Levyarvostelu – Anathema – Distant Satellites – Kscope

Miltä rakkaus kuulostaa?

Suurten tunteiden airueet ottavat uusimmalla albumillaan onnistuneesti etäisyyttä rock-musiikkiin.

Kuuluisa ajattelija George Sand sanaili näin kauniisti: "elämässä on vain yksi todellinen onni: rakastaa ja tulla rakastetuksi." Liekö italialaiset sukujuureni syypäitä siihen, että vuosien karttuessa olen alkanut ymmärtää tuota viisautta. Romantiikka ja rakkaus eri muodoissaan ovat tulleet tärkeiksi valonlähteiksi elämäni poluilla. Anatheman musiikki on yksi rakkauteni kohteista, enkä pysty kuuntelemaan sitä liikuttumatta. Kuuntelusessiot ovat kokonaisvaltaisia, kehoa ja mieltä helliviä matkoja tunteiden alkumerelle.

Työssäni fysioterapeuttina käytän rentoutustarkoituksiin paljon kaikenlaista musiikkia. Anathemassa on samoja universaaleja, tunteisiin vaikuttavia elementtejä kuin monissa varta vasten rentoutumiseen sävelletyissä teoksissa. Yhtye tietää mitä tekee; kauniit laulumelodiat, sointukuviot ja kaikkivoipa harmonia ovat vastustamaton yhdistelmä.

"Ripaus gootti-henkeä, proge-rockia
ja jopa ehtaa brittipoppia."

Anatheman musiikkia on vaikea laittaa tiettyyn muottiin. Siinä on nykymuodossaan ripaus gootti-henkeä, proge-rockia ja jopa ehtaa brittipoppia. Uutta ovat rohkeat kokeilut elektropopin alueella. Säksättävät rytmit sointuvat saumattomasti tuttuun eteeriseen maalailuun. Yhtye kuulostaa hempeimmillään Simon & Garfunkelilta, hetkittäin jopa Pet Shop Boysilta ja välillä progevivahteet heittävät Porcupine Treen suuntaan. Distant Satellites -levyn kappaleet eivät ole hittejä, eikä suurin osa niistä jää yksittäisinä mestariteoksina mieleen useammankaan kerran jälkeen, mutta tunnelmien luonnissa Anathema on ylivoimainen.

Suomalainen henkinen ympäristö ei tunnetusti ole rakkauden ja romantiikan juhlaa. Historiamme on täynnä selviytymistä ja henkiinjäämiskamppailua, mutta onneksi viime aikoina myös tunteille ja tunteikkuudelle on annettu mahdollisuus. Esimerkiksi Vain elämää-ohjelman itkua vääntävät artistit ovat vituttaneet monia katsojia, mutta itse kuulun siihen ryhmään, joka uskoo, että artistien on toimittava esimarssijoina tässäkin asiassa. Jos liikuttuu ja itkettää, niin se pitää uskaltaa näyttää. Heikkoudeksi miellettyjen tunteiden vapauttaminen on loppujen lopuksi voimaa ja kertoo kasvusta.

Tuskin maltan odottaa kyynelkanavieni aukeamista marraskuussa, Anatheman Suomen keikalla, toivottavasti rakkaassa seurassa.

Teksti: 
Tagit: