Messuraportti - Highend Hyvinkää 29.-30.9.2012

Superlatiivimessut

Highend ei ole pientä ja siroa, ei hillittyä ja vaatimatonta. Tämä on hyvin esillä tänään ja huomenna Hyvinkään highend-messuilla. Niin laitteiden ulkonäkö, yksityiskohtien hiominen kuin soundikin on pelkkää superlatiivilitaniaa.

Highend on melko pienen piirin toimintaa, sen huomasi monista tutuista kasvoista. Toisaalta uusia merkkejä oli tarjolla, ja ellei ole aiheessa todella syvällä niin uusia tuotteita tulee messuilla eteen todella paljon. Ja mitkäs messut ne olisivat, jossa ei uutta kotimaista kaiutinmerkkiä esiteltäisi.

Jos teitä uteloituttaa kaikkein eniten se, kenen soundi oli paras niin kelatkaa suoraan artikkelin loppuun. Ja kun ette usko niin lähtekää käymään Hyvinkäällä, messuja on vielä reilu annos jäljellä.



Hifimestan sekasetti koostuu Linn DS -verkkotoistimesta, Iridium-päätteestä ja Audiovectorin AMT-diskantillisesta lattiakaiutinparista. Nauhadiskanttia ei ole haluttu monen muun lailla korostaa nostamalla sen tasoa ja tulos onkin sävyjä, korostumattomia nyansseja ja helppoa yleistä kuunneltavuutta.

Hifimesta tarjoilee myös musiikkia, cool. Valikoima oli varmaan messujen toiseksi paras eli paras poislukien varsinainen musiikkikauppa.

Sound Galleryn Pathoksen elektroniikan ja Zingalin 15-tuumaiseen ja isoon torveen pohjautuvan kaksitietorvikaiuttimen yhdistelmä ei jätä kylmäksi. Ok, ehkä luvattu 98dB herkkyys on hieman yläkanttiin, mutta tinkimällä muutama desibeli markkinointiosaston lukemasta, on saatu valtavasti voimaa ja ulottuvuutta. Voima ei kuitenkaan jyrää, keskialue on nopea ja elävä, yläpää miellyttävän tasapainoinen eikä yhtään äksy tai pinnalle pyrkivä. Ison kaiuttimen edut ovat helposti kuultavissa ja niistä tulee iso hymy huulille.

Hifihuoneella on uusi merkki, VTL. Tai uusi Suomessa, kokemusta firmassa on runsaasti - samoin kuin maailmalla sen kokemuksen arvostusta. Ilmeisesti VTL:n päätteiden perään kytkettyjen Sonus Faberien maailmanluokan puutyö ja viimeistely eivät kelpaa kaikille koska tehdas on ottanut käyttöön peilikirkkaat metalliosat. Ainakin ulkoisesti tulos on lähinnä häikäisevä. Soundi on tuttua hyvää Sonus Faberia, vaikka VTL varmasti osan kunniasta varastaakin.

McIntoshin 275 -juhlamalli kaikessa koreudessaan.

SolAudio on tuore merkki kotimaisilla kaiutinmarkkinoilla. 4 500 euron parihintaiset kaiuttimet ovat massiivitammea, samoin kuin niiden jalustat ja sarjaan kuuluva laitetelinekin. Valmistaja on paneutunut erittäin paljon värinänvaimennukseen niin kaiutinkotelossa kuin laitetelineessäkin. Kaiuttimien suuntaimellisen nauhadiskantin ja sen molemmin puolin olevien kahdeksantuumaisten rakenne on pystysuunnassa hyvin suuntaava ja auttaa lattia- ja kattoheijastusten vähentämisessä. Soundi oli muutenkin varsin hyvin kuosissa, kyllä tuon rahasumman voi paljon huonomminkin sijoittaa.

Stars And Stripesin tyyliin kuuluvat lisätarvikeet, kuvan lisädiskantti pikku-Atohmin päällä ja kuvassa näkymättömät laitealustat kaiuttimien, elektroniikan ja välillä jopa laitealustojen alla. No, sen takia tai siitä huolimatta soundi oli iso, ilmava ja avara - kuten somerolaisveljesten demoissa yleensäkin.

Sound Factor on tehnyt kulttuuriteon ja tuonut tarjolla yksitie-elektrostaatit. E.A.R. Yoshino - setin perään kytkettynä alun kolmatta metriä korkeat Audio Exklusiv P3.1:t. Ääni? Iso ja mielettömän läpikuultava, hyvin ulkonäön henkeen sopiva. Voimaa on riittävästi, sävyjä sairaasti. Ok, ehkä basson isku ei ole yhtä tiukka kuin isoilla dynaamisilla kaiuttimilla, mutta älä välitä - nämä vievät monessa muussa suhteessa peruslaatikkoa ihan 6-0.

Harrin Kaiutin on tuttu lintuteemastaan ja räväyttää nyt kompaktin Hehku-kaiuttimen sarjan ulkopuolelle. Uutta on myös kookas suuntain diskantilla. ASR:n nelilaatikkoisessa integroidussa vahvistimessa on voimaa kuin sinfoniaorkesterissa ja Hehku soi solistina hyvin puhtaasti, taitavasti ja kauniisti. Voin uskoa, että tämä tulee voittamaan korvia ja sydämiä puolelleen.

Messujen järjestäjän, Atarian, oma merkki on saksalainen kivikoteloinen Fischer & Fischer. Malliston kolmanneksi isoin SN550 painaa 130 kiloa kappaleelta joten Seasin Exceleillä, Dynaudion Esotar -diskantilla ja kummassakin kyljessä olevalla kymppituumaisella bassolla on varsin vakaat oltavat. Vakaa on sointikin, vaikka hanaa avaisi hieman runsaamminkin. Ilmavuutta, dynamiikkaa, järkähtämättömyyttä ja auktoriteettia. Voimanlähdepuolena Musical Fidelityn tuoreet M6:t.

AH-Hifisystemsillä NAD:n, Oliven ja Primaren tukema System Audio Mentor 70 ei ole yhtä raju lookiltaan kuin messujen isoimmat, mutta näitäpä onkin mahdollista hankkia aika paljon useampaan olohuoneeseen.

Kaksi eri maailmaa päällekäin. Pro-Ject PhonoBox RS on merkin RIAA-korjaimien lippulaiva ja StreamBox RS nimensä mukaisesti streamaa musiikkia, mutta siinä on myös neljä digituloa, yksi analoginen ja volumesäädintä uskovat annot balansoituja ja balansoimattomana.

Hifiklinikka ja Santtu Engineering näyttävät mallia siitä, miten tehdään uskottava johtosoppa. Johtojen kohteena Conrad Johnsonin elektroniikka, eikä turhaan.

Marekin täysdigitaalinen Meridian-järjestelmä ei ollut vielä aamusta soimassa, mutta Sooloos-soittimen helppo musiikinhallinta kelpaa toki missä ympäristössä vain.

Tannoyn mallistoa tältä vuodelta. Modernia lookkia edustavassa on klassinen Alnico-magneettiin perustuva moottori ja 1960-lukulaiselta näyttävässä Prestigessä monta modernia oivallusta käytössä.

Apoll Acousticsin lisävirtalähteelliset kilowatin ICEpower-päätevahvistimet ohjaamassa Forvoicen kompaktia koaksiaalielementtistä jalustakaiutinta. Ei, ei ''Haloo?'' vaan oikein hyvin toimiva systeemi, jolla voi kuunnella mitä vain musiikkilajia.

Messuihin kuuluvat toki valokuvauskoneineen ympäriinsä seikkailevat toimittajat, muutkin kuin kuvaan eksynyt.

Hifihuoneella oli toisena settinä isoa McIntoshia ja Martenia. Eivät osuneet soittovuoroon, joten yleisö joutuu kommentoimaan soundia.

Messurealismia. Vaikka itse laitteisto on kuinka hyvä tahansa, talon järjestelmiin ei yleensä voi vaikuttaa...

Audio Porin Pekka Ylitalo veti rohkeasti rapsuvalla vinyylilevyllä, vaan eipä Pekan tyyliin ylimääräinen vaatimattomuus kuulukan. Eikä hiljaa soittaminen. No, tulos oli ärjyä dynamiikkaa, iholle iskevää läsnäoloa ja mieletön drive. Ehkä osasyynä oli putkitoiminen vinyylipyörittimen moottorin virtalähde ja samaan peliin liittyvä ulkoinen laakerinlämmitin.

Ai niin, se paras soundi? No se aloituskuvan E.A.R. Yoshino -elektroniikan perään kytketty Gradient Revolution -pari. Tila piirtyi poikkeuksellisen tarkkana hurjasta koosta huolimatta. Myös bassopää oli poikkeuksellisen sävykäs, tarkka ja nopea - etenkin kun huomioi, että Revolution on halpa verrattuna monen muuhun esillä olevaan kaiuttimeen. Parasta oli kuitenkin se kokonaisuuden toimiminen, luonnollinen ja itseensä huomiota kiinnittämätön. Järjestelmä vain vei syvälle musiikkiin ja esitykseen tasapainoisesti ja missään yhtään kompuroimatta. Tässä ei ollut sitä rajua ensivaikutelmaa, enemminkin soundi houkuttaa pitkään ja lämpimään suhteeseen.

Messusivut: www.ataria.fi/messut

Teksti: 
Kuvat: 
Samu Saurama
Tagit: