Levyarvostelu – Mendelssohn – Sinfonia nro 3, Hebridit. Schumann – Pianokonsertto. Maria João Pires, Lontoon sinfoniaorkesteri, John Eliot Gardiner. LSO Live (SACD + Blu-ray-audio + DVD)

Parjatun akustiikan ilonpäivät

Parasta ääntä levylle saadaan hyvässä konserttisalissa, mutta ei välttämättä aina. Parjatussa akustiikassa äänitetty levy voi soida omalla tavallaan hykerryttävästi. Testimateriaalin tarjoaa romantiikan sunnuntailapsi Mendelssohn, joka panee Skottilaiseen sinfoniaansa vipinää.

Lontoon Barbican Hall on avajaisistaan 1982 lähtien saanut kritiikkiä kuivasta ja yksinuottisesta akustiikastaan. Se on Lontoon sinfoniaorkesterin kotisali, jonka brutalistinen arkkitehtuuri tulee korostaneeksi tylyä vaikutelmaa. Orkesterin oma levymerkki LSO Live julkaisee monikanavaisia konserttitallenteita (SACD), joista löytyy vaihtelevasti monenlaista hyvää.

Suorasti ampuvassa akustiikassa yksi musiikki kärsii enemmän kuin toinen. Esimerkiksi utuisesta impressionismista – Debussysta tai Ravelista – katoaa atmosfääri. Mutta sitten on musiikkia, jota kestää erinomaisen hyvin kuulla pehmentämättömänä ja naturalistisena.

Felix Mendelssohn on kuuluisa nopeasti tikuttavasta, keijukaismaisesta musiikistaan, jota hän viljeli monessa teoksessaan. Kuuluisin niistä on Kesäyön unelman alkusoitto, 17-vuotiaan ihmelapsen aikaansaannos. Tällä levyllä Hebridit-alkusoitto ja kolmas sinfonia, Skottilainen, sisältävät runsaasti samanlaista tikutusta. Sinfonian toinen osa riehaantuu ilonpidossaan siinä määrin, että puhaltimien vikkelä tykytys suttaantuu pehmeämmässä akustiikassa. Oikein harmittaa, kun tietää mitä hauskaa on musiikkiin kätketty, vaan hankala on kuulla sitä. Mutta nyt se onnistuu.

Sir John Eliot Gardiner

Julkaisussa on kaksi levyä, jotka sisältävät samat esitykset kolmessa formaatissa: ensimmäisellä on SACD (stereo ja 5.0), toisella Blu-ray-audio (stereo ja 5.0) ja DVD (stereo). Pääasiallisesti kuuntelin Blu-ray-audiota ja olin vaikuttunut soinnin avoimuudesta, ytimekkyydestä ja selkeydestä. Avoimuudella en tarkoita avaruutta, vaan helppoutta. Barbican-äänityksille tyypillisesti iskuäänet, esimerkiksi patarummut, pamahtavat kunnolla. Läheisyydestään huolimatta tanakka sointi tuo riittävästi lämpöä, esimerkiksi kontrabassojen matalat äänet pääsevät murahtelemaan juuri selkeytensä ansiosta maukkaasti.

Stereona äänikuva kutistuu ja kuivuu liikaa, varsinkin DVD:llä. Kuvasta pääsee näkemään yhden erikoisuuden: sinfoniassa orkesterin viulistit ja alttoviulistit soittavat seisaallaan. Kapellimestari Sir John Eliot Gardinerin mukaan se vapauttaa liikkeet ja saa soittamaan solistisemmin. Skotlannin maisemista ja historiasta intoutuneen Mendelssohnin kirpaisevan kauniit melodiat, yllättäen kohoavat myrskyaallot ja levoton riento saavat uljaan kruunun päätöksen juhlallisista käyrätorvista. Skotlantiin liittyy myös Hebridit-alkusoitto, täydellisen tiivis ja iskevä kymmenminuuttinen.

Aivan yhtä innoittunut ei ole Robert Schumannin pianokonserton esitys. Portugalilaisen Maria João Piresin soitto on teeskentelemätöntä ja puhdasta. Runollista poltetta saisi olla enemmän, mutta tällaisenakin tulkinta on nautinnollinen.

Teksti: 
Tagit: