Levyarvostelu – Axel Rudi Pell – Game of Sins – SPV

Parasta ennen

Kitaristi Axel Rudi Pellillä on perusheavytaikinaansa vain yksi muotti. Mahtavaääninen laulaja, Rainbow-rumpali ja vahva riffittely takaavat tasaisen paistojäljen albumista toiseen.

Entinen Steeler-kitaristi on tehnyt levyjä omalla nimellään jo kohta 30 vuotta. Itse myöhäisheräsin vasta edellisen, In to the Storm -albumin myötä. Sille Pell oli onnistunut leipomaan hienon kavalkadin ajatonta 1980-lukulaista heavyä. Musiikillisten kanssaveljien -Black Sabbath, Whitesnake, Rainbow Quiet Riot - vanavedessä ei mene hommat pieleen nytkään, mutta edellisen levyn kaltaiseen lentoon ei Game of Sins lähde.

Levy jatkaa tismalleen siitä, mihin edellinen albumi jäi. Pellin kitarointi on edelleen vakuuttavaa ja Rainbowssa ja Black Sabbathissakin aikanaan jytistellyt Bobby Rondinelli takoo uskottavasti, cozypowellmaisia komppejaan. Kerrassaan huikea laulaja Johnny Gioeli nostaa albumin (ja yhtyeen) reippaasti keskikastin yläpuolelle. Peruspilarit ovat jämptisti rivissä, mutta itse kappaleissa ei ole tarvittavaa ytyä. Useamman kuuntelukerran jälkeen tarttumapinnaksi jää muutama hyvällä poljennolla varustettu biisi ja pari onnistunutta kertosäettä. Koko levyn huippuhetken tarjoaa entisaikojen hard rock -eeppisyyttä hivotteleva nimikappale.

Axel Rudi Pell on kunnostautunut usealla albumillaan myös klassikkobiisien coveroinnissa. Nyt on vuorossa Jimi Hendrixin ja Bob Dylanin All Along the Watchtower. Huippubiisistä on saatu aikaiseksi perushyvä heavyversio. Kyseinen ilmiö tuntuu olevan koko levyn tarina; klassikot olivat parasta ennen, kisällit ovat ihan hyviä nyt.

PS. Hitto, se edellinen levy oli paljon parempi. Kuunnelkaapas vaikka Tower of Lies Youtuben kätköistä. Jopa on kuninkaita kumartamaton rymistely sekin.

Axel Rudi Pell

Teksti: 
Tagit: