Ant-Man – Marvel Studios – Walt Disney Studios Motion Pictures

Ruohonjuuritason supersankari

Marvel ei tähän saakka ole lyönyt kertaakaan ohi jaettuun Marvel Cinematic Universeen (MCU) kuuluvilla elokuvillaan – ei kriitikoiden arvosanoilla taikka elokuvien tuotoilla mitattuna. Ennen kaikkea fanit ovat olleet tyytyväisiä. Uhkaavaa supersankari-ähkyä lääkitään vaihtelemalla genreä genren sisällä: Ant-Man on supersankari/heist-elokuva.

Ajoittain vaikuttaa siltä, että teattereissa ei muuta pyörikään, kuin supersankarielokuvia. Tämä on tiedetään myös Marvelilla. Todennäköisesti juuri siksi Captain America: The Winter Soldier nyökytteli 80-lukulaisten vakoojatrillerien suuntaan ja Guardians Of The Galaxy oli puhdasta kevyt-scifiä. Marvelin viimeisin julkaisu, joka samalla päättää MCU:n Phase Two –osion, yhdistää (lähes) pakolliseen alkuperätarinaan sangen kelvollisen heist-juonen. Lopputulos on keskivertoa parempaa kesäviihdettä ja jälleen yksi osuma Marvelilta. Ennen elokuvan alkamista pelkäsin huomattavasti heikompaa esitystä ja jopa ensimmäistä hutia. Minä kun olisin halunnut nähdä sen toisen Ant-Manin…

Se toinen Ant-Man

Ant-Manin elokuvaversion historia on pidempi kuin Marvel Studioiden. Tämänkin version juuret ovat vuosikymmenen takana. Edgar Wright (mm. Cornetto-trilogia) alkoi ystävänsä Joe Cornishin kanssa työstää näkemystään Ant-Man –elokuvaksi jo 2003. Vuonna 2006 vasta aloitteleva Marvel Studios palkkasi Wrightin ja Cornishin käsikirjoittamaan ja Wrightin ohjaamaan Ant-Manin. Loikka eteenpäin vuoteen toukokuuhun 2014: Edgar Wright luopuu projektista riitaannuttuaan Marvelin kanssa. Kuvausten alkuun on kolme viikkoa. Syyksi on kerrottu erimielisyydet käsikirjoituksen lopullisesta versiosta ohjaajan ja studion välillä.

On mahdoton tietää, miten paljon julkaistu Ant-Man poikkeaa siitä, mitä Wright olisi halunnut sen olevan. Joss Whedon (The Avengers, The Avengers: Age Of Ultron) kertoi hänen lukemansa käsikirjoituksen olleen paras, jota Marvelilla on ollut ja ennen kaikkea ”the most Marvel”. Naispääosaa esittävä Evangeline Lilly puolestaan sanoo, että vaikka Wrightin versio olisi ollut upeaa tehdä ja erittäin hauskaa katsottavaa valmistuttuaan, se ei olisi sopinut Marvelin jaettuun universumiin. Käsikirjoituksen nimiroolia esittävän Paul Ruddin kanssa uusiksi työstänyt Adam McKay puhuu laajoista muutoksista – ja samaan aikaan lohduttaa, että paljon Wrightin alkuperäisestä jäi edelleen käsikirjoitukseen. Wright tai Cornish eivät ole kommentoineet asiaa mitenkään. Ja suunnilleen jokaisella elokuva-alan verkkosivustolla on asiasta oma mielipiteensä. Lukekaa, jos jaksatte.

Lopputulos kuitenkin on, että sitä Ant-Mania, jota Wright ja Cornish työstivät vuosikymmenen ajan, ei koskaan tulla näkemään. Tilanne on ollut vähintään kummallinen myös kaikkien näyttelijöiden kannalta. Ohjaaja, jonka kanssa he olivat lupautuneet työskentelemään, on vaihtunut, käsikirjoitus on uusittu kokonaan (huhujen mukaan useampi hahmo saksittiin kokonaan pois) eikä elokuvaa, johon he olivat lupautuneet mukaan, enää ollut. Parempiakin lähtökohtia voin kuvitella.

Jättiläisten jalanjäljissä

Jos Wrightin lopulta korvanneella ohjaaja Peyton Reedillä on ollut suuret saappaat täytettävänään, ei Ant-Manillakaan ole helppoa. Se seuraa jatkumossa Avengers: Age Of Ultronia. Ei hätää, Avengersin megaluokkaa ei edes yritetä ylittää.

Supersankarielokuvan täytyy kirjoittamattomien sääntöjen mukaan olla alkuperätarina, ellei kyseessä ole suora jatko-osa (tuosta säännöstä voisi muuten viimeinkin luistaa, kun Spider-Man taas kerran aloittaa alusta). Toisaalta alkuperätarinat alkavat käydä väistämättä tylsiksi taikka ainakin vanhan toistoksi. Ant-Man nyrjähtää komeasti sivuun. Ant-Man on jo olemassa, mutta eläkkeellä ja pukukin on kassakaapissa. Puvun luonut ja kutistumisen mahdollistavan Pym-partikkelin keksinyt Hank Pym (Michael Douglas) ei voi enää palata hommiin. Scott Lang (Paul Rudd) puolestaan on vankilasta vapautunut huippuluokan murtomies, joka lupaa lopettaa paikkoihin murtautumisen ja tavaroiden varastamisen. Koska maailma on vaarassa ja Ant-Manille on tarvetta, Pym pyytää Langia murtautumaan erääseen paikkaan ja varastamaan tavaraa. Alkuperätarina kulkee mukana, kun murtokeikka pitää suunnitella ja toteutusta harjoitella. Totta kai keikan ratkaiseva tekijä on Langin Ant-Man, koska harva turvajärjestelmä on varautunut muurahaisiin.

Ja koska kyseessä on supersankarielokuva, sankarille pitää löytyä vastus, joka on jollain tapaa peilikuva sankarista. Viran täyttää Yellow Jacket / Darren Cross (Corey Stoll), joka Ant-Mania vastaavasti pystyy kutistumaan miniatyyrikokoon. Paperilla asetelma ei kuulosta kovin herkulliselta, mutta Ant-Manin ja Yellow Jacketin kamppailut ovat erittäin hauskaa katsottavaa. Kokoa muutetaan silmänräpäyksessä edestakaisin aina tarpeen mukaan ja kamera seuraa mukana. Toimintakohtausten Size Fu -taistelu on leikkauksen ja efektien juhlaa. Ja totaalisen absurdia positiivisimmassa mahdollisessa merkityksessä.

Ihan keskelle napakymppiä ei napsahdeta. Hank Pymin ja tyttärensä Hope van Dynen (Evangeline Lilly) välille rakennettu yli vuosikymmenen jatkunut eripura on tarpeeton ja kuittautuu elokuvassa minuutin keskustelulla – jonka isä ja tytär olisivat voineet käydä kymmenen vuotta aiemmin. Joko kyseessä oli merkittävämpi sivujuoni, joka on virtaviivaistunut liikaa, taikka viimeisimmässä versiossa mukaan liimattu torso, jota ei ehditty kehitellä kunnolla. Ja koska kyseessä on ensisijaisesti supersankarielokuva, murtokeikka ei pääse parhaiden heist-elokuvien tasolle tyylikkyydessään, vaan jää sekin aavistuksen suoraviivaiseksi. Toisaalta, esikuvissa ei suoritetakaan murtokeikkaa muurahaisarmeijan voimin.

Juonesta en sano enempää, ettei tule paljastettua liikaa. Menkää itse katsomaan. Hersyvää dialogia ja kuvaukselliseen kikkailuun perustuvaa huumoria elokuvassa riittää – epäilemättä Wrightin suunnitelmien jäljiltä (Wright ja Cornish saivat edelleen story by –kreditin ja Wright vastaavan tuottajan tittelin; ohjaaja Reed kertoo olevansa hyvissä väleissä Wrightin kanssa). Elokuva muistaa myös nauraa itselleen, ja hyvä niin. Liian todesta itsensä ottava supersankarielokuva ei yksinkertaisesti toimi. Katsokaa vaikka (toistaiseksi) viimeisintä Batmania.

Kulti, kutistin supersankarin

Ant-Manin - sekä elokuvan, että hahmon - juju on kutistuminen muurahaisenkokoiseksi. Efektin kanssa olisi helppo kompastua liialliseen kikkailuun, mutta sitä annostellaan juuri oikein eikä aina kaikkein ilmiselvimmällä tavalla. Kuvakulman vaihtaminen miniatyyrikoosta normaaliin ja takaisin korostaa upeasti koko ajatuksen hauskuutta. Miniatyyrikoossa koko ruudun täyttävä tuho onkin pieniä välähdyksiä leikkijunaradalla. The Curen tahdittama taistelu taivaalta putoavan salkun sisällä oli lyhyydessään nerokas. Ja niin edelleen.

Toisaalta elokuva ei mene sieltä, mistä aina olettaisi, efektiensä osalta. Miniatyyrikoosta vaihdetaan ihmisperspektiiviin hyvinkin yllättävissä kohdin, mutta aina toimivalla tavalla. Ja vaikka miniatyyrimaailma näyttää ymmärrettävästi tipan epätodelliselta, niin toisaalta harvempi meistä on maailmaa katsellut kirjaimellisesti muurahaisen näkökulmasta. Ylipäätään koon ja perspektiivin vaihtelusta otetaan kaikki irti, mutta leikkaus ja rytmitys pitävät ylikäytön poissa. Moni temppu toimii parhaiten, kun niitä ei käytetä liikaa. Seikka, mikä näin CGI:n aikana valitettavan usein unohtuu.

Ihmisiä efektien keskellä

Paul Rudd hoitaa tonttinsa nimipääosassa hyvin. Valinta ei ole ihan napakymppi, mutta huomattavasti parempi, kuin moni miehen ainoastaan Frendeistä muistavana olettaa. Rud kertoo pitäneensä puvusta ja sen huomaa; hänellä on selvästi hauskaa vetäessään roolia. Eikä hän eksy efektien keskelle. Evangeline Lilly ja Corey Stoll hoitavat niin ikään tonttinsa kunnialla. Jälkimmäinen onnistuu jopa erinomaisesti tasapainoilemaan hulluuden reunalla kunnianhimon sokaisemana tiedemiehenä. Ensimmäinen jää aavistuksen kaksiulotteiseksi, mutta toisaalta se on valitettavasti näissä elokuvissa lähes sääntö, ja harvemmin näyttelijättären syy. Michael Douglas on puolestaan ikääntyessään siirtynyt siihen joukkoon miesnäyttelijöistä, jotka eivät enää esitä hahmoja, vaan ovat heitä. Michael Peña, T.I ja David Dastmalchian täydentävät porukan, koska tyylikkäät ryöstöt eivät ole soolokeikkoja. Ja vastaavat samalla isosta osasta elokuvan huumoria.

Aavistuksen varman päälle pelattua viihdettä

On syytä muistaa, että kyse on yhdestä osasta Marvelin laajaa elokuvauniversumia. Se on sekä voimavara, että rajoite. Tässä vaiheessa on jo tiedossa, että Ant-Man tulee esiintymään ainakin tulevassa Captain America: Civil Warissa. Myös omista jatko- ja esiosista on käyty keskusteluja. Väistämättä kuitenkin jää maku, että Ant-Man ei irrotellut ihan niin paljon oman perusideansa ja hahmojensa ympärillä, kuin olisi voinut. Päätoimittajan tuttua ilmaisua lainatakseni, juuri kun on pääsemässä kunnolla vauhtiin ja avaa hanaa, elokuva nostaa käsijarrusta. Ikään kuin parhaita rosoja, oudoimpia henkilöhahmoja ja kaikkein terävintä dialogia olisi tasoiteltu. Kenties Marvelilta loppui uskallus kesken. Mikä on kieltämättä kummallinen lause huomioiden, että se sijoitti 130 miljoonaa elokuvaan nimeltä Muurahaismies. Kilpailija DC runnoo par’aikaa sekä Teräsmiestä että Batmania samaan elokuvaan. Jos se ei ole varman päälle pelaamista, niin en tiedä mikä on.

Silti, Ant-Man on sekä hyvä elokuva omillaan että olennainen pala MCU-jatkumoa. Ja kun nämä kesäsateet eivät näytä loppuvan ainakaan ennen syyssateita, niin pitää harkita, josko kävisi toistamiseen elokuvateatterissa katsomassa tämän. Vaikka bongailemassa asioita, mitkä ensikatselulla livahtivat ohi.

Tagit: