Levyarvostelu – Copland – Symphonies Vol. 2. BBC:n filharmonikot, John Wilson. Chandos SACD

Realismin tuolla puolen

Pitäisikö uskoa korviaan? Ei ole pakko. Mutta tuskin on haitaksi fiilistellä elämää suuremmalla äänityksellä, joka antaa epärealistisen kuvan todellisista konserttiolosuhteista.

Heti ensimmäiseksi on pakko kehua John Wilsonin ja BBC:n filharmonikoiden Aaron Coplandin orkesteriteosten uusimman julkaisun ultraerottelevaa monikanavaääntä. Itse musiikki tarjoaa demonstraatiolle parhaan mahdollisen äänimateriaalin.

Otetaan vaikkapa sinfonian nro 1 scherzo-osa: kahden lyhyen sävelen rytmipalikka sinkoilee nytkytellen soitinryhmien välillä ja paisuu mahtavaksi koko orkesterin paukkeeksi. Vuoroiskulla soittavat vasket ja lyömäsoittimet erottuvat epätavallisen selvästi, mutta kokonaissointi on silti vakaa ja yhtenäinen lokeroitumatta luonnottomasti. Elävässä elämässä vastaava meteli sulautuisi enemmän yhteen saliheijastusten risteillessä ympäriinsä.

"Voimaa ja briljanssia
on yllin kyllin ja
dynaamisen asteikon
toisessa päässä
henkäyksenomaista
pehmeyttä."

Surround-ääni toimii hämmästyttävän selkeästi monilla tasoilla. Voimaa ja briljanssia on yllin kyllin ja dynaamisen asteikon toisessa päässä henkäyksenomaista pehmeyttä. Taustalla kulkevat rytmiset jipot, korkeimpien ja möreimpien äänien yhdistelmät sekä jousien vikkelät hypyt erottuvat hiljaisinakin vaivattomasti.

BBC:n filharmonikot toimii Manchesterissa. Muutama vuosi sitten valmistui eri alojen toimintoja yhdistävä rakennuskompleksi MediaCityUK, jonka studioon orkesteriäänityksiä on siirretty Bridgewater Hall -konserttitalosta. Juuri studiomaisuus saattaa olla syynä erityislaatuiseen erottelevuuteen ja voimalliseen yksityiskohtaisuuteen, mutta monelle studioäänitykselle ominainen kuivuus ja sulkeutuneisuus eivät levyä vaivaa.

Kapellimestari John Wilson on toimen mies. Hän pani pystyyn jo 16-vuotiaana ensimmäisen sinfoniaorkesterinsa. Nykyinen oma soittajisto on John Wilson Orchestra, jonka ydinohjelmistoa ovat Hollywood- ja Broadway-sävelmät. BBC:n filharmonikot hän saa soittamaan erittäin täsmällisesti ja lennokkaasti.

Aaron Copland sai säveltäjänkoulutusta 1920-luvun Euroopan modernistisissa piireissä. Hänen musiikissaan elävät rinnan populistinen, reipashenkinen amerikkalaisuus ja radikaalimpi purevuus. Oppilasorkesterille sävelletty An Outdoor Ouverture on "amerikkalaista musiikkia amerikkalaiselle nuorisolle". Dance Symphony on puolestaan koostettu Dracula-aiheisen Grohg-baletin musiikista, jossa Copland käytti kauhuelementtejä tekosyynä riitasointisille efekteille.


John Wilson

Statements koostuu kuudesta osasta, joilla on mielenkiintoiset otsikot, esimerkiksi Militantti, Dogmaattinen ja Subjektiivinen. Hyvällä mielikuvituksella musiikki todellakin kuulostaa otsikon mukaiselta. Jos Coplandia on uskominen, Jingo (Kansalliskiihkoilija) on junttimainen toikkaroija. Copland vääntää nostalgisen 1920-luvun hittimelodian The Sidewalks of New York vinksahtaneeksi ja remuavaksi rallatteluksi.

Levyn teokset ovat enimmäkseen radikaalimpaa tuotantoa, mutta modernistiset piirteet eivät koskaan ota ylivaltaa. Copland huolehtii aina selkeydestä, avoimuudesta ja iskevyydestä. Loistelias orkesterinkäyttö tarjoilee korville herkun toisensa jälkeen.

Teksti: 
Tagit: