Levyarvostelu – CMX- Alkuteos – Ratas Music – Sony Music

CMX on vieläkin CMX

CMX julkaisi kuudennentoista albuminsa nimellä Alkuteos. Siinä missä edellinen albumi Mesmeria edusti yhtyeen tuotannon rockimpaa ja helpommin lähestyttävää laitaa, Alkuteos on palauttaa proge-vaihteen silmään ja lisää kattaukseen reilulla kämmenellä koskettimia ja syntetisaattoreita. Uudistuminen on outo sana käytettäväksi yhtyeestä, joka on koko uransa risteillyt tyylilajien seassa juuri sen mukaan, mitä milloinkin todeksi saatettu albumi on kertonut vaativansa. Alkuteoskin kuulostaa - jälleen kerran - CMX:ltä.

En uskalla arvailla, mikä yhtyeen mieltä on painanut Alkuteosta tehdessä. Edellinen albumi Mesmeria (2015) otettiin erinomaisesti vastaan ja nimenomaan muutamasta aiemmasta albumista selkeästi lämpimämpää ja lähestyttävämpää albumia kehuivat muutkin kuin vain minä. Minulle jäi se käsitys, että albumi oli kriitikkojen, samoin kuin yleisön, keskuudessa suositumpi kuin muutama aiempi julkaisu. Suoremmin rokkaava tuotanto kertosäkeineen tuntui kelpaavan kaikille – ilman, että yhtyeen tarvitsi tinkiä siitä, mitä se haluaa tehdä. CMX ei tee musiikkia radiokanavien ohjelmapäälliköille eikä meitä fanejakaan usein päästetä helpolla. Tosin nykyaikana levyjä ei juurikaan myydä, vaikka ne miten erinomaisia olisivatkin. Suosio mitataan striimauspalveluissa.

En tiedä, kävikö Yrjänän kipparoiman yhtyeen mielessäkään tehdä jatkoa Mesmerialle. Epäilen. Pahitenkaan CMX:ää inhoava ei voi väittää, että yhtye olisi koskaan tehnyt samaa levyä kahdesti. Tuskin tekeekään. Ainakin jatko-osa Talvikuninkaalle (2007) jää kuulemma haaveeksi. Silti Alkuteos astuu edeltäjästään yllättävän kauas. Syntetisaattorit, koskettimet ja efektit ottavat yllättävän paljon tilaa Alkuteoksella. Toisaalta AW Yrjänän kynä tekstittäjänä ei ole tippaakaan tylsynyt, olen alati vakuuttuneempi Olli-Matti Wahlströmin työskentelystä rummuissa ja kitaristipari Janne Halmkrona - Timo Rasio ovat jälleen luotettavia kuin kallio, mutteivät todellakaan tylsiä. Alkuteos on jälleen kerran erinomainen levy.


CMX bändi
Tervetuloa labyrinttiin

Julkaispäivän jälkeinen lauantai ja olen yksin kotonani. Alkuteokselta ennakkoon julkaistu single Puolikas hyvää jätti useammallakin kuuntelulla hämmentyneen olon. Mikä lupaa hyvää. Albumilla se on kolmantena, avausraita kellottaa lähemmäs kahdeksan minuuttia ja puolet kappaleista ylittää kuuden minuutin pituuden. Ei mitään asiaa radiosoittoon, siis. Pikaisella laskutoimituksella saan albumin kahdeksan kappaleen yhteiskestoksi neljäkymmentäviisi minuuttia. Lupaavaa. Alkuteoksen vinyyliversio lautaselle, valaistus pienemmälle ja volume asentoon ”riittävästi”.

Levyn päättävän Alkemistin vaietessa matto on vedetty altani. Huomaan sentään nousta nostamaan äänivarren ylös. Vaikka albumilla on mittaa vähemmän kuin teknologia sallii, sisältöä on senkin edestä. Musiikkia ei arvoteta minuuteissa. Jos haluat päästä helpolla, kuuntele jotain muuta. Pudotan albumin CD-version levykelkkaan ja aloitan digiversion kanssa alusta.

Elementa (latinaa, ”Alkeet” - mikä auttaa kappaleen tekstin kanssa) avaa albumin elektronisella matolla ja koskettimilla, kunnes kitara jyrähtää ja rokki vyöryy päälle. Kahdeksanminuuttinen koukeroinen järkäle polveilee maisemasta toiseen. Tekstiin kannattaa palata useammankin kerran muiden kappaleiden jälkeen. Luulot pois heti avauksessa. Alkuteos päättyy Alkemistiin, jonka alussa Yrjänä lausuu latinaa. Kuten avausraita, myös Alkemisti polveilee paikasta toiseen ja viittaa genrerajoille kintaalla. Rushin Clockwork Angels tulee mieleen. Tuo on kohteliaisuus mitä suurimmassa määrin. Teksti on CMX-mittapuulla yllättävän suoraviivainen tekemättä kappaleesta yhtään vähemmän haastavaa kuultavaa. Väliin on mahtunut paljon. Yrjänä on sanonut yhtyeen haluavan musiikillaan haastaa kuulijansa ja Alkuteos tekee sen.

Albumin sisäisessä toisessa ääripäässä Paratiisin Eeva on näennäisen helppo pop-kappale. Teksti kuitenkin pohtii nimihenkilönsä myyttiä toisesta näkökulmasta, kuin mitä rippikouluraamatusta muistan samalla tavalla kuin Marian ilmestys Auringolla (1992). Verenpuna on sen kanssa samaa juurta. Otsikko ei ole samaa paria sävelen kanssa ja jälleen kerran teksti vaatii huomiota. Toisessa päässä sitten Konx om pax ja Neljäkymmentä päivää ovat CMX:n näkemystä progerockista parhaimmillaan ajaessaan kuulijan pitkin tunteiden vuoristorataa pimeässä. Jos CMX on mielestäsi sietämätöntä taiderokkia, niin jälkimmäisen kuuntelu saattaa poksauttaa sinulta muutamankin verisuonen. Singlenä julkaistu Puolikas hyvää toimii taas kerran huomattavasti paremmin omalla paikallaan albumilla, kuin yksin. Sulaneet muovisotilaat on liian kummallinen mahtuakseen ääripäiden väliin. Minulle kohtuuttoman rakas kappale vain muutaman kuuntelun jälkeen.

Videota ei suositella tosikoille.

Naurattaa ajatella, millaisen tehtävän edessä CMX on ollut valitessaan singleä. Repiä palasta irti kudoksesta ja vielä tyrkyttää sitä radioon. Kaikki albumin kappaleet kuuluvat tiukasti omalle paikalleen albumilla. Irrottaminen on väärin molempia kohtaan. Kenties Paratiisin Eeva pääsee vahingossa soittoon jossain. Tosin jos joku aamukahviaan hörppivä aamushown kuluttaja sattuu todella kuuntelemaan kappaleen, niin saattaa olla laillinen piriste henkitorvessa hyvinkin nopeasti. No, pääsihän se Linnunratakin (Iäti 2010) radiosoittoon. Ehkä ohjelmapäällikkö ei kuunnellut viimeistä säkeistöä.

Studio on laboratorio

Alkuteoksen on tuottanut Erno Laitinen, pitkän linjan tuottaja, joka on muun muassa Haloo Helsinki! -yhtyeen takana. Mies on yhtyeelle entuudestaan tuttu tekijä äänittäjänä, mutta tuottajan paikalla uusi. Ilmeisesti CMX:n levyistä erittäin suuren osan - seitsemän levyä vuodesta 2000 vuoteen 2013 - tuottanut yhtyeen viidenneksi jäseneksi tuolloin kutsuttu Rake Eskolin ei ilmeisesti hommaan enää suostu. Sessiot ovat kuulopuheiden mukaan olleet vähän raskaita.

"Niin, jotkut tekevät ja
harjoittelevat kappaleet
valmiiksi ennen studioon
menoa."

Niin, jotkut tekevät ja harjoittelevat kappaleet valmiiksi ennen studioon menoa. CMX:llä on ollut usein studioon mennessä tekstiaihioita ja demoja - aina ei niitäkään. Albumit on saatettu todellisuuteen studiossa. Tällä kertaa kappaleisiin otettiin erilainen lähestymistapa. Kappaleiden pohjat tehtiin pitkälti valmiiksi ennen kuin Yrjänä alkoi kirjoittaa laulujen tekstejä. En osaa sanoa missä määrin tekotapa on vaikuttanut lopputulokseen, mutta mitä ilmeisimmin yhtye on nauttinut Alkuteoksen tekemisestä.

Tuotannollisesti levystä ei ole pahaa sanottavaa. Tuottaja Laitinen ei ole lähtenyt uudistamaan CMX:ää tarpeettomasti, mutta kyllä Alkuteoksella selkeä oma identiteetti yhtyeen tuotannossa on. Rokki soi elävästi silloin, kun soittimia ei ole efektoitu. Eivätkä ne efektit kuulosta temppuilulta vaan kuuluvat kappaleisiin ja tähän albumiin. Jopa ne paljon puhutut syntetisaattorit kuulostavat, no, orgaanisilta. Ei retrolta, kuten Dinosaurus Stereofonicus (2000) hetkittäin, mutteivät myös kolkon mekaanisilta, kuten Aion (2003). Kenties siksi, että käsittääkseni ne on soitettu levylle, eikä merkitty hiirellä paikalleen ääniraidalle. Olen aiemminkin kehunut Olli-Matti Wahlströmin rumputyöskentelyä ja pidän siitä joka albumilla enemmän. Sen, että Yrjänä nauttii bassonsoitosta Wahlströmin rumpuihin kuulee. Janne Halmkronan ja Timo Rasion soittoa voi edelleen vain ihailla. Ennen kaikkea kumpikin soittaa CMX:ää. Paremman ilmaisun puutteessa.

Kerroin kuunnelleeni sekä vinyyliversion että CD-version. Ainakin minulla Alkuteoksen vinyyli soi tuhdimmin ja kenties aavistuksen ilmavammin, kuin CD. Tietenkin ensin mainittu myös napsui ajoittain ja kappaleiden välissä kuuluu kohinaa. Syy voi olla tuotannollisten seikkojen lisäksi tai sijasta myös levysoittimessani; viritetty klassikko melkein neljänvuosikymmenen takaa on reilu tykittäjä eikä tarkka analyytikko. Toisaalta, mikään ei estä hankkimasta molempia versioita albumista, kuten minä tein, ja tutkimasta asiaa itse.


CMX bändi

Huhut kuolemastani ovat liioiteltuja

Tunnustan nyt, että olen pelännyt CMX:n olevan lopettamassa Mesmeriasta (2015) saakka. Jo tuolloin yhtye kommentoi, että levymyynnin realiteetit tekevät albumien julkaisemisesta hankalaa. Jos levymyynti ei kata studion kuluja - jotka CMX:llä työtavoista johtuen eivät ole vähäiset – niin miten löytää julkaisija. Keikkailukaan ei ole mikään pohjaton kaivo, josta ammentaa. Varsinkaan CMX:n kaltaiselle yhtyeelle. Viimeisin julkaisu oli kokoelma. Liian monta merkkiä viittasi seuraavan uutisen kenties kertovan yhtyeen lopettavan.

Tuoreessa Soundissa (1/2018) Janne Halmkrona sanoo suoraan, että ”orkesteri ei varmastikaan lopeta”, vaikka sopimus onkin katkolla ja seuraavan levyn julkaisu on täysin auki. Olen huojentunut, sillä Alkuteoksella soittava yhtye on täydessä vedossa. Väsymisestä tai edes seestymisestä ei ole tietoakaan. Päinvastoin, Seitsentahokkaasta (2013) alkaen CMX on kuulostanut levyllä ja vaikuttanut lavalla vasta vauhtiin päässeeltä uudelta tekijältä eikä yli kolmekymmentä vuotta toimineelta konkarilta. Aiemmin raportoimani Kuljettuja Teitä, Harvoin Kuultuja Lauluja -kiertueet ovat olleet silkkaa timanttia. Alkuteos on jälleen merkkipaalu yhtyeen historiassa ja osoittaa, että CMX:n luomisvimma ei osoita ehtymisen merkkejä. Hyvä niin.

Keväällä CMX kiertää Suomea otsikolla Kolmen vuosikymmenen lauluja. Muutamalla keikalla esiintyy myös Talvikuninkaan juhlakeikalla esitelty ElektroCMX, joka on ehdottoman kuulemisen arvoinen. Nähdään Kulttuuritalolla.

Kotisivu, kiertueaikataulu ja liput: cmx.fi

Alkuteos vielä elossa olevissa levykaupoissa ja Spotifyssa: open.spotify.com/album/6bzzyIiMm0kCOxEcBD0J7w


CMX bändi

Tagit: