Elokuva-arvostelu – John Wick: Chapter 2 – Lionsgate

John, oletko alkanut taas töihin?

John Wickin tarina jatkuu luvulla kaksi. Ensimmäinen osa oli yksi tämän vuosituhannen parhaista toimintaelokuvista. Toinen osa jatkaa suoraan siitä, mihin ensimmäinen päättyi – niin tarinan, kuin toiminnankin suhteen.

Vuoden 2014 John Wick yllätti lähes kaikki. Äärettömän tyylitelty neo-noir -toimintaelokuva tykitti lippukassalla mitättömän budjettinsa yli nelinkertaisesti takaisin ja muistutti yleisöä kahdesta asiasta: ensinnäkin erinomaisia toimintaelokuvia tehdään jälleen, muutamien vuosien harhailun jälkeen. Toiseksi Keanu Reeves sopii edelleen toimintaleffan pääosaan kuin luoti silmien väliin.

Toimintaelokuvan tuho ja nousu

Toimintaelokuva oli edellisen vuosituhannen viimeiset vuosikymmenet ihan relevantti viihteen laji. Terminator 2 - Tuomiopäivä on edelleen mestariteos, johon ajan hammas ei pysty. Alkuperäinen Tappava ase oli suorastaan brutaali. Die Hard on edelleen paras jouluelokuva, mitä koskaan tullaan tekemään. John Woo rantautui Hong Kongista Hollywoodiin. Ensimmäinen The Matrix räjäytti pankin totaalisesti. Michael Mannin mestarillinen Heat-trilleri kulminoitui tulitaisteluun Los Angelesin kaduilla. Ja niin edelleen.

Sitten tapahtui jotain kummallista. Kaikki piti vesittää. Actionin piti olla hauskaa. Tappava Ase muuttui viimeistään kolmannessa osassaan komediasarjaksi. Bad Boys oli kelpo toimintaelokuva, mutta vähintään puolet pointista oli kahden moottoriturvan riffailu keskenään. The Matrixin jatko-osat olivat niin huonoja, että ne pilasivat sen ensimmäisen. Die Hardin John McClane tumppasi tupakkansa ja muuttui yli-ihmiseksi. Elokuvien takakansiin ilmestyi genremerkintä ”toimintakomedia”. John Woo ei koskaan ylittänyt Hong Kong -elokuviaan, vaikka Face/Off pääsikin lähelle. Sen jälkeisistä elokuvista on parempi vaieta. Kenties kuvaavinta oli, että kun Hot Shots 2 otti runkonsa Rambo III:sta, myöhemmät parodiat jättivät koko genren rauhaan. Niinpä, miten parodioida jotain, mistä on tullut oma irvikuvansa. Toimintaelokuva putosi b-sarjaan, jota tähdittivät entiset showpainijat.


John Wick 2

Tämän vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen lähestyessä loppuaan alkoi tapahtua. The Raid – Redemption potki perseelle kaikkea ja kaikkia. Törkeän aliarvostettu Dredd 3D oli komea, tinkimätön ja hauska täysin väärillä tavoilla. Liam Neeson todisti, että tarpeeksi nopealla leikkaamisella hänestäkin saada action-tähti ja Taken-sarjasta tuli käsite. The Edge Of Tomorrow (tai ”Live. Die. Repeat”, jos alkuperäinen nimi olisi kestänyt) todisti, että Tom Cruise pärjää edelleen myös toimintaelokuvan keulassa. Seuraavaksi herra aloitti Jack Reacher -sarjan - joka on muuten Mission Impossiblen lisäksi ainoa sarja, jossa Cruise on suostunut jatko-osaan. Mad Max: Fury Roadista en sano mitään, koska jos aloitan, kirjoitan siitä neljä sivua. Katsokaa itse, mahdollisimman isolta ruudulta. Kovia elokuvia täynnä kovaotteisia miehiä, jotka ampuvat ensin eivätkä kysele nimiä ennen kuin ammuttava loppuu kesken. Jos silloinkaan.

Näennäisesti osana massaa elokuvateattereihin ilmestyi John Wick (2014). Nimeä ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa myyväksi. Pääosassa Keanu Reeves, joka ei tuolloin mitenkään välittömästi assosioitunut toimintaelokuvaan. Budjetti mitättömät 20 miljoonaa. Elokuvalla oli kuitenkin taskussaan yksi timantinkova valttikortti: se oli yksi tämän vuosituhannen parhaista toimintaelokuvista. Kunhan joku olisi valmis katsomaan sen.

Ei ulospääsyä

Ensimmäisessä John Wickissä tapasimme Keanu Reevesin esittämän nimihenkilön eläkepäivillään. Eräät tekivät elämänsä pahimman virheen varastamalla John Wickin auton – ja tappamalla tämän koiran. Tietämättä, kenet suututtivat. Vastentahtoisesti John Wick palasi tekemään sitä, minkä hän osaa paremmin, kuin kukaan muu. Lopussa Wick oli jättänyt jälkeensä lähes yhdeksänkymmentä kuollutta. Ja se auto oli vielä hakematta takaisin. Elokuvan parhaita puolia oli – upean actionin lisäksi – se, miten se raotti verhoa johonkin toiseen maailmaan, mutta jätti sen selittelemättä. Tiedämme, että salamurhaajilla on oma palveluverkostonsa ja he kaikki kuuluvat johonkin kiltaan tai järjestöön. Keskuspaikkana toimii New Yorkin Continental-hotelli, jota pyörittää Ian Mcshanen (Deadwood, Lovejoy) Winston. Katsojalle ei kerrottu tästä varjojen maailmasta juuri mitään, ja hyvä niin. Usein asioiden selittäminen ei paranna mitään, päinvastoin.


John Wick 2

Toisen osan alaotsikko on Chapter 2 ja se jatkaa käytännössä suoraan siitä, mihin edellinen elokuva päättyi. John Wick hakee autoaan takaisin ja haluaisi palata eläkkeelle, tulla jätetyksi rauhaan. Hetken pelkään, että jatko-osa sortuu siihen tavalliseen, eli lisää sitä samaa. Peter Stormare esittää venäläistä mafiosoa lihasmuistista. Herra on vetänyt saman roolin kymmeniä kertoja. Huoleni on kuitenkin turha. Laasti John Wickin kodin kellarin lattian alle valetun aselaatikon päällä on tuskin kuivunut, kun ovikello soi. Wickillä on maksamaton velka, jota tullaan perimään. Wick kieltäytyy, vaikka se on pahinta mitä hän voi tehdä. Salamurhaajien kesken on vain muutama sääntö. Yksi niistä on, että velka on maksettava.

Muutama kranaatti keskelle taloa sekä neuvo ystävältä muuttaa John Wickin mielen. Niinpä hänen on lähdettävä Roomaan tappamaan yksi Neuvoston jäsenistä, kohteen veljen käskystä. Jos Wick ei tottele, hänet tapetaan, koska velkaa ei jätetä maksamatta. Jos hän tottelee ja onnistuu, hänen peräänsä tullaan lähettämään tappaja toisensa perään, kunnes Wick on kuollut. Tie vie Roomaan, jossa selviää, että salamurhaajilla on oma hotelli samoine sääntöineen myös siellä, edellisen osan New Yorkin Continentalin lisäksi. Palveluihin kuuluu aseita viininmaistelutermein tarjoava sommelier sekä turvasatama: hotellin tiloissa ei vuodateta verta. Valuuttana on täälläkin ensimmäisestä osasta tutut mystiset kultakolikot. Italialainen mittatilauspuku on italialainen mittatilauspuku, vaikka sen pyytäisi luodinkestävällä vuorauksella. Roomasta Wick palaa takaisin New Yorkiin. Elinajanodote ei ole kaksinen, mutta Wick ei pysähdy. ”Haluatko aloittaa sodan... Vai annatko minulle aseen?” Toisen osan body count nousee vähintään samoihin lukuihin kuin ensimmäinen, ja loppu jättää oven raolleen seuraavalle osalle.


John Wick 2

Salamurhaajien kilta

John Wickin juoni on suoraviivainen, mutta hyvä. Se ei sorru turhaan selittelyyn eikä omaan näppäryyteensä. Keanu Reeves ei ole vieläkään mikään suuri näyttelijä, mutta John Wickin roolin hän vetää kunnialla. Puhuminen näyttää vaikealta, kuin mies ei osaisi käyttää sanoja. Tämä ei ole huonoa näyttelemistä, vaan John Wickin olemus. Wick ei ole mies, joka olosuhteiden pakosta lähtee vielä kerran pistoolit kourassa sotaan jonkin jalomman puolesta, moraalisen oikeutuksen turvin. John Wick on mies, joka haluaisi tulla jätetyksi kokonaan rauhaan, unohdetuksi. Hän tietää, mitä tapahtuu, jos hän tarttuu aseeseen. Virtapiiri kytkeytyy, kone käynnistyy ja hyökyaalto vyöryy yli. Tappaminen on refleksi siinä missä hengittäminenkin. Eikä John Wick tarvitse jaloa tarkoitusperää oikeuttaakseen tekonsa. Wick on vaarallinen siksi, että hän on taipumaton, pysäyttämätön, määrätietietoinen. Antisankari tälle vuosituhannelle. Kyse ei ole siitä, ettei hänellä ole menetettävää. Kyse on siitä, että hän ei välitä. Kaikki millä hänelle on merkitystä, on jo kuollut ja sen kanssa hän on rauhansa tehnyt. Kenties häntä pelottaa eniten se, mitä häneltä kysytäänkin: onko John Wick enää mitään, jos hänellä ei ole kostettavaa?


John Wick 2

Erinomaiset näyttelijät – edellä mainittu Ian McShane, Ruby Rosen (Orange Is The New Black) mykkä tappaja, muusikkona paremmin tunnetun Commonin (Hell On Wheels) henkivartija/salamurhaaja Cassian, Lawrence Fishburnin (The Matrix) rikollispäällikkö Bowery King sekä Riccardo Scamarcion Santino D'Antonio – ovat kaikki erinomaisia ja antavat elokuvalle sielun. John Wickille jää muutakin tehtävää, kuin tappaa kaikki, jotka vastaan tulevat. Osan kanssa voi vaihtaa muutaman sanan. Tosin osa edellä mainituista on Wickin kannoilla – John Wick ja Cassian lupaavat toisilleen viskilasin äärellä, että yrittävät tappaa toisensa nopeasti. Ammatillisena kohteliaisuutena. Kohtaus on elokuvan käsitys huumorista. Voisin katsoa Ian McShanen Winstonia kokonaisen elokuvan mitalta. Ruby Rose on ihanan nyrjähtänyt.

And action!

Toimintaelokuva ei kuitenkaan ole mitään, jos se toiminta, action, ei toimi. Ja miten se John Wickissä toimiikin. Netissä pyörii yleinen vitsi Taken-sarjan kohtauksesta, jossa Liam Neeson (muistaako joku hänen hahmonsa nimeä? Niinpä) hyppää aidan yli. Kuusisekuntisen kohtauksen väitetään olevan koottu kymmenestä otosta. Ei muuten pidä paikkansa. Se on koottu viidestätoista otosta. John Wick on kuvaukseltaan ja leikkaukseltaan toista maata ja juuri se tekee siitä niin hyvän. Kamera kuvaa kaukaa ja leikkaus on nykytoimintaelokuvaksi rauhallista. Tämä on täydellinen vastakohta Paul Greengrassin (Bourne-sarjan hyvät osat) sinänsä mestarilliselle shaky-cam kuvaukselle ja hypernopealle leikkaukselle.

Kuvauksesta on kiittäminen ohjaaja Chad Stahelskin lisäksi pääosan esittävää Keanu Reevesiä. Hän on harjoitellut eri kamppailulajeja yli kaksi vuosikymmentä ja harjoitteli aseiden käsittelyä näitä elokuvia varten useamman vuoden ajan. Kaikesta näkee, että John Wickin liikkeet eivät ole opeteltua koreografiaa, vaan Reeves aidosti osaa sen, mitä esittää osaavansa. Toki kaikki on suunniteltua, mutta liikkeiden sulavuus ja ekonomia ovat kaikkea muuta, kuin ennakkoon suunniteltujen liikkeiden töksähtelyä. Lähitaistelu on upeaa Gun Fu:a. Roomaan sijoitettu iso kohtaus kaupungin alaisissa katakombeissa on upea, eikä kameralla ole kiire. Elokuvan keskiöön nouseva mittely isossa peilisalissa on hatunnosto Bruce Leen Enter The Dragonille ja silmiähivelevän kaunis.


John Wick 2

Vaikka elokuvan ääriväkivaltaa on kritisoitu, haluan huomauttaa, että vaikka John Wick on brutaali, se ei sorru mässäilyyn. En muista elokuvasta ainoatakaan hidastusta tai ylidramaattista lähikuvaa aivojen lentämisestä takaraivosta. Veri kyllä roiskuu - ja näyttäisi olevan ihan oikeaa tekoverta digitaalihötön sijaan. Expendablesin ja muiden ikärajatoiveen pakottama täysin veretön ammuskelu on lähinnä typerän näköistä. John Wick on toista maata.

Mitä jää, kun kostettavaa ei ole?

Tätä kirjoitettaessa IMDb listaa John Wick Chapter 3 olevan kehitteillä. Lisäksi huhuja tv-sarjasta, kenties sijoittuen ajalle ennen ensimmäistä elokuvaa, pyörii elokuvasivustoilla. En tiedä, miten näihin pitäisi suhtautua. Yhtäältä tähänastiset John Wick -elokuvat ovat olleet – muiden luettelemieni ohella - adrenaliini-isku apatian vaivaamalle genrelle. Vanhan koulukunnan toimintaa äärimmilleen viritettynä, nykyosaamisella, mutta perineiden velvoittamana. Chapter 2 on vähintään yhtä hyvä, kuin ensimmäinen osa. Se laajentaa ensimmäistä osaa orgaanisesti olematta sen enempää vanhan toistoa kuin muuttamatta sitä, mikä toimi. Uutuudenviehätys siitä kuitenkin puuttuu. On vaikea keksiä, mihin sarja voisi edetä - ja toisaalta kolmatta osaa ei enää voi tehdä tarjoamatta jotain aidosti uutta.

Muistetaan kuitenkin, että Keanu Reevesillä on tilillään sellaiset elokuvat, kuin Point Break, Speed ja The Matrix. Ja kaksi ensimmäistä John Wickiä ovat silkkaa timanttia. Toivottavasti John Wick ei saa vieläkään rauhaa.

Tagit: