Festariraportti - Kuopio RockCock 2.-3.8.2013

Kaikkea kaikille

Tämänvuotisen RockCockin esiintyjäkaarti oli valittu ajan hengen mukaisesti hyvin monenlaisista genreistä. Upeasta säästä pääsivät yleisön kanssa nauttimaan sulassa sovussa niin Cheekit, Mokomat, Kaija Koot kuin Helloweenitkin. Yksi esiintyjä oli kuitenkin ylitse muiden.

Suomalaisten kestosuosikkien lisäksi perjantaille kansainvälistä lisäväriä toivat pitkän linjan rockjyrät, tanskalainen D-A-D ja saksalainen metallilegenda U.D.O. Päälle kuusikymppisen Udo Dirkschneiderin nivelet ovat pikkuisen matkan varrella jähmettyneet ja masu kasvanut, mutta tavaramerkiksi muodostunut kihisevän kirskuva ääni tuntui olevan tallella. Vaikka U.D.O. on luonut mittavan uran, niin silti monet odottivat Udon ex bändin Acceptin kappaleita soitettaviksi. Keikan loppuun jätetyt Balls to the Wall, Metal Heart ja Fast as a Shark otettiin ainakin vanhemman polven hevareiden toimesta vastaan naama virneessä ja nyrkit ilmassa viuhtoen.

Michael Monroe, todella korkealta ja kovaa!

Tanskalaisen D-A-D:n tyylikäs herrasmiesrock ei tarjonnut mitään mullistavaa, mutta vuosien kiertäminen näkyy ja kuuluu. Olen hieman ihmetellyt, alun perin Disneyland After Dark nimellä aloittaneen yhtyeen pitkän uran salaisuutta, sillä ei niillä niin hirveästi hittejä ole matkan varrella ollut. Keikan loppuun jätetty Sleeping My Day Away tietenkin poikkeuksena.

Joillain lähti, joillain ei

Perjantain vaisuimmasta keikasta vastasi Kotiteollisuus. Yleisökin seisoi tumput suorina ja ihmetteli Hynysen kumaraa ja lysähtänyttä olemusta. Vierailevan kitaristin Miitri Aaltosen kitara oli miksattu julmetun pintaan ja paikoitellen se olikin ainoa kuultavissa oleva instrumentti. Vitsikkäiksi tarkoitetut välispiikitkin olivat latteita, jopa Hynysen suusta lauottuna. Mikähän maksaa Kotiteollisuus-leirissä? Huomattavasti raikkaamman ja yleisöön menevämmän setin heitti festarijyrä Klamydia.

Lauantai-ilta oli fiilikseltään parempi. Vain elämää -sarjasta rajua nostetta pitkälle uralleen saanut Kaija Koo otti yleisönsä ihanaan musiikilliseen halaukseen. Pihan täyteinen yleisö, lähinnä naispuolinen osa sitä lauloi Kaijan hittikimaraa kauniisti mukana. Kaijan tulkintaan on vuosien varrella tullut syvempiä soul ja bluessävyjä.

D-A-D, pirusti tyyliä ja kaksikielinen basso
Kauan eläköön rock!

Kyllä se on tytöt ja pojat niin, että RockCockin parhaan keikan tarjosi ikinuori Michael Monroe yhtyeineen. Hellacoptersista ja Backyard Babiesista tuttu Dregen ja toinen kitaristi, legendaarisen New York Dollsien Steve Conte, ovat rock`n`rollin ruumiillistumia. Sam Yaffasta ja Monroesta puhumattakaan. Yhtye laittoi sellaisen rockjuhlan käyntiin, että kalakukkojen myyntikin taisi hetkeksi loppua Kuopion torilla. Monroen riehuminen ja järkyttävän korkealle lavarakenteisiin kiipeily kylmäsi sydäntä. Hei nyt on sitä vaaran tunnetta, jota olen aiemmin rock-musiikkiin takaisin vaatinut.

Show tarjoili myös rock-show’hun kuuluvaa ennalta-arvaamattomuutta, kun alaston pullea suomalainen mies (aaah) päästi turvamiesten ohi heiluttelemaan pippeliään yleisölle ja Michaelille. Keikan lopussa tykitetty Ganes-klassikko Get On iski Kuopion lopullisesti tainnoksiin. Vaikka olen nähnyt paljon keikkoja vuosien varrella, niin Michael Monroen esitys taisi tärähtää top teniin konserttilistallani.

Michael Monroe, Mr rock`n`roll

Saksan heavysuuruus Helloween keräsi vielä lauantain pääesiintyjänä kentän täyteen. Helloweenillä on vähän sama tilanne kuin Udollakin, eli vain kovimmat fanit tietävät uusimman tuotannon ja ne vanhat kaikista tutuimmat kipaleet säväyttävät sitten isompaa osaa yleisöstä.

Helloweenin tunnetuimmat klassikkoviisut I Want Out, Future World ja Dr.Stein alkavat olla jo 30 vuotta vanhoja kipaleita, mutta edelleen ne tempaavat yleisön saman tien mukaansa. Letkeissä merkeissä sujunut RockCock sai räiskyvvän lopun, kun puolen yön maissa jysähtänyt massiivinen ilotulitus villitsi vielä pikkuisen väsähtänyttä juhlakansaa.

Virolaisen folkmetalliyhtye Metsätöllin soittoajan sijoittaminen Helloweenin ja ilotulituksen jälkeen hieman ihmetytti. Mielenkiintoisilla kansanmusiikkisoittimilla vahvistettua ja hieman progressiivista metallia jäi vielä muutama sata silmäparia fanittelemaan.

German Tank, Udo Dirkschneider

Ensi vuoden kattausta suunnitellessa kannattaisi ehkä satsata jompanakumpana iltana yhteen kansainväliseen tähtiesiintyjään. Ei sen tarvitse sentään S.O.A.D. olla, mutta Helloween, U.D.O. ja D-A-D ovat valitettavasti nostalgiapoppoita. Toisaalta, (tämä koskee muitakin festareita) eikö olisi jo viimein aika antaa nouseville suomalaisille kyvyille mahdollisuus päästä näyttämään kyntensä festivaaliolosuhteissa. Ne puolen tusinaa, melko kallista jokaisen festarin kiertävää bändiä on jo nähty. Nuoremmat bändit maksaisivat murto-osan ”ikisuosikkien” keikkaliksoihin verrattuna ja jäisi varaa ottaa hieman isommat pääesiintyjät.

Teksti: 
Kuvat: 
Jari Kuusisto
Tagit: