauskan räppipätkän ”Toiset Saa” -kappaleen keskellä. Tämä on jälleen konkreettinen osoitus Neljän Ruusun selviytymiskyvystä ja ymmärryksestä vältellä yksitoikkoisuuden ansalankoja, edustamansa suomirokin miinakentällä. Henkilökohtaisesti en varsinaista räppia kykene musiikiksi mieltämään. Eihän kukaan syö pippuriakaan koko lautasellista, mutta näin mausteena ripoteltuna se tuo pikanttia makua perus kenttälounaaseen.

Äänitysteknisesti levy on yhtä onnistunut kuin kappalemateriaalikin. Eri soitinten voimakkuuserot on pidetty luonnollisina ja voisinpa väittää että kompression käyttö on ollut erittäin maltillista. Diskatti helähtää miellyttävästi ja basso jysähtää voimalla, naturelliin mutta huoliteltuun kokonaisuuteen hyvin sopien. Ehkä olisin itse kaivannut laulua hitusen enemmän esiin ja vienyt bassokitaraa aivan karvan verran taaemmas, mutta pilkunviilaamiseksihan tämä nyt menee.

Ainoa selkeämpi miinus on Ilkan artikulaation ja kuulijan välissä esiintyvä kevyt, mutta selkeästi havaittava verho. Tämän olisi varmasti haluttaessa saanut hälvennettyä nostamalla laulun diskanttitasoa. Toimenpiteen vaarana vain on ässien sihahtelun esiin tuleminen, joka varsinkin ”Seitsemän Päivää Selvinpäin” kappaleen kohdalla olisi voinut olla melkoista partaterällä leikkimistä. Siinä kun ässiä riittää! Todennäköisesti miksauspöydän ääressä on vedetty varman päälle ja tehty artikuloinnista helposti kuunneltavaa ja mahdollisimman yleispätevää. Vai onko kyse ehkä mikkivalinnasta? Joka tapauksessa viimeisessä ”Tallinnan Aallot” -slovarissa edellä mainittu Ilkan tukkoisuus on yllättäen korjattu neutraaliksi, joka vahvistaa asian tietoiseksi valinnaksi rokkaavampien kappaleiden kohdalla.

Kaikenkaikkiaan homma toimii siis kadehdittavan hienosti ja on helppo kuvitella että pitkän tauon jälkeen miehet taas nauttivat tienpäällä olemisesta. Tsekkasin jokunen viikko takaperin yhtyeen Kouvolan keikan ja fiilis oli bändin vauhtiin pääsemisen jälkeen jopa hurmoshenkistä. Lavalla kun karismaa riittää ja sen välittymistä yleisöön on mahdotonta estää. Voisin veikata että varsinkin tulevilla klubikeikoilla yhtye on omimmassa elementissään ja näyttää keski-ikäisille naisille konkreettisesti sen, millaisia me kaikki keski-ikäiset rokkarimiehet haluaisimme oikeasti olla.

Kuvat: Riku Hakala

www.neljaruusua.com

Teksti: 
Tagit: