fbpx
Julkaisut

CMX:ltä triplakokoelma ja lisää Harvoin kuultuja lauluja

Pelkäsin jo CMX:n olevan lopettamassa. Sen verran hiljaista bändin suunnalla on ollut viime joulukuun kiertueen jälkeen. Huoli oli mitä ilmeisimmin turha, sillä marraskuussa yhtye kuittaa oman näkemyksensä cd-formaatin kuolemaan julkaisemalla triplakokoelman. Luvassa on jo julkaistun kappalistan perusteella kattava läpileikkaus yhtyeen edellisen Cloaca Maxima II -kokoelman jälkeiseen tuotantoon. Ensinnäkin Cloaca-kokoelmissa on ollut positiivista aina se, että ne eivät ole ”yhtyeen parhaiten radiossa soineet singlet” -kokoelmia, vaan itsenäisiä teoksia nekin.


CMX

Ennen kaikkea Cloaca-kokoelmilla on aina se kolmas levy, jolta löytyy singlejen b-puolia ja muuta julkaisematonta materiaalia. Ei mitään kakkosluokan ylijäämää, vaan kappaleita, jotka eivät yksinkertaisesti mahtuneet levylle taikka valmistuneet ajoissa, sekä pitelemätöntä irroittelua materiaalille, joka ei olisi mitenkään istunut mihinkään albumikokonaisuuteen. Tällä kertaa luvassa on kiitettävät seitsemän ennen julkaisematonta kappaletta, joista yksi on cover-versio Antti Tuiskun hitistä Hyökyaalto. Tämä ei ollut vitsi. Ensimmäinen single, Tuulet ja myrskyt, on striimattavissa ja ostettavissa diginä. Levystäkin voi jättää ennakkotilauksen ja allekirjoittanut lupaa palata aiheeseen arvostelun verran sitten kun.

Lisäksi viime vuonna suurta suosiota saanut Kuljettuja teitä, harvoin kuultuja lauluja saa jatkoa. Kiertueesta nautti niin yleisö kuin yhtyekin. Yhtye soitti pelkästään vähemmän taikka ei lainkaan livenä soitettua materiaalia. Yleisö ja media vaati lisää – ”vaadimme tästä vuotuista perinnettä” – ja ainakin tänä vuonna huutoon vastataan. Pidän mahdollisena, että eksyn taas sattumalta Tavastialle.

Huhujen mukaan uutta materiaalia on tulossa kokonaisen albumin verran jo ensi vuonna. Toivottavasti tiedot pitävät paikkansa.

Tuulet ja myrskyt kuunneltavissa Spotifyssa: spoti.fi/2eWaSvP
Cloaca Maxima III ennakkotilattavissa: www.levykauppax.fi/artist/cmx/cloaca_maxima_iii/#494095
Kiertueaikataulu ja liput uudella kotisivulla: www.cmx.fi/

Kuvat: CMX

Kirjoittaja

Kommentointi suljettu.

Share via
Copy link
Powered by Social Snap