Levyarvostelu – Blackmore`s Night – Dancer and the Moon – Frontiers Records

Uutta ja eritoten vanhaa kuuta

”Samanlaista paskaa sieltä tuntuu tulevan, kuin ennenkin”. Näin kauniisti muotoili Ritchie Blackmore, kun häneltä tiedusteltiin, minkälaisia kappaleita uudelle Blackmore`s Night -levylle on tulossa. Paskasta en tiedä, mutta hyvin pitkälti samoilla linnanpihoilla karkeloidaan taas kerran.

Uusi levy on soundeiltaan ja äänimaailmaltaan toisintoa aiemmista levyistä. Cover-versioita ja eri maiden vanhojen kansanlaulujen pohjalta tehtyjä kipaleita on enemmän, kuin uusia omia sävellyksiä. Iloista renessanssi-piirileikkimusiikkia on viljelty edellisiä albumeja hillitymmin. Liekö pariskunnan into keskiaikatouhuun laantumassa, vai onko aikakauden melodia-arkut jo tyhjennetty.

Levy rakentuu selkeästi sinkkubiisi The Moon is Shining (Somewhere Over The Sea) ympärille, joka esitetään ensin ylipitkänä introntapaisena ja sitten varsinaisena kappaleena. Se rullaa kepeänä hard rockina ja on mielestäni yksi parhaimmista Blackmore`s Night -kappaleista. Harmi vaan, kun levyn muu materiaali ei samalle tasolle pääse. Esimerkiksi wanha Rainbow-klassikko Temple of the King on toki loistelias kappale Candice Nightinkin laulamana, mutta ei sekään uudelleen lämmittämällä Dion alun perin laulamaa versiota voita. Miten olisi arvoisa Ritchie Blackmore, jos kuitenkin vielä yhden Rainbow-levyn tekisit, ota vaikka Jorn Lande laulamaan.

Teksti: 
Tagit: