Levyarvostelu – Accept - Blind Rage - Nuclear Blast Records

Rankasti hämärtynyt ajantaju

Tiikerin raidat ovat ja pysyvät, samoin Acceptin tyyli Gibson Flying V -kitaroineen ja riffeineen. Siinä missä yhtye parilla aiemmalla levyllä ujosteli ottaa entisaikojen vahvuuksiaan kierrätykseen, on niiden kimppuun isketty nyt anteeksipyytelemättä.

Mikäpä siinä on iskiessä, ovathan Acceptin 1980-luvun alkupuolen albumit genren ehdotonta kärkeä. Peruspoljento kaunistellaan komeilla melodioilla ja varmalla ammattitaidolla tehdyt kappaleet riittävät pitämään yhtyeen vieläkin, enenevissä määrin hiipuvan perinteisen heavyn aallonharjalla. Metal Heartin hengessä alkava Stampede kiskaisee homman vauhdikkaasti käyntiin. Ei mitään uutta, ei mitään erikoista, mutta kaikki perushyvän Accept-biisin ainekset siltäkin löytyvät. Samat sanat voi sanoa koko levystä.

Monien mielestä Udo oli Acceptin ainoa oikea ”laulaja”, mutta ei entinen TT Quick -solisti Mark Tornillo huonommaksi jää. Hauska huomata, että Blind Ragella mies kuulostaa entistä enemmän entiseltä virkaveljeltään. Koska Accept on muutenkin noussut uuteen viriiliin lentoon, voivat rasvanäppiset trollitkin jättää ”Ei Udoa, ei Acceptia” -kommentit laittamatta.

Accept käsittelee ajankohtaista aihetta, kun se kunnioittaa pikkuhiljaa manan maille vaipuvia alkuperäisiä raskaan rockin bändejä kappaleellaan Dying Breed. Useat klassikkobändit ja biisit on sanoituksiin saatu ympättyä. Eniten heavyhermoon osuvat tällä kertaa levyn vauhdikkaammat kipaleet, joista iskevimmin rynnivät Trail of Tears ja Final Journey. Jälkimmäisen soolo-osuudesta löytyy tuttuakin tutumpi klassisen musiikin ”riffi”.

Olin nuorna miesnä postilla töissä lajittelun puolella. Katsoin kateellisena pitkän linjan postilaisia, joiden käsistä kortit lähtivät katkeamattomana nauhana, eleettömästi oikeisiin hyllylokeroihin. Yhtään ylimääräistä liikettä ei missään työvaiheessa tehty. Acceptia kuunnellessa tulee samanlainen fiilis. Homma on timantin lailla hiottua ja kaikki ylimääräinen on matkan varrella karsiutunut. Vaikka Blind Rage on Tornillon laulamista kolmesta albumista ylivoimaisesti paras, niin muutama vaisumpi kappale, liika siloittelu ja steriiliys jäävät harmittamaan. Heavyssä voisi olla laajemmaltikin, alkuaikojen pelimannihenkeä ja kaaottisempaa touhuilua. Ankaruus, särö, räkä, kapina ja rouheampi soundi takaisin, kiitos.

PS. Acceptin Suomen keikat ovat tällä viikolla Seinäjoella, Torniossa, Tampereella ja Helsingissä: www.lippupalvelu.fi/artist/accept-lippuja/942748

Teksti: 
Tagit: