Elokuva-arvio – Sademetsän tarina (Once Upon a Forest / Il etait une foret)

Sademetsässä suhisee

Mitä puut sanovat? Ja miten ne elävät? Sademetsän tarina tuo silmiemme esiin satojen vuosien pituisen tarinan ja palasen taikaa. Kaunis luontokuvaus, iloisesti mukaan sulautuvat animaatiot sekä väkevä musiikki kuljettavat kaiken ikäiset katsojat yhdessä hämmästelemään sademetsän elämää.

Jos viimeksi arvostelemani Walter Mittyn ihmeellinen elämä oli oodi ihmisyydelle, niin tammikuun alussa teattereihin saapunut Sademetsän tarina on rakkaudenosoitus luonnolle ja sademetsälle. Ohjaaja Luc Jacquet tuo esiin kasvikunnan edustajat hyvinkin tuntevina ja samaistuttavina elävinä olioina, näyttää sademetsän valtavan skaalan jättikokoisista lehvästöistä mikroskooppisiin tapahtumiin ja muistuttaa luonnonsuojelun tärkeydestä.

Puut syntyvät, sotivat, viettelevät, lisääntyvät ja kuolevat, antaen sitten tilaa seuraavien asukkien elinkierrolle. Tuo satoja vuosia kestävä tarina mahtuu 80 minuutin elokuvaan hienon kuvauksen ja liikkeeseen herätettyjen Francis Hallén piirrosten ansiosta. Animaatiot ovat kauniita ja tuovat elokuvaan ripauksen magiaa, jota vielä vahvistaa Eric Neveux'n säveltämä dramaattinen elokuvamusiikki. Elokuva näyttää ja kuulostaa raikkaalta, ja esimerkiksi puiden äänet ja viestintä on tuotu esiin erikoisella ja hurmaavalla tavalla.

Sademetsän tarina keskittyy eniten puiden latvuston touhuihin, eikä ihme, sillä juuri sitähän elokuvassa metsää havainnoiva ja maisemien massiivisuudelle vertailukohtaa tuova kasvitieteilijä Francis Hallé on koko elämänsä tutkinut. Mutta puiden muitakaan osia ei unohdeta, elokuvan aikana vilkaistaan pikaisesti myös puiden juurten ja sienirihmastojen symbioosia ja katsellaan, mitä puiden rungoilla tapahtuu.

Pääsemme tutustumaan mm. kärsimyskukkien ja perhosten kilpavarusteluun, muurahaisten ja puiden yhteistyöhön, kukkien ja hedelmien funktioihin sekä kasvien solurakenteisiin. Näemme myös, miten pinnan alla oleva kasvi yhteyttää ja tuottaa happea. Orkideat, saniaiset, köynnökset, puut, sammakot, kädelliset ja pikkuiset otukset ovat kaikki osa tätä seikkailua.

Sademetsän tarina on miellyttävä luontoelokuva (sekä myös luonto- ja luonnonsuojelumainos), joka on hyvää katseltavaa monen ikäiselle väelle, alakoululaisetkin näyttivät seuraavan elokuvaa mallikkaasti. Tulipa sitä bongattua yksi itsellekin uusi fakta tarkistettavaksi. Tämä on mukava lisä luontodokkareiden tärkeään genreen.

Lisätiedot, Cinema Mondo:

SADEMETSÄN TARINA
(Once Upon a Forest/ Il etait une foret, Ranska 2013)

Ensi-ilta: 03.01.2014

Pituus: 80 min.

Ikäraja: S

Ohjaus:
Luc Jacquet

Pingviinien matkasta tuttu Oscar-voittaja Luc Jacquet sukeltaa nyt sademetsän salaisuuksiin.

Henkeäsalpaava Sademetsän tarina näyttää miten sademetsä syntyy – mikäli ihminen ymmärtää jättää luonnon rauhaan. Katsoja näkee Jacquet´n elokuvan aikana, miten jokseenkin 700 vuotiaana täyteen kukoistukseen yltävä primäärisademetsä syntyy ja kehittyy miltei satametristen jättiläisten hallitsemaksi jylhäksi, elämää kuhisevaksi viidakoksi.

Sademetsän tarina on kuvattu Amazonin latvoilla Perun viidakoissa sekä Kongo-joen viidakoissa Gabonissa. Tutkija Francis Hallen mukaan nuo kahden eri mantereen sademetsät vaikuttava ensi silmäyksellä aivan samanlaisilta: samanlainen valo, jättimäiset puut, sama kosteus. Keskelle sademetsää pudotettu kulkija ei osaisi sanoa ollaanko Afrikassa vai Amazonilla, ellei hän satu olemaan kokenut tutkija. Francis Hallen mukaan sademetsä on yksi ja sama, vaikka jokainen puu ja joka ikinen eläin on erilainen eri mantereilla.

Elokuvan pääosassa on itse sademetsä. Maan pinnalla vallitsee hämärä. Auringon valo ei läpäise lehväkerroksia, joten sademetsä ei ole läpipääsemätön tiheikkö. Hallen mukaan primäärisademetsässä voisi ajella vaikka polkupyörällä, koska aluskasvillisuutta ei juuri ole. Elämä kihisee orkideamattojen koristamissa riippuvissa puutarhoissa ylhäällä latvustoissa, mihin aurinko pääsee paistamaan täydellä teholla. Sademetsän pohjalla taistelu energiasta on niin kovaa, että jokaisesta putoavasta lehdestä käydään alituista kamppailua.

Luc Jacquet ja Francis Halle kehittivät tarinan yhdessä. Perussa kuvausryhmän päämajana oli säätutkimusasema Camp Pakitza joka sijaitsee Manu-joen varrella, samaiselta joelta nimensä saaneessa kansallispuistossa. Gabonissa kuvausryhmä löysi parhaat sademetsät Ivindon ja Loangon kansallispuistoista.

Jacquet käyttää uusimpia kameratekniikoita ja yhdistää mukaan tehosteita. Olisi mahdotonta istua sademetsän laidalla ihailemassa viidakon syntyä 700 vuoden ajan, mutta Jacquet tiivistää meille vuosisadat puolitoistatuntiseen. Vaikutelma on pökerryttävän ällistyttävä.

Elämäntyönsä kasvien tutkijana tehnyt Francis Halle toimii elokuvan kertojana. Suomenkielisen version ohjaa Pekka Lehtosaari ja kertojanäänenä toimii Pertti Koivula. Ensi-illassa 3.1. nähdään sekä alkuperäinen että suomenkielinen versio.

Kuvat: LA FORET DES PLUIES LUC JACQUET Parque Nacional del Manu. Perou07 2012©Tristan Jeanne-Valès

Teksti: 
Tagit: