Levyarvostelu – Jacques Loussier Trio Play Bach …and more. EuroArts BLU-RAY DTS-HD Master Audio Surround Sound

Bach sytyttää Jacques Loussierin jazzin

Jacques Loussier aloitti pianonsoiton 10-vuotiaana. Parissa kuukaudessa hän oppi Johann Sebastian Bachin pikku kappaleen ja alkoi heti keksiä siihen omia lisukkeita. Jazziin yhdistettynä Bachista tuli Loussierin tavaramerkki. Leipzigin Tuomaskirkossa tallennetussa konsertissa on harras ja hurmioitunut henki.

Jacques Loussierin esikuva, Modern Jazz Quartetin pianisti John Lewis, kehitteli 1950-luvulla Bachista tyylikkäitä versioita: ensin teema viileästi ja perään eleettömästi lämpeneviä jazz-muunnelmia. Tyylikkyydestä tinkimättä Loussierin konsepti on sähäkämpi ja yllätyksellisempi. Pilkottu ja rytmisesti terävöitetty Bach saa väleihinsä Loussierin omia teemoja ja perinteistä jazz-improvisaatiota. Myös yllättävät pysähdykset ryydittävät menoa.

Vuonna 2004 tallennettu konsertti pidettiin pyhimmässä paikassa, Leipzigin Tuomaskirkossa, jonne Bach on haudattu. Trion muut jäsenet, basisti Benoît Dunoyer de Segonzac ja rumpali André Arpino, hengittävät Loussierin kanssa saumattomasti yhteen. Itse asiassa basso ja rummut vastaavat perinteisimmistä improvisoiduista sooloista, kun taas piano tikuttaa ja nakuttelee enimmäkseen sävellettyä materiaalia. Virveleitä paljon käyttävä Arpino seuraa kuin varjo teeman pongahteluja, ja Dunoyer de Segonzac pääsee paikoin irrottelemaan bassostaan mahtavan svengin ja muhevat sointukulut.

"Aina on jokin rytminen
ja soinnullinen
lisäkoukku tai sivupolku."

Bachin teemat esiintyvät alkumuodolleen varsin uskollisina, mutta aina niissä on jokin rytminen ja soinnullinen lisäkoukku tai sivupolku. Klassisen pianistin tapaan Loussier käyttää myös bassorekisteriä täyteläisesti ja pelaa isoilla voiman vaihteluilla, vaikka useimmiten onkin hillitty vaihde päällä. Kun Brandenburgilaisen konserton nro 5 viimeisessä osassa pianon improvisaatio alkaa liukua kohti viime vuosisadan impressionistista soinnutusta, alkaa odottaa, että siirrytäänkin tauotta konsertin muihin säveltäjiin, kuten Claude Debussyyn. Mutta ei, vielä tulee kiepsahdus takaisin barokkimestariin.

Impressionistinen, raukea soinnutus liippaa sen verran läheltä tyypillistä jazz-soinnutusta, että Debussyyn Loussier ei löydä kovin helposti lisäarvoa. Arabesque kyllä svengaa elegantisti, mutta kankeammin sujuva L'isle joyeuse on lähinnä lyhennelmä Debussyn pianokappaleesta sellaisenaan. Erik Satien Gymnópedie nro 1 toimii yksinkertaisin lisukkein. Symbaalin napseella käynnistyvän Maurice Ravelin Boléron hypnoottisesti toistuva teema käy läpi erilaisia sointivärejä.

Jacques Loussierin trio soittaa Bachia Leipzigin Tuomaskirkossa

Lopuksi ilmoille rävähtää jälleen Bachia. Espanjalaistyylinen johdanto vie cembalokonserton nro 3 motoriseen hurmaan. Bach on jazzille oivaa polttoainetta, ja Bachin parissa parhaimmillaan on Loussierkin, joka konsertin aikoihin lähestyi seitsemääkymmentä.

Akustisen trion äänitys on erinomaisen onnistunut. Monia jazz-levyjä vaivaa pianon karsinoiminen vähäveriseksi ja kokoaan pienemmäksi. Nyt iso flyygeli saa soida koko komeudessaan. Stereona sen dominanssi on hippusen liikaa. Surroundina tilaa löytyy sen verran joka suuntaan, että sopusointu syntyy kaikkien kesken. Aavistuksen pehmeä diskantti sopii tyyliin. Symbaaleissa on riittävästi helähdystä ja bassossa soinnukasta lämpöä.

Teksti: 
Tagit: