Levy- ja konserttiarvostelu - Manuel Dunkel: Discoveries - Eclipse Music cd - Hämeenlinnan Suisto-klubi

John Coltranen jalanjäljillä

Äitienpäivän aattona päätin pistäytyä kuuntelemaan Manuel Dunkelin kvartettia Hämeenlinnan Suisto-klubille. Elämys oli ikimuistoinen ja toi mieleeni John Coltranen 1960-luvun Kulttuuritalo-konsertit.

Suisto on pieni klubi, joka ei paljon poikkea vaikkapa New Yorkin vastaavista jazzpaikoista. Levynjulkistamisiltana tupa oli täynnä keski-ikäistä ja vanhempaa jazzin harrastajaa, ja tunnelma korkealla. Mikä parasta: äänentoisto oli kerrankin kohdallaan. Paljon parempaa en ole klubeilla kuullut.

Kvartetti lavalle, aplodit, ja soitto alkaa. Piano vasemmalla, Dunkel ja basisti keskellä, rumpali oikealla. Mikä meininki! Nyt ei kyseessä ole se tyypillinen pohjoinen, hidastempoinen nukuttava cool-jazz. Ihan kuin Coltranen kvartetti olisi herännyt nykyaikaan! Heti huomaa, että yhtyeen voimahahmo on rumpali Jaska Lukkarinen. Kun Coltranen rumpalin Elvin Jonesin mäiskintä perustui eteenpäin vievään rajuun voimaan, Lukkarinen soittaa patteriaan hienostuneesti dynamiikkaa vaihdellen ja muita kuunnellen. Sama pätee koko yhtyeeseen, jonka keskinäinen kommunikaatio lähentelee jo telepatiaa. Konsertti olikin viimeinen neljästä toukokuun levynjulkistamiskonsertista.

"Dunkel toi mieleen Coltranen,
yhtyeen suvereeni johtaminen
samaa tasoa."

Dunkel soittaa tenorisaksofonin lisäksi sopraanoa, mistä saimme pari näytettä. Alexi Tuomarila tykitti pianollaan soljuvaa diskanttipitoista iloittelua maailman huippujen tyyliin. Basisti Eero Seppä lienee ollut seppä jo syntyessään, sen verran varmasti sooloilu sujui. Manuel Dunkel toi mieleen Coltranen, tosin soittotyyli on erilainen, mutta yhtyeen suvereeni johtaminen samaa tasoa. Loistavaa sooloilua. Coltranen 1960-luvun kvartettiin verrattuna Dunkelin musiikki on monitasoisempaa, vaihtelevampaa ja hienosyisempää. Sanalla sanoen: korkeinta kansainvälistä tasoa.

Viime vuoden kesäkuussa äänitetty Discoveries-levy, jonka julkistamistilaisuus Suistolla siis oli, jää riehakkuudessa ja draivissa hiukan jälkeen live-esiintymisestä. Myöskään Jaska Lukkarisen rumpukomppi ei vielä levyn tekoaikana ollut saavuttanut nyt kuultua tasoa. Levyn melodiset kappaleet ovat maestron omaa käsialaa. Äänitys on nykytyylin mukaisesti stereokuvaltaan kaiutinkantaa kapeampi, mutta mukavan ilmava ja selkeä. Ei siis vanhanaikaista täyteen ahdettua vasen-oikea stereota.

Kuullun perusteella Manuel Dunkelin kvartetti yltää parhaimpaansa jazzia rakastavan yleisön ympäröimänä. Suistolta hyvä äänittäjä olisi saanut purkkiin todella vetävää tavaraa. Yhtyeen live-keikkoja kannattaakin kytätä!

Teksti: 
Tagit: