Levyarvostelu – Hell – Curse and Chapter – Nuclear Blast

Pahaa sanottavaa

New Wave of British Heavy Metal (NWOBHM) oli 1970-luvun lopun ja 1980-luvun alun kova juttu raskaan rockin kentällä. Suurin osa kyseisen valtakauden bändeistä on noussut vuosien saatossa kulttimaineeseen, vaikka musiikillinen anti on paikoitellen melko surkuhupaisaa. Hell erottuu monessakin suhteessa joukosta tummasta.

Hell tahkosi ilman levytyssopimusta vuodesta 1982 vuoteen 1987 ja lopetti toimintansa kun alkuperäinen kitaristi ja laulaja Dave Halliday menehtyi. Debyyttilevy Human Remains saatiin lopulta tehtyä 29 vuotta yhtyeen perustamisen jälkeen vuonna 2011!

Nyt on kasassa toinen levy, jonka kappaleista osa on restauroitu ikivanhoista demonauhoista ja osa on täysin uutta materiaalia. Uudesta materiaalista vastaa suurelta osin mahtavia metallilevyjä tuottanut Hellin kitaran varressa heiluva Andy Sneap. Lauluosuudet tuhkasta nousseessa Hellissä hoitaa alkuperäisen kitaristin veli, teatterilavoilla kannuksia kerännyt David Bower. Maanisen uhmakas laulutyyli on jossain King Diamondin ja alkuperäisen Metal Church -laulaja David Waynen välimaastossa.

"Monenmoista introa, välisoittoa
ja pahaenteisiä kuulokuvia."

Kappaleet ovat kauttaaltaan groovaavia perusheavyn perusteoksia. Tiukka soitto ja modernisoidut soundit tuovat jännää kontrastia 1980-luvun mieleen tuovaan kappalemateriaaliin. Se ehkä onkin yhtyeen salaisuus. Nämä miehet ovat nälkäisiä ja näyttämisenhalua on vielä säkkikaupalla, toisin kuin tunnetuimmilla aikalaisbändeillä, jotka ovat yli 30 vuotta levyjä ja maailmankiertueita tahkonneet. Saxon, Iron Maiden ja Def Leppard.

Jo debyyttilevyllä oli paljon monenlaisia kuunnelmallisia elementtejä, samoin tältä levyltä löytyy monenmoista introa, välisoittoa ja pahaenteisiä kuulokuvia. Vaikka monissa kappaleissa on arvattava kulku, niin silti suuta vetää hymyyn. Esimerkiksi The Age of Nefarious ja End ov Days ovat loistavia. Jänniä etnisiä sävyjä sisälleen kätkevä A Vespertine Legacy menee myös luihin ja ytimiin. Joissakin biiseissä vastaan tulee lievää Accept-henkeä, mutta eipä ihme, sillä kitaristi Sneap on tuottanut Acceptin kehuja saaneet viimeisimmät paluulevyt.

"Länsimaisen ja jumalaa pelkäävän
ihmisen mielestä pahinta pahaa
on raamatullinen paha."

Lordin euroviisuvoiton myötä Suomessa velloi hetken aikaa todella raisuksi äitynyt väittely siitä, edustiko naamaribändi peräti itse paholaista. Kutsuin silloin Mikkeliin koolle pienen paneelin, jossa koetimme asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Yksi koolle kutsutuista oli kuopiolainen pappi Kari Kuula, joka on tunnettu poikkeuksellisen suorapuheisista ja väkevistä helvettiä ja paholaista käsittelevistä kirjoistaan. Toimin hänen helvettiä käsittelevässä kirjassaan metallimusiikin asiantuntijana ja asiatietojen tarkistajana.

Keskustelimme useaan otteeseen raskaan rockin tematiikasta, ja tulimme siihen tulokseen, että länsimaisen ja jumalaa pelkäävän ihmisen mielestä pahinta pahaa on raamatullinen paha. Siksi ilmestyskirja petoineen ja ”kuuskuuskutosineen” on niin suosittu aihe yhteiskunnallista tyrmistystä ja shokeeraavuutta hakevassa heavy rockissa. Samaan iänikuiseen symboliikkaan nojaa visuaalisessa ilmeessään myös Hell. Ehkä liikaakin, sillä käärme, pirun atrain logossa (luen aina bändin nimen muodossa ”HELLE”), 666, pentagrammit, ristit, piru sarvineen jne. on nähty tuhansien heavylevyjen kannessa. Omaperäisyyspisteitä yhtye saa siitä, että äijät ovat ihan ”helvetin” rumia.

hwww.hell-metal-band.com/index.php?article_id=22

Tarjoan kahvit, elleivät kundien lavatouhut herätä mitään fiiliksiä!

Teksti: 
Tagit: