Poisonblack määrittelemättömän pituiselle tauolle

Valitsemanne myrkky on valitettavasti lopussa

Vuodesta 2000 toiminut Poisonblack ilmoitti jäävänsä määrittelemättömän pituiselle tauolle. On mahdollista, että viidentoista vuoden ja kuuden albumin jälkeen yhtye on tiensä päässä.

Töistä kotiin ajaessa lääkitsen ruuhkan aiheuttamaa vanteen kiristystä päässä tuttuun tapaan kuuntelemalla musiikkia kovempaa, kuin todennäköisesti pitäisi. Terapiavaikutuksen sijasta Poisonblackin Lyijy-albumi aiheuttaa kiristystä kurkussa. Olen sattumalta lukenut aiemmin päivällä uutisen, jonka mukaan Lyijy saattaa jäädä yhtyeen viimeiseksi albumiksi. Nokkamies Ville Laihiala on ilmoittanut bändin kotisivuilla yhtyeen jäävän määrittelemättömän pituiselle tauolle. Motivaatio ei ole kohdallaan ja Poisonblackia tehdään täysillä, taikka ei lainkaan. Uudesta levystä taikka jatkosta ylipäätään ei ole suunnitelmia eikä edes varmuutta, että joskus.

Poisonblack

Minulle Sentencedin ensimmäinen levy, jolla Ville Laihiala hoiti vokalistin tontin eli Down (1996), on se levy, jonka vuoksi ylipäätään kuuntelen mitään metallimusiikiksi luokiteltavaa. Siitä se lähti ja tällä tiellä mennään. Sentenced soitti omissa hautajaisissaan lokakuussa 2005 ja Laihiala otti kitaristin homman lisäksi myös laulun hoitaakseen Poisonblackissa vuoden 2006 Lust Stained Despair -albumilla. Vaikka Poisonblack ei ollut eikä onneksi edes yrittänyt olla Sentenced, jatkumo oli minulle - ja todennäköisesti monelle muullekin Sentencedin kannattajalle - helppo.

Poisonblackin musiikkityyli on vaihdellut levyltä toiselle suunnilleen niin paljon, kuin on mahdollista ilman, että kyseessä voisi sanoa olevan totaalinen suunnanmuutos. Silti jokaista levyä Lust Stained Despairista (2006) eteenpäin on kantanut Laihialan laulu ja tekstit, kitarointia unohtamatta. Herra ei varmasti ole Suomen teknisesti paras laulaja, mutta ääni on yksi karismaattisimmista. Ainakin minun mielestäni. Ja tiedän, etten ole yksin mielipiteeni kanssa.

Oli kyse sitten Lust Stained Despairin goottisävyistä, A Dead Heavy Dayn (2008) suoraviivaisesta tykityksestä, Of Rust And Bonesin (2010) bluesiin nojaavista vedoista tai Driven (2011) rockista, jokainen levy on pitänyt tiukasti paikkansa jatkuvassa soitossa. Jos soundeiltaan upea äijärocklevy Lyijy päättää Poisonblackin tarinan, niin ainakin voin sanoa, että bändin viimeinen levy on myös sen paras. Näin harvemmin tapahtuu, yleensä viimeiset vedot ovat puolivillaista huttua, jota väännetään väkisin kun ei tajuta lopettaakaan.

Kaksikymmentä vuotta minua ’metallimusiikin paheisiin’ kuljettanut jatkumo katkeaa ainakin toistaiseksi. Taidan viettää tämän illan hyvän viskin ja Poisonblackin tuotannon seurassa.

Lisätietoa ja helpotusta:
www.poisonblack.com/
www.facebook.com/Poisonblack-11232455756/timeline
open.spotify.com/artist/1mBXJUab9jbcHhYxMuWbxO

Kuvat: 
O.W. Kinnunen / Studio P.S.V
Tagit: