Levyarvostelu Also Eden – Think Of The Children! - Festival Music - 2011

Pelastakaa edes lapset!

Minulle suositeltiin tätä levyä ja yhtyettä sanomalla että se on ajatuksia herättävää laadukasta modernia brittiprogea, joka kunnioittaa genren perinteitä mutta ei kuitenkaan kuullosta liikaa esikuviltaan. Takerruin oitis tuohon ”ajatuksia herättävään”, mikä oli virhe. Tavallaan siitä tuli kynnys musiikkiin ryhtymiseen. Nyt haluan jakaa tämän virheen kanssanne.

Levyn nimi on ”Ajatelkaa lapsia” ja toki kahden lapsen isänä olen heitä kovastikin ajatellut mutta tämän teemalevyn teema ei avaudu puolihuolimattomasti kuunnellen. Osittain kyse on kielimuurista ja osittain siitä että en oikein saa langan päästä kiinni. Se taas saattaa johtua siitä että tämä ei olekaan varsinaisesti teemalevy vaan levy, jossa on joukko temaattisesti yhteenkuuluvia kappaleita. Niitä yhdistää huoli yhteiskunnan asteittaisesta ajautumisesta kohti synkkää ja tukahduttavaa harvojen kontrolloimaa tulevaisuutta. Manipuloitu media ja kasvottomasti hallittu teknologia ja sen hiljainen hyväksyntä ajavat lapsemme pienestä pitäen vääjäämättömän kehityksen uhreiksi.

Mutta olkoon teemat ja auetkoon ne aikanaan. Musiikkihan tässä on pääasia ja se on mainiota. Yhtye on tuottanut aiemmin kaksi omakustannetta ja yhden ep:n. Nyt se on päässyt Festival Musicin tallibändiksi. Tallikavereina on mm. Pendragon, Porcupine Tree, Beardfish, IQ, Magenta, Transatlantic ja monta muuta suurta nimeä. Seura siis ainakin on hyvää.

Olen aiemmin kuullut välähdyksiä yhtyeen musiikista, mutten ole ainuttakaan albumia keskittyneesti kuunnellut. Vaikea siis sanoa kuinka seura on vaikuttanut mutta nyt kun kuuntelen jo ties kuinka monetta kertaa tätä lapsi albumia voin todeta että ei vaikutus ainakaan huonoa ole ollut. Tämä on lapsellisen hyvää vakavaa musiikkia eli tyylikästä ”neoprogea”.

Also Eden alkoi vuonna 2005 laulaja Huw Lloyd-Jones'in ja kiipparisti Ian Hodson'in studioproggiksena. Miehistö on vaihtunut alkuajoista perusteellisesti ja mukana on nyt Hodsonin lisäksi vain maukkaasti soittava kitaristi Simon Rogers.

Kosketinsoittimet ovat odotetusti melko merkittävässä osassa musiikin kudoksen kehittelyssä ja myös sooloja on liki joka kappaleella. Laulusta ja lyriikoista huolehtii vahvasti Marillionin Fish’iltä kuulostava Rich Harding. Rytmiryhmänä musiikkia näennäisen ilmeettömästi ojennuksessa pitävät basisti Steve Dunn ja rumpali Lee Nicholas.

Musiikki on ensi kuulemalta varsin yllätyksetöntä nykyprogea, vaikka levy alkaakin jännittävällä kummitusmaisella introlla. Musiikista ja sen rakenteista tai melodioista on vaikea löytää mitään virheitä. Kaikki on tehty hienosti ja ammattitaidolla. Ottaa kuitenkin usean kuuntelun ennen kuin musiikki alkaa puhutella. Tai ainakin minulla näin kävi. Osin tuon teemaan takertumisen johdosta, mutta osin siksi, että vaikka taustalla kuuluu useita esikuvia, ovat pojat onnistuneet tekemään musiikkia, joka rakentuu omien vahvuuksien varaan.

Also Edenin musiikin hienoudet ovat hyvin pienissä ja nopeasti kuunnellen jopa huomaamattomissa detaljeissa ja nyansseissa ja toisaalta kokonaisuuden rakenteellisessa hallinnassa. Molemmat seikkoja, jotka vaativat keskittynyttä kuuntelua useampia kertoja.

Tässä juuri onkin se progen viehätys - tai iljetys - kuulijasta riippuen. Ensi kuuntelulla kuulet kukaties laulun ja keskeiset sovitukset sitä tukemassa. Seuraavalla kerralla kitara ja koskettimet saavat lisää ilmettä ja kun kuuntelet lisää myös rytmiryhmän musisointi alkaa säväyttää. Lopulta kokonaisuus hahmottuu ja sen palaset saavat merkityksensä.

Tagit: