Keikkaraportti – The Holmes Brothers – Savoy-teatteri 04.11.2014

Ihmisäänen puhtaaksi polttava voima

The Holmes Brothers vieraili Helsingin Savoy-teatterissa viime viikolla tuoden paikalle pursuavan matkalaukullisen musiikkia Amerikan etelästä – bluesista kantriin, soulista gospeliin – funkaten, groovaten ja hymyillen. Konsertin jälkeen täytyi istua hetkinen paikoillaan keräten itseään konserttisalin ulkopuoliseen todellisuuteen.

The Holmes Brothers, 70-vuoden rajapyykin ohittanut maanläheinen trio, on vaikuttavan monipuolinen genrevalinnoissaan, luoden niistä mehevän oman kädenjälkensä, jossa voimakkaimpina soivat gospel, blues ja soul. Miehet pystyvät pompahtamaan noista sielukkaista fiilistelyistä mukaan myös maalliseen menoon nostattaen ilmoille tanssimaan pakottavaa rokkaavaa rytmiä. Ja sama taika toimii toiseen suuntaan – esimerkiksi Cheap Trick -kappale I Want You To Want Me (ei kuultu konsertissa) muuttuu tämän kolmikon käsissä huiman henkeväksi balladiksi.

Eikö tuossa ole jo kaikki mahdollinen mitä ihminen voisi tarvita? Pyllyhytkystä sielun sointiin? Ja se kaikki annetaan vielä vuosikymmenten tuomalla varmuudella ja järisyttävillä lauluharmonioilla, joihin mahtuu kaikki vanhan miehen matalasta huokaisusta elämää ylistävään falsettiin. Trion soitto on pörheää ja energistä: Wendell Holmesin kitara- ja kosketinsoitinrevittelyt makeita, Popsy Dixonin rummut mukaansa imeviä ja Sherman Holmesin bassossa lämpimän rento groove.

Miesten iän unohtaa konsertin aikana tuon kaiken elinvoiman ansiosta, edes Wendell Holmesin pieni flunssa ei paljon menoa hidastanut. Heidän ikänsä huomaa ainoastaan kun miehet kävelevät lavalla, ja silloin tulee pohdittua sitä sisua, joka tällä tiuhaan maailmaa kiertävällä triolla on.

Ja olisikohan niin, että se puhtain ja väkevin tunne tulee pitkään eletystä elämästä – siitä kaikesta, joka jättää jäljen sisimpään. Ei uutuuttaan hehkuvan viaton laulu, vaan kaiken nähneen ja kokeneen syvältä kumpuava elegia. Mitä oikeutetuin nostamaan päänsä pystyyn ja välittämään puhtautta ympärilleen. Tuolta tuntui konsertin huipentuessa Thomas A. Dorseyn legendaariseen gospel-kappaleeseen Take My Hand, Precious Lord, joka sai alkunsa vaimon ja lapsen menetyksen surun syövereistä.

The Holmes Brothersin konsertti sai kaikessa yksinkertaisuudessaan värisytettyä kuulijan sisintä monipuolisella retkellä maallisista tunteista ylevämpiin ambitioihin. Tuli virnisteltyä, vedettyä syvään henkeä, huokailtua ja liikututtua. Konsertti oli paljon muutakin kuin gospelia, mutta kaikessa oli pohjana kiitollisuus, rakkaus musiikkiin ja puhdas elämänilo, ilkikurisuutta unohtamatta. Minä, ujo suomalainen, olisin halunnut pompata ylös todistamaan ja huutamaan hallelujaa. Tämän takia sitä konserttisaleihin talsitaan.

Teksti: 
Kuvat: 
Satu Jäske
Tagit: