Levyarvostelu – AC/DC – Rock or Bust – Albert/Columbia

Kiveen hakatut muistot

Onpa mukavaa, että AC/DC on vielä tuottamassa elämyksiä meille rock & roll-nälkäisille. Malcolm Youngin pakollinen eläköityminen ja rumpali Phil Ruddin hömppäilyt eivät elävää legendaa kaada.

Rock or Bust -levyllä AC/DC on luonut nahkansa ja maalailee ihanan harmonisia kosketinsoitinkuvioita. Myös pintaan miksatun lapsikuoron eteerisyys on hauraan kaunista kuultavaa. Country-musiikin verkkainen keinuttelu on taas muodissa ja AC/DC seilaa trendikkäästi aallon harjalla. Levyn useat akustiset balladit saavat sinut kuivaamaan kyyneleitä...

….niinpä.

AC/DC:n kanssa olen samassa tilanteessa, kuin aiemmassa Motörhead-arvostelussa, eli asian voisi kertoa yhdellä lauseella: ”yhtye X on tehnyt uuden levyn ja yhtye X kuulostaa siltä, miltä sen pitääkin kuulostaa, eli yhtye X:ltä.”

Malcolm Young, We salute You

Levy tärähtää tiukasti käyntiin perustanakalla nimikappaleella. Komppi ei taida muuttua kertaakaan, kuten ei tee koko levyn aikana kovinkaan montaa kertaa. Huomio kiinnittyy myös aiempia levyjä rouheampaan soundimaailmaan. Savuavaan putkeen isketään seuraava tykinkuula, kun Play Ball ammutaan konstailemattona kuulijan aivoihin. Seuraavaksi yhtye kurvailee aurinkoisen kepeisiin tunnelmiin. Rock The Blues Away rokkaa autenttisella aussie-fiiliksellä, Rose Tattoon mieleen tuoden.

Miss Adventure hyökkää periaatteessa ihan jämäkästi, mutta se kuulostaa pikkuisen väkisin väännetyltä. Pahaenteisesti starttaavaa, tarttuvalla kertosäkeellä vahvistettua Dogs of War -kappaletta olisi voinut ”kasvatella” pidempäänkin. Got Some Rock & Roll Thunder laittaa jalan vispaamaan todella huolellisesti. Pieni hymynkare nousee suupieliin, kun fiilistelee miten rytmikkäillä taputuksilla varustettuna siitä tulee täydellinen stadionyleisön villitsijä. Hard Times jää hieman levyn parhaimmistosta, ollen vain ihan hyvä AC/DC-biisi. Sitä vastoin Baptism By Fire rokkaa ja rollaa kiitettävästi. Levyn kolme viimeistä kappaletta, Rock the House, Sweet Candy ja Emission Control eivät valitettavasti täyteen lentoon missään vaiheessa nouse.

Mielestäni Rock or Bust asettuu Brian Johnsonin aikaisista levyistä, parista keskinkertaisesta kappaleesta huolimatta korkealle, jopa heti kolmen ensimmäisen (Back in Black, For Those About to Rock (We Salute You, Flick of the Switch ) levyn jatkeeksi. AC/DC:ssä on vielä paljon virtaa jäljellä (sekä vaihto että tasa!).

AC/DC 2014

Teksti: 
Tagit: