Levyarvostelu – Haydn – Sinfoniat nro 31, 70 ja 101. Skotlantilainen kamariorkesteri, Robin Ticciati. Linn SACD

Lisää tätä Haydn-herkkua, ja vähän äkkiä!

Joseph Haydn oli viihdyttävien yllätysten mestari, aina jekku mielessä. Hänen yli sadasta sinfoniastaan saa kuullakseen lähinnä vain kahtakymmentä viimeistä. Yllätykset eivät niihin lopu.

Suurin ihme on, kuinka yksinkertaisista aineksista Haydn sommittelee musiikkia, joka osaa olla sekä suoraviivaista että yllätyksellistä: pikku mutkia, vajaita fraaseja, odottamattomia taukoja, hupaisaa jankkausta. Harvemmin soitetuista sinfonioista löytyy vaikka mitä. Sinfonia nro 31, lisänimeltään Torvisignaali tai Postitorvi, alkaa neljällä raikuvalla käyrätorvella. 1700-luvun jälkipuoliskolla ne olivat ns. luonnontorvia. Venttiilikoneisto keksittiin vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Luonnontorvella pystyy soittamaan vain rajatun valikoiman melodiasäveliä, joita voi korottaa tai laskea puolisävelaskelen verran tukkimalla kämmenellä kaikusuppiloa. Sellaisten nuottien sävy muuttuu tukahtuneeksi ja etäiseksi.

Robin Ticciatin johtama Skotlantilainen kamariorkesteri käyttää Haydnissa luonnontorvia sekä luonnontrumpetteja. Torvisignaali-sinfonian alussa torvet päästelevät estottoman römeästi muun orkesterin melkein hukuttaen, pitäähän posteljoonin merkinannon kuulua kauas. Sitten käyrätorvet asettuvat ruotuun sovittaen voimansa yhteissoiton vaatimuksiin, kunnes lopussa tulee taas töräyttelyn vuoro.

Hyvissäkin monikanavatallenteissa satapäisen orkesterin äänitykseen käytetään yllättävän paljon mikrofoneja, jopa kymmeniä, ei kuitenkaan surround-efektin vuoksi, vaan antamaan tilanteen mukaan yksittäisille soittimille tai soitinryhmille optimaalisesti läsnäoloa kokonaiskuvassa. Tarkasti kuunnellessa silloin voi havaita, että vaikka dynamiikka ja hahmotuksen irtonaisuus ovat kunnossa, eri soitinryhmät tuntuvat sijaitsevan yhtä etäällä, huonoimmillaan jopa nurinkurisessa syvyysporrastuksessa. Esimerkiksi puupuhaltimet työntyvät eteen, vaikka ilmaa muutoin olisikin niiden ympärillä.

"Levyn akustinen perspektiivi ja
soittimien luonteva rinnakkaiselo
ovat omaa luokkaansa."

On paljon erinomaisia monikanavalevyjä, joiden pakoton avaruus ja dynaaminen painokkuus hykerryttävät. Tämän levyn akustinen perspektiivi ja soittimien luonteva rinnakkaiselo ovat kuitenkin omaa luokkaansa. Toki neljänkymmenen soittajan Haydn-orkesterissa kilpailevia sointimassoja on vähemmän, mutta se ei vähennä nautintoa, jonka äänityksen korvia hivelevä realismi saa aikaan.

Sen panee heti merkille, kun Torvisignaali-sinfonian alkutöräysten jälkeen soolohuilu livertää nousevat asteikkonsa ujosti ja silti täydellisen läsnäolevasti. Ensi osa on aikamoista viiletystä, mutta muutoin sinfonia koostuu paljolti verkkaisista, veikeästi keinahtelevista muunnelmista, joissa soolosoittimet pääsevät esiintymään. Käyrätorvien osuuksista voi bongata muutaman tukesävelen, ja jopa kontrabasso saa soolon.

Sinfonia nro 70 on vauhdikkaita nyrjähdyksiä täynnä. Hidas osa muuntelee jännittävästi surumielistä melodiaa. Finaalissa Haydn leikkii yhden sävelen tikityskuviolla ja tuulispäänä pyyhältävällä fuugalla. Tutumpiin Lontoon-sinfonioihin kuuluva sinfonia nro 101 on saanut lisänimen Kello hitaan osan raksuttavien puupuhaltimien vuoksi. Päätösosassa kuullaan yksi Haydnin nokkeluuksista, kun liike-energiaa uhkuva fuuga sipsuttaa pitkät matkat sukkasillaan.

Poikkeuksellisen hieno äänitys menisi harakoille, elleivät esitykset tempaisisi kerta kaikkiaan mukaansa. Herää suuri nälkä: äkkiä lisää niitä harvinaisempia sinfonioita, ja nimenomaan Ticciatin johtamien skotlantilaisten soittamina!

Skotlantilainen kamariorkesteri, luonnontorvi toisena vasemmalta.

Teksti: 
Tagit: