Levyarvostelu – Metal Church – XI – Nuclear Blast

Jälkiruuaksi pakkopullaa

Kun kaikki metkut on kokeiltu moneen kertaan, voi ihan hyvin aloittaa alusta. Kitaristi Kurdt Vanderhoof rekrytoi 25 vuotta sitten yhtyeessä laulaneen Mike Howen takaisin Metal Churchin keulille. Nostalgiajuna lähtee raiteelta 11.

Kaksi klassikkoalbumia (Metal Church ja The Dark) eivät kannatelleet Metal Churchia, kuin 1980-luvun loppupuoliskon. Ensimmäiset Mike Howen laulamat levyt (Blessing in Disguise 1989 ja Human Factor 1991) olivat vielä hienoja kokonaisuuksia, mutta sittemmin bändi on ollut telakalla ja välillä kasattu uudestaan, tendenssin pysyteltyä kuitenkin koko ajan laskevana.

Parikymmentä vuotta musatouhuista huilanneen Howen persoonallinen ja hieman epätyypillinen heavyääni on säilynyt lähes muuttumattomana pitkän tauon ajan. Musiikin puolellakaan ei muutoksen tuulet puhaltele, sillä XI tarjoilee perstuntumalla heitettyjä ja ei liian sliipattuja perusheavyn (Saxon, Michael Schenker Group), amerikan power metallin ja thrashin kudelmia.

Vuosien rämpiminen näkyy ja kuuluu tuotantobudjeteissa. Kun halvalla yritetään isompien tekijöiden kanssa saada yhtä laadukasta ja uljasta jälkeä, niin usein lipsahdetaan camp-huumorin puolelle. Ihan tosissaan sedät tuntuvat No Tomorrow -videon kanssa olevan, mutta melkoista ”UFO-pornoahan” tuo on. Itse kappale ajaa onneksi asiansa tyylipuhtaasti. Parissa muussakin biisissä on hyvää sykettä (Needle and Suture ja Suffer Fools), mutta suurin osa on valitettavasti yhden idean ympärille kyhättyä kireäsoundista laimeaa lientä, joilla ei historiankirjoihin jäädä.

Metal Churchille on luvassa vaihteeksi vartti julkisuudessa, mutta ei näillä näytöillä levyn promoamisen jälkeistä elämää vuosiksi riitä. Vain Metallica taitaa metallibändeistä olla sellaisessa asemassa, että homma ei sorru, vaikka kuinka aneemisia levyjä julkaisisivat.

Metal Church

Teksti: 
Tagit: