Genelec 1238A ja 1238CF -esittely Mareksoundilla 13.12.2013

Karkkipäivä

Tänään 13.12.2013 ja huomenna Mareksoundilla on kaksi varsin kovan luokan settiä kuunneltavana. Genelecin DSP-huonekorjatut 1238:t riittävät tyydyttämään erittäin kriittistäkin makua.

Minä onneton jo mietin, että ehdinkö ollenkaan ottamaan tyyppejä. Näin jälkeenpäin on helppoa sanoa, että aika monta muuta asiaa olisi voinut jättää väliin kunhan ehtii tehdä retken Marekille.

Kahdessa vierekkäisessä huoneessa on kaksi hyvin erilaista ja silti hyvin samanlaista kattausta. Se suuri kiinnostuksen aihe monelle on aivan tuore Genelec 1238A. 15-tuumaiseen bassoon pohjautuva aktiivinen kolmetiekaiutin. Perinteisestä 1038:sta ollaan hypätty SAM-sarjaan eli DSP:tä käytetään jakosuotoihin ja ennen kaikkea huonekorjaukseen.

1238A on basso- ja keskiäänielementin D-luokan vahvistimien ansiosta hyötysuhteeltaan analogimallia selvästi parempi. Vähemmän sähkönkulutusta tarkoittaa ekologisempaa kaiutinta ja pienempää sähkölaskua musiikinystävälle.

"Suoraan sanottuna en tiennyt,
että vanhalla AC/DC:llä on
syvyyssuuntaakin stereokuvassa..."

1238A stereoparina

Omaa tuttua testilevyä ei ollut tarjolla, mutta onneksi putiikilla on Meridianin Sooloos-soittimeen ladattuna hyvän matkaa päälle tuhat albumia. Joten ensin Billie Holidayta puolen vuosisadan takaa.

Stereokuva on täsmällinen, mutta ei ollenkaan kuiva tai liian pieneksi liiskattu. Osa tarkkuutta on myös oikea määrä ilmavuutta. Vanhan äänitteen tenho tulee vahvana läpi eli jos kuuntelet muutakin kuin Yelloa ja Analog Pussya niin ei hätää, sävyt, nyanssit ja tunnelma ovat kaikki tarjolla kunkin äänitteen mukaan. Ja toisinpäin, puoli vuosisataa vanhan äänitteen nauttimiseen ei tarvita ikivanhaa kaiutinta.

AC/DC Dirty Deeds Done Dirt Cheap ja Big Balls, onko palleja räkärokkiin? No on, äänitettä ei voi millään tahdolla sanoa hienoksi esimerkiksi highend-tuotteesta, mutta eipä vain aiheuta minkäänlaista ongelmaa 1238A:lle. Dirty big balls, such big balls heiluvat edessäni hyvinkin uskottavina. Stereokuvan tarkkuus syvyys tulee tälläiselläkin äänitteellä esille. Suoraan sanottuna en tiennyt, että vanhalla AC/DC:llä on syvyyssuuntaakin stereokuvassa...

Herbie Hancock ja Thrust-albumin Palm Grease. Rytmin tiukkuus on äärimmäisen tarkka ja silti afron hengittävyys on hyvä, ei kuoliaaksi kontrolloitu vaan vaivattoman tarkka. Kaikki pienet rytmivaihdokset ovat selviä. Ne eivät nouse alleviivattuina esille, mutta tuovat juuri sen verran lisää tunnelmaa kuin esittäjä on tarkoittanutkin.

Infected Mushroomilla ja Massive Attacilla huomaa, että bassopää on kuin kookas hana seinässä. Se lupaa paljon, mutta ennen todellista äänitteelle taltioitua vyöryä ei voi ymmärtää, kuinka jumalattoman suuri tankki sen hanan takana on tuomassa painetta.

Dynamiikka, iskun salamannopea irtoaminen on hämmästyttävä, oli se sitten basson potku tai keskialueelta lentävä naula otsaan. Ei siis pahassa mielessä, mitään riipivyyttä tai äksyyttä ei edes vihjaista. Tämä on 1238:n yksi rajuimpia puolia, se on äärimmäisen tarkka ja voimaa on aivan hulvattomasti, mutta silti ääni on koko ajan helposti kuunneltava vaikka äänenpaineet nousevat hyvin nopeasti aivan pöljiksi.

Näiden testiä olisi toki mielellään venyttänyt vaikka muutamien vuosien mittaiseksi, mutta yritin niellä harmini ja päästin muitakin kuuntelemaan. Ja painelin ottamaan tyyppejä monikanavaisesta versiosta.

3x 1238CF + 7271 -kotiteatteri

Valkokankaan taakse on asennettu kolmikko suhteellisen litteitä Genelec 1238CF -kaiuttimia. Subbarina toimi kahteen 12-tuumaiseen pohjautuva 7271A ja surroundit olivat maltillisesti 8000-sarjaa.

Teatteridemossa juuri testattu Sonyn VPL-VW500ES -4K-projektori yrittää kovasti varastaa shown. Kuva on täysin mustapintaisessa huoneessa aivan sairaan hieno, ihan mieletön. Ja tavallaan se onnistuukin varastamaan huomion kaiuttimilta. Mutta mikään äänentoisto, joka ei olisi kuvan tasolla, erottuisikin kokonaisuudesta laahaavana ja tunnelmaa jarruttavana. Ja sellaisesta ei ole nyt tietoakaan.

Tilantoisto on parhaita, mitä olen koskaan kuullut. Jos efektien toimivuutta haluaa kokeilla niin pätkä Book Of Eli -elokuvaa on sen laatuinen, että niskanikamat ovat varmasti vetreät kaupunkipaukuttelukohtauksen jäljiltä. Niin etukanavien saumaton tarkkuus kuin surroundienkin yhdistyminen siihen ovat kympin arvoisia.

Akustista valkokangasta irroiteta paikoiltaan juuri koskaan. 1238CF-kolmikon asennus kankaan taakse oli kyllä vaivan arvoista.

Musiikki on yhtä aikaa sekä äärimmäisen hieno tunnelmaa luova kokonaisuus että mieletön määrä yksittäisiä soittimia ja niiden sävyjä, jotka kutoutuvat yhteen kokonaisuudeksi.

Ei mitään keskialueen korostumista, ei ylimääräistä skarppiutta ja silti artikulaatio on erittäin tiukkaa. Dialogissa on epätodellinen tunnelma. Äärimmäisen harvoin kaiuttimia ei ole, on todella vain se esitys. Tämä on siis oikeastaan huono mainos Genelecille, koska kaiuttimet eivät millään tavalla vedä huomiota itseensä.

Yksi hyvin oleellinen osa on myös todella saumattomasti settiin istuva 7271A-subbari, jossa riittää voimaa Tronin mopoajeluunkin niin, että pissahätä on välitön. Setin äänenpainevarat ylittävät huoneen runkorakenteiden keston ja ennen voiman loppumista alkaa kuulua räminää sieltä sun täältä. On täysin mahdollista, että omat sisuskaluni olivat yksi häiriöäänien aiheuttaja. Pakko tosin sanoa, 1238A:n 15-tuumaisen lävähdys rintalastaan on vielä vakuuttavampi kuin bassoiltaan kahdella kahdeksantuumaisella tehdyn 1238CF:n.

Nyt tiedän valitettavan tarkkaan, mitä menetin jättämällä omasta leffateatteristani 1038-vaihtoehdon Nitrosäiliöiden tieltä. Prkl...

Teksti: 
Kuvat: 
Samu Saurama ja Marek Zakowski

Kommentit

Kiitos artikkelista!
Täysin samanlainen maku jäi suuhuni tuolta vierailulta. Koitin sen pukea sanoiksi Hifiharrastajien Genelec-keskusteluun.

Juuri bongasinkin kommenttisi HH.orgin puolelta ja sain niistä hyvän muistutuksen, että unohdin laittaa sinne maininnan demopäivistä. Nyt sekin hoidettu eli kiitos muistilapusta :)

Eipä kestä ;)

Tästä se oman huoneen rakentaminen alkaa ensi vuonna. Olisiko mahdollista Samu tulla joku päivä katsastamaan sinun setti ja tulla kahville? Voin tuoda pullat=)
T:Antti Miettinen

Eiköhän tuo luonnistu. Mutta katsotaan sitten, mikä järjestely sinä päivänä sattuu olemaan. Nimimerkki "väänsin leffahuonetta taas lisää...".

Ok katsellaan vaan ja jos uutta projetia pukkaa niin olen enemmänkin kiinnostunut tulla turisemaan =)

T:Antti